YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi auktorisoiduista teollisoikeusasiamiehistä annetun lain muuttamisesta
Työ- ja elinkeinoministeriö
Lausuntopyyntö VN/6671/2026
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jolla muutettaisiin auktorisoiduista teollisoikeusasiamiehistä annettua lakia. Laki koskee aineettomien oikeuksien parissa toimivien asiamiesten auktorisointia ja valvontaa sekä auktorisoinnin järjestävän Teollisoikeusasiamieslautakunnan toimintaa. Suomen Yrittäjät kiittää mahdollisuudesta lausua esityksestä ja esittää lausuntonaan seuraavaa.
Suomen Yrittäjät pitää kannattaa muutoksia, jotka koskevat auktorisoinnin jatkamismenettelyä ja valitusluvan edellyttämistä tilanteissa, joissa sanktioluontoisista seuraamuksista valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Esitysluonnoksen mukaan asiamiesten auktorisoinnin jatkamismenettelystä luovuttaisiin. Jatkossa kerran myönnetty auktorisointi olisi voimassa toistaiseksi. Suomen Yrittäjät pitää muutosta tarkoituksenmukaisena. Perusteena auktorisoinnin määräaikaisuudelle lienee ollut se, ettei auktorisoituna asiamiehenä toimisi henkilöitä, jotka eivät tosiasiallisesti harjoita asiamiestoimintaa. Suomen Yrittäjät toteaa, että auktorisoidun asiamiehen velvollisuus maksaa vuosittainen valvontamaksu tosiasiallisesti varmistaa, ettei asiamiesrekisterissä ole henkilöitä, jotka eivät harjoittaisi lankaan asiamiestoimintaa. Suomen Yrittäjät toteaa myös, että auktorisoinnin palauttamista koskevaa säännöstä olisi samalla tarpeen täsmentää niin, ettei asiamiehen tarvitsisi suorittaa uudelleen asiamiestutkintoa, jos hän muilta osin edelleen täyttää asiamieheltä edellytetyt kelpoisuusvaatimukset.
Esitysluonnoksen mukaan Teollisoikeusasiamieslautakunnalle säädettäisiin velvollisuus järjestää suullinen käsittely, jos asiamiesten valvonnassa esitettäisiin auktorisoinnin peruuttamista tai varoituksen antamista. Suomen Yrittäjät ei pidä suullisen käsittelyn järjestämistä tarkoituksenmukaisena. Mainittujen sanktioiden määräämisessä ei ole kyse elinkeinovapauden rajoittamisesta, sillä auktorisointi on vapaaehtoinen menettely. Suomen Yrittäjät toteaa, että teollisoikeusasiamiesten auktorisointijärjestelmän tarkoituksena on varmistaa alalla toimivien asiamiesten osaaminen, jolloin auktorisoitua teollisoikeusasiamiestä käyttävä asiakas voi luottaa saamansa palvelun laatuun. Auktorisointi ei ole edellytyksenä teollisoikeuksia koskevien toimeksiantojen hoitamiselle, joten kyse ei ole luvanvaraisen elinkeinon harjoittamisesta. Suullisen käsittelyn edellyttäminen ei ole välttämätöntä auktorisoitujen asiamiesten oikeusturvan kannalta.
Kunnioittavasti
Suomen Yrittäjät
Atte Rytkönen-Sandberg
johtaja
Albert Mäkelä
johtava asiantuntija, OTM