YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

21.11.2017 klo 11:04
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi sairausvakuutuslain väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain matkakustannusten korvaamista sekä matkojenyhdistelytoimintaa koskevia säännöksiä väliaikaisesti vuoden 2018 loppuun. Lisäksi sairausvakuutuslakiin ehdotetaan säädettävän valtuutussäännös valtioneuvoston asetuksen antamiselle. Asetuksella säädettäisiin sairausvakuutuslain perusteella korvattavien, vakuutetulle taksin käytöstä aiheutuneiden matkakustannusten enimmäiskorvausperuste. Taksinkäytön kustannusten korvaamisen edellytyksenä olisi, että vakuutettu olisi tilannut taksimatkan Kansaneläkelaitoksen kanssa sopimuksen suorakorvausmenettelystä tehneestä tilausvälityskeskuksesta. Edellytystä ei sovellettaisi alueilla, joilla ei olisi sellaista tilausvälityskeskusta. Esityksessä ehdotetaan myös tarkennuksia vakuutetun saattajan matkojen korvauskäytäntöihin. Tarkennuksia esitetään myös matkojen korvaamiseen silloin, kun matka tehdään muualta kuin asiakkaan kotikunnasta. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavan matkojen yhdistelytoimintaa koskevaa säännöstä.

Esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan matkojenyhdistelytoimintaa koskevan säännöksen 1 ja 2 momentin osalta 1 päivänä tammikuuta 2018 ja muilta osin 1 päivänä heinäkuuta 2018. Laki on tarkoitettu olemaan voimassa vuoden 2018 loppuun. Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä yhteistyössä Kansaneläkelaitoksen kanssa.

Suomen Yrittäjät pitää esitystä pääosin hyvänä ja perusteltuna. Olemme kuitenkin huolissamme ehdotettujen muutosten lyhyestä voimassaolosta. Pidämme puolen vuoden määräaikaista voimassaoloa ongelmallisena ratkaisuna, sillä muutos aiheuttaa taksiyrityksille ja tilauskeskuksille järjestelmä- ja koulutuskustannuksia, jotka ovat suhteettomia lain voimassaoloon nähden. Jos lakimuutos toteutetaan vain vuoden 2018 loppuun saakka, ei tällä saada jatkuvuutta ja ennakoitavuutta toimintaan.

Kunnioittavasti

Suomen Yrittäjät

Harri Hellstén
työmarkkina-asioiden päällikkö