Lausunto tuomioistuinmaksutyöryhmän mietinnöstä

Oikeusministeriö

Oikeusministeriön asettama työryhmä on laatinut ehdotuksensa tuomioistuinmaksujen käyttöalan laajentamisesta ja maksujen tason korottamisesta. Työryhmä on laatinut ehdotuksen uudeksi tuomioistuinmaksulaiksi. Lakia sovellettaisiin yleisten tuomioistuinten, hallintotuomioistuinten ja erityistuomioistuinten oikeudenkäynti- ja hakemusasioihin sekä lainkäyttöasioiden käsittelystä ja hakemusasioista perittävään maksuun.

Ehdotuksen mukaan tuomioistuinasioinnista tulisi pääsääntöisesti maksullista. Tavoitteena on parantaa tuomioistuinten rahoitusasemaa sekä vähentää tuomioistuimiin ohjautuvia asioita, joissa oikeusturvaintressi on pieni. Maksut esitetään nostettaviksi lähemmäksi asioiden käsittelykustannuksia. Tavoitteena on kattaa maksuilla tuomioistuinten kokonaiskustannuksista 18 prosenttia nykyisen 13 prosentin sijasta pois lukien riidattomat velkomusasiat, jotka on hinnoiteltu jo tällä hetkellä lähes omakustannusarvoonsa.

Oikeusministeriö pyytää Suomen Yrittäjiltä lausuntoa otsikossa mainitusta asiasta. Lausumme asiasta seuraavaa:

Oikeuden saatavuudesta ei tule tinkiä

Tuomioistuinten maksujärjestelmän uudistamisen yhtenä tavoitteena on vähentää tuomioistuinten palvelujen ilmeisen perusteetonta käyttämistä ja saamaan asianosaiset punnitsemaan asian tuomioistuimeen tai muutoksenhakuasteeseen viemistä silloin, kun se ei ole välttämätöntä. Tavoite on pääpiirteiltään kannatettava. Niissä tilanteissa, joissa sopiminen on sallittua, on sovinto ilman oikeudenkäyntiä erityisesti keskenään tasavertaisten subjektien välillä aina oikeudenkäyntiä parempi vaihtoehto. Toisaalta voidaan varovasti epäillä, estävätkö tuomioistuinkustannukset aidosti perusteettomia ja asian pitkittämiseen tähtääviä valituksia.

Tuomioistuinten maksua koskevaa asiaa on tarpeellista tarkastellaan laajasti oikeuden saatavuuden näkökulmasta (access to justice). Yrityksellä tai muulla tuomioistuimen asiakkaalla tulee olla oikeusturvan sitä edellyttäessä mahdollisuus hakea tehokkaasti ja joutuisasti muutosta saamiinsa ratkaisuihin tai saattaa muutoin asiansa tuomioistuimen päätettäväksi ja vaatia oikeuksiaan. Oikeudenkäyntimaksut eivät saa olla esteenä oikeuden hakemiseen ja sitä kautta kansalaisten ja yritysten tasavertaiseen kohteluun.

On perusteltua tuoda esille, että mietinnössä esitetyt oikeudenkäyntimaksujen huomattavat korotukset kohdistuvat kaikista merkittävimmin yksinyrittäjiin sekä pieniin yrityksiin. Tämä johtuu siitä, että mietinnössä yritykset on tasapäistetty keskenään siten, että oikeudenkäyntimaksut ovat lähtökohtaisesti samat kaikille yrityksille asian laajuudesta tai sisällöstä riippumatta. Vaikka yrityksen intressi olisi rahallisesti pieni, sillä saattaa olla yrityksen toimintaan nähden suuri merkitys. Korostamme, että yrittäjällä voi olla aito oikeusturvan tarve asian arvosta riippumatta.

Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tuomioistuimeen pääsylle voidaan asettaa taloudellisia vaatimuksia, kuten esimerkiksi oikeudenkäyntimaksut kanteen nostamisen tai valituksen tekemisen yhteydessä. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon maksujen määrä kunkin jutun erityisissä oloissa ja asianosaisen maksukyky sekä se, missä vaiheessa oikeudenkäyntiä rajoituksia määrätään. Näitä edellytyksiä ei ole mietinnössä ja sen ehdotuksissa tuotu riittävällä tavalla esille.

Korkeat oikeudenkäyntimaksut tai riski kustannuksista voi estää yrittäjää käyttämästä oikeussuojakeinoja. On hyvä huomata, ettei yrityksillä ole mahdollisuutta turvautua oikeusapuun. Viranomainen voi kyllä yksittäistapauksessa määrätä, ettei maksua peritä, jos maksun periminen olisi ilmeisen kohtuuton maksuvelvollisen taloudellisen aseman tai muiden olosuhteiden vuoksi. Asian tulisi kuitenkin koskea henkilön omaa etua tai oikeutta, mikä estänee yrityksen maksuvapautuksen. Maksusta vapautumista ei ole pohdittu yrittäjien ja yritysten näkökulmasta, mitä voidaan pitää esityksen merkittävänä puutteena.

Ehdotetut oikeudenkäyntimaksujen tasot ovat osin liian korkeita

Voimassa olevan tuomioistuinmaksulain (701/1993) mukaan perittäviä maksuja ovat käsittelymaksut (oikeudenkäyntimaksu, hakemusmaksu ja toimitusmaksu) ja toimituskirjemaksut (otemaksu, jäljennösmaksu ja todistusmaksu). Oikeudenkäyntimaksua peritään lähes kaikissa tuomioistuimissa, lukuun ottamatta vakuutusoikeutta ja valtakunnanoikeutta. Oikeudenkäyntimaksut on hinnoiteltu pääsääntöisesti omakustannusarvoa alemmiksi.

Esityksen mukaan oikeudenkäyntimaksujen tasoa nostettaisiin siten, että ne vastaisivat jatkossa asiaryhmästä riippuen 6 – 39 prosenttia asioiden käsittelyn omakustannusarvosta. Kunkin asiatyypin maksun määrä on erikseen arvioitu kiinteäksi summaksi siten, että perustasot olisivat 250 euroa, 500 euroa ja 2000 euroa. Maksu olisi korotuksen jälkeen laajassa riita-asiassa 500 euroa jokaisessa tuomioistuinasteessa (korotus 2,5 – 6-kertainen verrattuna voimassa oleviin maksuihin), rikostuomion valitusasiassa 250 euroa sekä hallinto-oikeusasioissa 250 euroa hallinto-oikeudessa (kotus 2,5-kertainen) ja 500 euroa KHO:ssa.

Lausunnolla olevassa mietinnössä todetaan, että asioista valittamisen maksullisuutta hallinto-oikeuksissa puoltaa se, että hallintoviranomaisen päätökseen tyytymätön on jo kertaalleen saanut oikeussuojaa päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen kautta. On kuitenkin tavallista, että oikaisuvaatimuksen käsittelee sama viranomainen, joka on tehnyt alkuperäisen ratkaisun. Näin ollen maksun korottamista koskevat perustelut hallintoasioiden osalta eivät ole täysin tyydyttäviä.

Oikeudenkäynnin maksuvelvollisuuteen on säädetty useita poikkeuksia, jotka johtuvat joko asian luonteesta, vireillepanijasta tai lopputuloksesta. Maksuttomat asiaryhmät koostuvat pääasiassa sosiaaliasioista tai asioista, joissa vastapuolena on julkinen taho. Lausunnolla olevassa mietinnössä esitetään useiden tällaisten asiaryhmien muuttamista maksullisiksi. Yrityksiä koskevat muutokset liittyvät yksityishenkilön velkajärjestelyihin, verotusta ja julkisia maksuja koskeviin asioihin, markkinaoikeuden kuluttajansuojalain mukaisiin asioihin ja vakuutusoikeudessa käsiteltäviin asioihin. Toteamme, että näissä asiaryhmissä oikeudenkäyntimaksujen korotukset olisivat suhteellisen korkeat.

Jos asia jää sillensä, raukeaa tai jätetään tutkimatta, maksu perittäisiin esityksen mukaan jatkossa myös näissä tilanteissa. Asian sillensä jääminen voi johtua esimerkiksi siitä, että valitus peruutetaan, valittaja jättää saapumatta asian suulliseen käsittelyyn tai asianosaiset pääsevät sovintoon. Säännös poikkeaa käräjäoikeuden riita-asioita lukuun ottamatta voimassa olevasta laista. On kuitenkin hyvä huomata, että esimerkiksi hallinto- ja sosiaalivakuutusasioissa asianosainen voi nykyään hoitaa valitusasiansa usein ilman asiamiestä. Maallikon ei voida olettaa tuntevan juridisia käsitteitä, minkä vuoksi edellä mainituissa tilanteissa määrättävä oikeudenkäyntimaksu voi muodostua kohtuuttomaksi.

Oikeudenkäyntimaksut markkinaoikeudessa

Suhteellisesti suurimmat korotukset koskisivat esityksen mukaan markkinaoikeudessa sekä työoikeudessa käsiteltäviä asiakokonaisuuksia, joiden oikeudenkäyntimaksu ehdotetaan nostettavaksi yritysten osalta pääsääntöisesti 2000 euroon. Maksu nousisi täten noin kahdeksankertaiseksi nykyisestä.

Markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksujen erittäin merkittävää korotusta perustellaan mietinnössä muun muassa sillä, että MAO:n asiakkaat ovat pääsääntöisesti yrityksiä, joille korkeat oikeudenkäyntimaksut eivät ole olennaisia verraten riitaintressin arvoon tai asianajokuluihin. Lisäperusteluksi esitetään, että erityisesti hankinta-, patentti- ja tavaramerkkiriidat käydään usein suurten yritysten kesken.

Mietinnössä esitetty näkemys ei vastaa markkinaoikeudessa käsiteltäviä asioita tai sen asiakkaita. Markkinaoikeuteen ohjautuu myös ns. pienempiä asioita, joiden rahallinen intressi ei ole välttämättä kovin suuri. Näihin tapauksiin liittyvien oikeuksien vaatiminen voi kuitenkin olla esimerkiksi pienelle yritykselle erittäin suuri ja toiminnan kannalta merkityksellinen. Esimerkiksi kuluttajansuojalain eräitä markkinaoikeudessa käsiteltäviä valvonta- ja kieltoasioita koskevat intressit eivät useinkaan ole ehdotetun tuomioistuinmaksun, 2000 euron arvoisia.

Immateriaalioikeudellisia valitusasioita koskevat viranomaispäätökset rinnastuvat enemmän hallinnollisiin asioihin kuin varsinaisiin riita-asioihin. Lisäksi kun otetaan huomioon teollis- ja tekijäoikeuksiin liittyvien hakemusten perusmaksujen olevan suuruudeltaan vain muutamia satoja euroja voidaan todeta, että esitetyt oikeudenkäyntimaksut ovat ylipäätään liian suuret. Sama koskee korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltäviä valitusasioita.

Muista asiakokonaisuuksista poiketen julkisia hankintoja koskevissa asioissa maksun suuruus olisi ehdotuksen mukaan sidoksissa hankinnan arvoon siten, että maksut olisivat 2000 (hankinnan arvo alle miljoona) 4000 (hankinnan arvo väh. 1 miljoona) ja 6000 (hankinnan arvo väh. 10 miljoonaa) euroa.

Hankintojen osalta korotukset ovat näin ollen jopa 25-kertaisia. Hankinta-asioiden maksujen sitomista hankinnan arvoon perustellaan mietinnössä sillä, että suurten hankintojen osalta asiasta valittamisen intressi on todennäköisesti isompi kuin pienempien hankintojen. Korkean taloudellisen intressin asiaa koskevan oikeudenkäynnin vireillepanijalla ajatellaan olevan valmius maksaa asian käsittelystä enemmän kuin taloudellisesti vähämerkityksisemmän.

Perusteluita voidaan pitää hankintojen osalta suppeina ja riittämättöminä. Mietinnössä olisi tullut selvittää markkinaoikeudessa käsiteltävien hankinta-asioiden intressijakauma. Näin olisi mahdollista arvioida ehdotetun muutoksen vaikutuksia tarjouskilpailuihin osallistuvien pk-yritysten asemaan.

On virheellinen olettama, että julkisissa hankinnoissa asianosaisena olisi edes tyypillisesti isoja yrityksiä, joilla 2000 euron oikeudenkäyntimaksu ei muodosta kynnystä muutoksenhaulle. Julkisista hankinnoista annetun lain mukaisia hankintapäätöksiä, joiden osalta markkinaoikeusvalitus on käytettävissä, tehdään vuosittain noin 13 000 kappaletta. Tavanomaisten tavara- ja palveluhankintojen kansallinen kynnysarvo on tällä hetkellä 30 000 euroa. Osa markkinaoikeuteen tehdyistä valituksista on sellaisia, joissa jutun intressi on lähellä kansallista kynnysarvoa. Tällaisissa tapauksissa oikeudenkäyntimaksun suuruus olisi siis yli 6 % jutun intressistä, mikä on kohtuutonta.

Julkisiin hankintoihin liittyvät intressit eivät useinkaan nouse yli miljoonaan euroon. Kuten yllä on todettu, oikeudenkäyntimaksun tason säätämisen vaikutuksia tulisi arvioida todellisten tapausten intressien perusteella. Toinen tarpeellinen arviointiperuste on muutoksenhakijoiden profiili. Pienehköissä hankinta-asioissa oikeussuojan tarve syntyy usein pienille yrityksille, jotka osallistuvat aktiivisesti julkisten hankintojen tarjouskilpailuihin. Oikeudenkäyntimaksujen on oltava kohtuullisessa suhteessa näiden toimijoiden taloudelliseen asemaan, jotta maksusta ei muodostu tosiasiallista estettä oikeussuojan käytölle.

Mitä paremmin oikeussuojajärjestelmä toimii, sitä luottavaisemmin pienetkin tarjoajat voivat suhtautua julkisten hankintojen markkinoiden toimivuuteen. Näin oikeudenkäyntimaksut vaikuttavat laajasti siihen, kuinka tehokkaasti, taloudellisesti ja laadukkaasti julkisia varoja käytetään. Olisi siis kansantalouden näkökulmasta vahingollista haitata pk-yritysten osallistumista tarjouskilpailuihin nostamalla muutoksenhakukynnystä kohtuuttoman korkeaksi.

Oikeudenkäyntimaksut vakuutusoikeudessa

Vakuutusoikeuden oikeudenkäyntimaksu muuttuisi esityksen mukaan maksulliseksi ja olisi yritykselle 500 euroa. Yksityishenkilölle maksu olisi 250 euroa, pois lukien etuuteen, etuuden suuruuteen ja takaisinperintään liittyvät valitusasiat, jotka olisivat jatkossakin maksuttomia. On perusteltua tuoda esille, ettei henkilö aina ennen muutoksenhakua tiedä, joutuuko tämä maksamaan tai jos joutuu, niin minkä suuruista oikeudenkäyntimaksua. Tämä johtuu siitä, ettei jokaisessa tapauksessa ole ennen käsittelyä selvää, onko työskentely tapahtunut työsuhteessa vai yrittäjänä. Työeläkelakien soveltamisalaan liittyvät kysymykset ratkaistaan juuri vakuutusoikeudessa.

Vakuutusoikeuden tehtävänä on toimia merkitykseltään tärkeiden sosiaaliturva-asioiden ylimpänä valitusasteena, minkä vuoksi valittajan oikeusturvaintressi on suuri. Tämän vuoksi huomautamme, että 500 euron oikeudenkäyntimaksu voi heikentää erityisesti hyvin pienituloisen yrittäjän oikeusturvaa estämällä tarpeellisen muutoksenhaun.

Maksusta vapautuminen

Tuomioistuinmaksut veloitettaisiin jatkossakin kaikilta vireillepanijoilta yhteisvastuullisesti. Oikeudenkäyntimaksua ei kuitenkaan perittäisi sellaisissa tapauksissa, joissa hallinto-oikeus, KHO tai vakuutusoikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi. Esitys on kannatettava ja tähtää siihen, etteivät kulut jää rasittamaan asian voittanutta osapuolta.

Asian lopputulos ei vaikuttaisi esityksen mukaan kaikissa asiaryhmissä edellä kerrotulla tavalla. Näitä olisivat käräjäoikeuden riita-asiat sekä markkinaoikeudessa käsiteltävät asiat. Perusteeksi esitetään, että kyseisissä asiaryhmissä hävinnyt osapuoli määrätään tavallisesti korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut sitä vaadittaessa.

Näin ei kuitenkaan aina ole. On esimerkiksi selvitetty, että valittaja voi joutua maksamaan oikeudenkäynnin kuluja, vaikka markkinaoikeus toteaisikin hankintamenettelyn olleen virheellinen tai puutteellisesti perusteltu (esim. Julkisten hankintojen oikeussuojajärjestelmän kehittäminen, oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 6/2010, s. 58). Olisi kohtuutonta, jos pienyritys joutuisi tämän kaltaisissa tilanteissa maksamaan suuria oikeudenkäyntimaksuja.

Suomen Yrittäjät

Jussi Järventaus Tiina Toivonen
toimitusjohtaja lainopillinen asiamies