Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi vähittäiskaupan sekä parturi- ja kampaamoliikkeen aukiolosta annetun lain 4 §:n muuttamisesta (HE 210/2013 vp)

Eduskunta
Talousvaliokunta

Lausumme asiasta kohteliaimmin seuraavaa:

Esityksellä on eduskunnan tahtotila

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi liikeaikalain säännöstä, joka koskee elinkeinonharjoittajan oikeutta pitää liikkeensä suljettuna kauppakeskuksessa tai vastaavassa myymäläkeskittymässä.

Suomen Yrittäjien ja Erikoiskaupan Liiton keväällä 2012 jäsenilleen tekemän selvityksen mukaan noin kolmannes kyselyyn vastanneista kauppiaista, joiden myymälä sijaitsee kauppakeskuksessa ja vastaavassa myymäläkeskittymässä, ei voi pitää myymäläänsä suljettuna liikeaikalain 4 §:n edellyttämällä tavalla. Vapaapäiväoikeutta rajoitetaan useimmiten kauppakeskussäännöillä sekä vuokrasopimuksin, jotka velvoittavat kaikkia myymälöitä jokapäiväisiin ja yhtenäisiin aukioloaikoihin. Jos yhteisiä aukioloaikoja ei noudateta, uhkana voivat olla korvausvaateet taikka vuokrasuhteen irtisanominen. Kauppiasvetoisella kaupalla ei ole käytännössä resursseja lähteä riitauttamaan kauppakeskuksen toimintatapoja. Usein esteenä on myös pelko oman kauppapaikan menettämisestä.

Nykyistä säännöstä on tulkittu kauppakeskuksissa vaihtelevasti. Säännöksen tulkinnanvaraisuus, tapauskohtainen harkinta liittyen oikeuteen pitää liike kiinni ja sopimusosapuolten epätasa-arvoinen asema ovat johtaneet siihen, ettei pienyrittäjän oikeus pitää liikkeensä suljettuna ole toteutunut riittävästi.

Eduskunta on kaupan aukioloa koskevan selonteon käsittelyssä kiinnittänyt huomiota siihen, ettei kauppakeskuksiin tai vastaaviin kauppakeskittymiin sijoittuvilla yrityksillä ole kaikissa tapauksissa mahdollisuutta pitää liikettään suljettuna liikeaikalain 4 §:ssä säädetyllä tavalla. Vapaapäivän puute on heikentänyt pienyrittäjien jaksamista, ja liikkeen auki pitäminen on ollut pääosin pienyrittäjille kannattamatonta. Eduskunta on tuolloin edellyttänyt, että hallitus ryhtyy toimiin pienyrittäjien aseman parantamiseksi kauppakeskuksissa (EK 4/2013 vp).

SY kannattaa tapauskohtaisen harkinnan poistamista

Hallitus esittää, että elinkeinonharjoittajalla olisi oikeus vapaapäivään ainakin yhtenä päivänä viikossa ilman tapauskohtaista harkintaa. Ehdotuksen mukaan elinkeinonharjoittajalla on oikeus itse päättää viikonpäivästä, jolloin hän pitää liikkeensä kiinni. Esityksen tarkoituksena on parantaa kauppakeskuksiin sijoittuneiden pienyrittäjän asemaa eduskunnan edellyttämällä tavalla.

Suomen Yrittäjät pitää perusteltuna, että liikeaikalain 4 §:ää muutetaan, koska yrittäjien suojaksi säädetty vapaapäiväoikeus ei käytännössä toteudu.

Pidämme hyvänä ja tärkeänä sitä, että sääntelyä koskeva tulkinnanvaraisuus poistetaan ja että se tehdään säännöstasolla. Nyt on yksiselitteistä, että yrittäjä viime kädessä päättää vapaapäivänsä ajankohdan. Muutoinkin ehdotettu 4 § 1 momentti on selkeä ja yksiselitteinen.

Esityksen vaikutuksista

Hallituksen esityksessä (s. 7, esityksen vaikutukset) viitataan Kuluttajatutkimuskeskuksen vuonna 2011 tekemään selvitykseen . Selvityksessä on todettu (s. 12), että kriittisimmiksi vapaapäivien pitämisen kannalta osoittautuivat 2 – 5 työntekijän yritykset ja toiseksi eniten yrittäjien omia vapaapäiviä jäi pitämättä 6 – 10 työntekijän yrityksissä.

Kuluttajatutkimuksen selvityksessä käytetään virheellisesti termiä yritys, kun oikea termi olisi myymälä. Selvityksessä nimittäin on kysytty myymälän työntekijämäärää kyseisessä kauppakeskuksessa, eikä siinä ole kysytty yrityksen kauppakeskuksissa työskentelevien henkilöiden kokonaismäärää.

Hallituksen esityksessä toistuu selvityksessä oleva virheellinen viittaus yritykseen, kun pitäisi puhua myymälästä. Toisin sanoen selvityksen lopputulos on se, että kriittisimpiä vapaapäivien pitämisen kannalta ovat myymälät, joissa työskentelee 2 – 5 henkilöä ja toiseksi kriittisimpiä sellaiset myymälät, joissa työskentelee 6 – 10 henkilöä.

Asialla on keskeistä merkitystä arvioitaessa ehdotettua säännöksen soveltamisalaa, koska selvityksissä on tarkasteltu vapaapäivien pito-ongelmia suhteessa yksittäisessä myymälässä työskentelevien henkilöiden määrään eikä yrityksen kauppakeskuksissa työskentelevien henkilöiden kokonaismäärään.

Muutosehdotus pienyrittäjän määritelmään

Hallituksen esityksen mukaan säännöstä sovellettaisiin elinkeinonharjoittajaan, jonka yhdessä tai useammassa liikkeessä (eli myymälässä) työskentelee säännöllisesti yhteensä enintään viisi henkilöä. Tällöin tarkastellaan siis yrityksen kauppakeskuksissa työskentelevien henkilöiden kokonaismäärää, ei yksittäisessä myymälässä työskentelevien henkilöiden määrää.

Sääntelyn lähestymistapa ei pääsääntöisesti aiheuta ongelmaa silloin, kun yrittäjällä on vain yksi myymälä kauppakeskuksessa. Tällöin ehdotettu soveltamisrajaus toimisi mielestämme kohtuullisen hyvin, joskin sunnuntaiden kannattamattomuus on selvitysten mukaan ongelma myös isommille yrityksille.

Asia liittyykin erityisesti ns. monimyymälätilanteisiin. Vapaapäiväoikeuden ulkopuolelle jäisi ehdotuksen mukaisessa sääntelyssä esimerkiksi elinkeinonharjoittaja, jolla on myymälä kahdessa kauppakeskuksessa, jossa toisessa on kolme työntekijää ja toisessa kaksi työntekijää + yrittäjä itse, eli yhteensä kuusi henkilöä. Tällöin yrittäjä joutuisi siis pitämään molemmat myymälänsä auki myös vasten tahtoaan, vaikka esimerkiksi kuluttajatutkimuksen selvityksen mukaan ongelmia vapaan pitämisessä on eniten nimenomaisesti tällaisissa pienissä myymälöissä.

Toisin sanoen nyt esitettävä rajaus (5 henkilöä) jättää suojan ulkopuolelle sellaisia yrittäjiä, jotka tosiasiassa tarvitsevat suojaa yhtä paljon kuin ehdotuksen mukaan suojan piirissä olevat yrittäjät. Sääntelyn tarkoitukseen ja eduskunnan aikaisempaan linjaukseen nähden raja on matala ja jättää perusteettomasti osan pienyrityksiä suojan ulkopuolelle.
Suomen Yrittäjät ehdottaa, että pienyrityksen määritelmää (3 momentti) laajennetaan niin, että sellaiset elinkeinonharjoittajat, joiden kauppakeskuksissa olevissa liikkeissä työskentelee säännöllisesti yhteensä enintään seitsemän henkilöä, olisivat säännökset antaman suojan piirissä.

Tämä olisi johdonmukaista ensinnäkin suhteessa hallituksen esityksen työpanosta koskeviin arvioihin. Esityksessä (s. 5, oikea palsta, alin kappale) todetaan, että jos yhden henkilön viikoittainen työaika olisi keskimäärin noin 36 tuntia, kauppakeskuksessa toimiva pienyritys tarvitsisi laskennallisesti vähintään kolmen henkilön työpanoksen myymälän aukipitämiseksi kaikkina liikeaikalain sallimina aukiolotunteina. Nyt, jos yrittäjällä on kaksi myymälää, joissa on kyseinen määrä työntekijöitä ja joiden hoitamiseen myös yrittäjä itse osallistuu, hän olisi raja-arvolla 7 vielä suojan piirissä.

Toiseksi edellä mainittu olisi loogista siihen nähden, että kriittisimpiä vapaapäivien pitämisen kannalta ovat Kuluttajatutkimuslaitoksen selvityksen mukaan 2 – 5 henkilön myymälät ja toiseksi kriittisimpiä 6 – 10 henkilön myymälät. Toisaalta ”isoimmat” elinkeinonharjoittajat rajautuisivat sääntelyn piiristä ulos.

Toinen tapa määrittää säännöksen soveltamisala, ottaen huomioon, että selvitykset on tehty myymäläkohtaisesti, olisi henkilömäärän tarkastelu kunkin myymälän osalta erikseen. Tämä toteutuisi muuttamalla 4 §:n 3 momentti seuraavaan muotoon:

Mitä tässä pykälässä säädetään, sovelletaan elinkeinonharjoittajaan, jonka 1 momentissa tarkoitetussa liikkeessä työskentelee säännöllisesti yhteensä enintään viisi henkilöä.

Yksittäisenä huomiona perusteluihin (s. 6, vasen palsta) toteamme vielä sen, että ns. tarvittaessa töihin kutsuttavia ei nähdäksemme tulisi ottaa huomioon, kun pohditaan sitä, kuuluuko kauppakeskuksessa toimiva liike säännöksen soveltamisalaan vai ei. Tarvittaessa töihin kutsuttavat eivät yleensä ole säännöllisessä työsuhteessa, eivätkä ole siten osa-aikatyöntekijään rinnastettavia.

Esitämme, että perusteluita täydennetään niin, että ns. tarvittaessa töihin kutsuttavat henkilöt luetaan ns. kausiluonteisiin työntekijöihin.

Lopuksi

Ehdotetussa sääntelyssä aivan olennaista on se, että sitä sovelletaan riippumatta esimerkiksi siitä, milloin yrittäjän ja kauppakeskuksen välinen vuokrasopimus on tehty. Hallituksen esityksessä on laajasti ja ansiokkaasti perusteltu valittu sääntelytapa.

On tärkeä havaita, että kysymyksessä on pienyrittäjän suojasäännös. Talousvaliokunta on aiemmin todennut liikeaikalain 4 §:n osalta, että säännös täsmentää aukiolon osalta oikeustoimilain 36 §:n sekä elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain kohtuullisuusharkintaa vaikuttaessaan epätasa-arvoisessa asemassa olevien neuvottelukumppanien asemaan suojelemalla heikompaa osapuolta (TaVM 16/2009 vp). Perustuslakivaliokunta on vakiintuneessa tulkintakäytännössään (ks. PeVL 3/1982 vp hallituksen esitys oikeustoimen kohtuullistamista koskevaksi lainsäädännöksi) katsonut, etteivät taannehtivatkaan säännökset kohtuuttomien sopimusehtojen sovittelusta vaikuta lain säätämisjärjestykseen. Oikeustoimilakiin tuolloin lisätty 36 §:n yleinen kohtuullistamissäännös säädettiinkin nimenomaisesti koskemaan myös ennen kyseisen lainmuutoksen voimaantuloa tehtyjä oikeustoimia. Myös ns. yrittäjänsuojalakia (laki elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä) ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia, joilla yrittäjän suojaa on täsmennetty / laajennettu (ks. HE 232/2001 ja HE 57/2012 vp), on sovellettu myös takautuvasti kaikkiin sääntelyn soveltamisalalla oleviin tilanteisiin.

Janne Makkula
lainsäädäntöasioiden päällikkö, varatuomari
Suomen Yrittäjät ry