YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

10.10.2018 klo 15:07
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta lyhytkestoisen työn vastaanottamisen edistämiseksi

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoamme otsikossa mainitusta hallituksen esityksestä.

Sipilän hallitus päätti vuosien 2019 – 2022 julkisen talouden suunnitelman yhteydessä työllisyyspaketista, jossa yhtenä hankkeena on työn vastaanottamisen kannustimien parantaminen kehittämällä työttömyysturvan sääntöjä lyhytkestoisen työn vastaanottamisen edistämiseksi. Hallitus esittää työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että lyhytkestoiseen tai osa-aikaiseen palkkatyöhön työllistyvän työnhakijan ansaitsema tulo soviteltaisiin yhteen työttömyysetuuden kanssa sinä etuuden hakujaksona, jonka aikana tulo maksetaan. Käytännössä sovittelussa siirryttäisiin ns. ansaintaperiaatteesta maksuperiaatteeseen. Esityksen tavoitteena on työn vastaanottamisen edistämisen lisäksi edistää vuoden 2019 alussa voimaan tulevan kansallisen tulorekisterin käytettävyyttä tilanteissa, jossa työttömyysetuus maksetaan soviteltuna.

Pidämme esitettyjä muutoksia tarpeellisina ja esitystä hyvin perusteltuna. Ehdotetut muutokset toteutuessaan vähentävät työttömien pelkoa toimeentulon vaarantumisesta osa-aikaista ja/tai lyhytkestoista työtä vastaanotettaessa. Muutosten kustannusvaikutukset työttömyysturvajärjestelmälle ja laajemminkin valtion taloudelle jäänevät maltillisiksi, jos niitä syntyy lainkaan.

Suomen Yrittäjät

Janne Makkula Harri Hellstén
työmarkkinajohtaja työmarkkina-asioiden päällikkö