Lausunto vastuullisuus- ja ympäristöväittämiä markkinoinnissa koskevasta kuluttaja-asiamiehen linjauksesta

Kuluttaja-asiamies
Lausuntopyynnön diaarinumero: KKV/1320/14.08.01.03/2026

1. Yleistä

Suomen Yrittäjät kiittää mahdollisuudesta kommentoida kuluttaja-asiamiehen linjausta vastuullisuus- ja ympäristöväittämien käyttämisestä markkinoinnissa.

Pidämme tärkeänä, että yrityksille annetaan selkeät ja käytännössä sovellettavat ohjeet vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin (EU) 2024/825 ja sitä täytäntöön panevan kansallisen lainsäädännön vaatimuksista. Harhaanjohtaviin ympäristöväittämiin on voitava puuttua tehokkaasti. Samalla on huolehdittava siitä, ettei viranomaisohjeistuksella aseteta yrityksille direktiivin ja kansallisen lainsäädännön ylittäviä velvoitteita.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi 2005/29/EY (UCPD) on lähtökohtaisesti täysharmonisoiva säädös. Komission syyskuussa 2026 julkaisemassa Q&A-paperissa korostetaan, että vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi ei muuta UCPD:n soveltamisalaa tai perusrakennetta, vaan lisää siihen kohdennettuja säännöksiä. Komissio erottaa toisistaan tapauskohtaisesti arvioitavat menettelyt ja direktiivin liitteen I mustan listan menettelyt, jotka ovat kiellettyjä kaikissa olosuhteissa.

Tämä erottelu ei toteudu kuluttaja-asiamiehen linjauksessa riittävän selvästi. Linjauksessa tulisi erottaa nykyistä selvemmin:

• kaikissa olosuhteissa kielletyt mustan listan menettelyt

• tapauskohtaisesti arvioitavat harhaanjohtavat menettelyt

• kuluttaja-asiamiehen suositukset turvallisesta toimintatavasta.

Linjauksessa käytetään useissa kohdissa ehdottomia ilmaisuja, kuten ”pitää”, ”vain silloin” ja ”kaikki ympäristövaikutukset”, vaikka kyse on tosiasiassa tapauskohtaisesta kokonaisarvioinnista tai viranomaisen suosituksesta.

Ongelma koskee erityisesti mikro- ja pienyrityksiä. Hallituksen esityksessä tunnistetaan nimenomaisesti, että sertifioinnit ja auditoinnit voivat olla pienille yrityksille kalliita, että pienet yritykset voivat joutua luopumaan ympäristöviestinnästä ja että niiden mahdollisuus kilpailla kestävyysmerkinnöillä voi heikentyä suhteessa suuriin yrityksiin.

2. Tärkeimmät muutokset linjaukseen ennen sen vahvistamista

Suomen Yrittäjät katsoo, että linjausta on muutettava ennen sen vahvistamista.

Erityisen tärkeää on poistaa vaatimus, jonka mukaan ympäristöväittämän täsmennys ei voisi olla pakkauksen eri puolella. Vaatimus ei perustu direktiiviin tai kansalliseen lainsäädäntöön. Komission Q&A tukee täsmennyksen läheistä sijoittamista käytännön toteutustapana, mutta ei aseta ehdotonta samaa pakkauspintaa koskevaa velvollisuutta. Kuluttaja-asiamiehen vaatimus muodostaisi merkittävän kansallisen lisävelvoitteen ja voisi aiheuttaa sääntelyyn huolellisesti valmistautuneille yrityksille erittäin suuria kustannuksia.

Lisäksi linjausta tulee korjata siten, että:

mustan listan ehdottomat kiellot, tapauskohtaiset arviointiperusteet ja viranomaisen suositukset erotetaan toisistaan
kaikkien ympäristövaikutusten arviointia ei edellytetä jokaiselta rajatulta tosiasiaväitteeltä
todellisista mutta vähäisistä ympäristöparannuksista voidaan kertoa oikeassa mittakaavassa
kilpailijoiden tuotteiden selvittämistä ei vaadita silloin, kun yritys tekee täsmällisen vertailun omaan aikaisempaan tuotteeseensa
näyttövaatimukset suhteutetaan väittämän sisältöön ja laajuuteen
yleisten vastuullisuusväittämien todentamisvaatimuksia täsmennetään
muissa jäsenvaltioissa tunnustetut tyypin I ympäristömerkit hyväksytään
kestävyysmerkintöjen rajanvetoja täsmennetään komission Q&A:n mukaisesti
vanhojen pakkausten kustannustehokkaat korjaamistavat ja valvonnan oikeasuhtaisuus tuodaan näkyvästi esiin
pk-yrityksille annetaan konkreettiset ja kustannuksiltaan kohtuulliset ohjeet sääntelyn noudattamiseen.

Linjauksen tavoitteena tulee olla oikeusvarmuuden lisääminen. Se ei saa muodostua direktiiviä tiukemmaksi kansalliseksi vaatimuskokonaisuudeksi, joka pakottaa yritykset muuttamaan jo direktiivin mukaisesti suunniteltuja pakkauksia tai luopumaan perusteltujen ympäristöhyötyjen viestimisestä.

3. Ympäristöväittämän täsmennystä ei voida vaatia pakkauksen samalle puolelle

Kuluttaja-asiamiehen linjauksen 4.1.1 kohdassa todetaan, että jotta väittämää ei pidettäisi yleisenä ympäristöväittämänä, täsmennyksen pitää olla samassa viestintävälineessä selvästi ja helposti havaittavissa. Tämän jälkeen linjauksessa todetaan ehdottomasti, ettei täsmennys voi olla esimerkiksi pakkauksen eri puolella.

Suomen Yrittäjät katsoo, että pakkauksen samaa puolta koskeva vaatimus on poistettava.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan p alakohdan mukaan yleisellä ympäristöväittämällä tarkoitetaan kirjallisessa tai suullisessa muodossa esitettyä ympäristöväittämää, jota ei eritellä selvästi ja helposti havaittavasti samassa välineessä.

Direktiivin johdanto-osan 9 perustelukappaleessa todetaan, ettei väitettä pidetä yleisenä ympäristöväittämänä, jos se eritellään selvästi ja helposti havaittavasti samassa välineessä, kuten samassa mainoksessa, tuotteen pakkauksessa tai verkkokaupassa.

Direktiivi käsittelee siten tuotteen pakkausta yhtenä viestintävälineenä. Direktiivissä ei edellytetä, että ympäristöväittämä ja sen täsmennys on sijoitettava pakkauksen samalle puolelle tai samalle näkyvälle pinnalle.

Myös valtioneuvoston asetuksen perustelumuistion mukaan väite ei ole yleinen ympäristöväittämä, jos se eritellään selvästi ja helposti havaittavasti samassa viestintävälineessä, kuten samassa mainoksessa, tavaran pakkauksessa tai samalla verkkosivulla. Muistiossa todetaan, ettei erittelyä voida sijoittaa pelkästään linkin tai QR-koodin taakse. Muistiossa ei kuitenkaan aseteta vaatimusta väitteen ja täsmennyksen sijoittamisesta pakkauksen samalle puolelle.

Komission syyskuussa 2026 julkaiseman Q&A-paperin kysymyksessä 4 todetaan, että täsmennyksen pitäisi käytännössä olla väittämän vieressä tai osa väittämää sekä selkeästi ja helposti havaittavissa samassa välineessä. Komissio viittaa myös vuoden 2021 UCPD-ohjeeseen, jonka mukaan pääväitteen ja sitä täydentävän tiedon sijainnin pitää mahdollistaa se, että keskivertokuluttaja ymmärtää niiden välisen yhteyden.

Komission Q&A ei kuitenkaan sisällä ehdotonta kieltoa sijoittaa täsmennystä pakkauksen toiselle puolelle. Ratkaisevaa on, onko täsmennys selkeästi ja helposti havaittavissa ja ymmärtääkö keskivertokuluttaja väitteen ja täsmennyksen välisen yhteyden ennen ostopäätöstä. Komission Q&A:n sanamuoto kuvaa turvallista käytännön toteutustapaa. Se ei muuta direktiivin vaatimusta kansalliseksi, ehdottomaksi samaa pakkauspintaa koskevaksi velvollisuudeksi. Kuluttaja-asiamiehen linjaus ylittää tältä osin direktiivin, kansallisen lainsäädännön ja kansallisten valmisteluasiakirjojen vaatimukset olennaisesti.

Uutta sääntelyä alettiin soveltaa 27.9.2026. Monet toimijat ovat jo hyvissä ajoin muuttaneet pakkauksensa vastaamaan direktiivin vaatimuksia ja painaneet uusia pakkauksia luottaen hyväksytyn direktiivin ja kansallisen lainsäädännön sanamuotoon. Näissä pakkauksissa ympäristöväittämä ja sen täsmennys on voitu sijoittaa pakkauksen eri puolille siten, että tiedot ovat selkeästi ja helposti havaittavissa ja niiden välinen yhteys on kuluttajan ymmärrettävissä.

Kaikissa tapauksissa väittämä ja sen täsmennys eivät yksinkertaisesti mahdu pakkauksen samalle puolelle. Tämä koskee erityisesti pieniä pakkauksia sekä monikielisiä pakkauksia, joihin on sijoitettava myös muut pakolliset tuotetiedot. Saman puolen vaatimus voisi tällöin edellyttää pakkauksen koon ja siihen käytettävän materiaalin määrän kohtuutonta kasvattamista. Tällaista seurausta ei voida pitää vihreän siirtymän tavoitteiden mukaisena.

Kuluttaja-asiamiehen linjaus voisi lisäksi pakottaa yritykset uusimaan jo direktiivin mukaisesti suunnitellut ja painetut pakkaukset toistamiseen. Se aiheuttaisi elinkeinonharjoittajille huomattavia uudelleensuunnittelu-, painatus- ja materiaalikustannuksia sekä valtavan määrän pakkaushävikkiä. Vaatimus olisi erityisen kohtuuton niille yrityksille, jotka ovat valmistautuneet sääntelyyn ajoissa ja toimineet hyväksytyn direktiivin vaatimuksiin luottaen.
Saman puolen vaatimus vaikeuttaisi lisäksi yhdenmukaisten, useassa jäsenvaltiossa käytettävien pakkausten hyödyntämistä ja voisi pakottaa yritykset laatimaan Suomen markkinoille erillisiä pakkauksia. Tämä olisi erityisen raskasta pienille yrityksille, joiden painosmäärät ovat pieniä ja pakkauskohtaiset kustannukset jo lähtökohtaisesti korkeita.

4. Kaikkien ympäristövaikutusten huomioon ottamista koskeva vaatimus on liian laaja

Kuluttaja-asiamiehen linjauksen 3.3 kohdassa todetaan: ”Huomioon pitää ottaa kaikki ympäristövaikutukset.”

Näin ehdoton vaatimus ei seuraa direktiivistä, kansallisesta lainsäädännöstä tai komission Q&A-paperista. Direktiivin ja komission Q&A:n perusteella on erotettava toisistaan yleiset ympäristöväittämät ja täsmälliset ympäristöväittämät. Komission mukaan esimerkiksi väite ”100 prosenttia tämän pakkauksen valmistamiseen käytetystä energiasta saadaan uusiutuvista lähteistä” on täsmällinen ympäristöväittämä eikä kuulu yleisiä ympäristöväittämiä koskevan kiellon piiriin. Väite on kuitenkin arvioitava UCPD:n muiden säännösten perusteella ja sille on oltava asianmukainen näyttö.

Kattava elinkaariarviointi voi olla perusteltu silloin, kun yritys käyttää laajaa väitettä, kuten ”ympäristöystävällinen”, ”vihreä” tai ”ekologinen”. Hallituksen esityksen nykytilakuvauksessa viitataan kuluttaja-asiamiehen aikaisempaan ohjeeseen, jonka mukaan ympäristöystävällisyyttä koskevan yleisen ilmaisun käyttäminen edellyttää tuotteen koko elinkaaren perusteellista selvittämistä. Samaa vaatimusta ei kuitenkaan pidä ulottaa kaikkiin täsmällisiin ja rajattuihin tosiasiaväitteisiin.

Yrityksen tulee voida kertoa esimerkiksi kierrätysmateriaalin prosenttiosuudesta, uusiutuvan energian käytöstä tai tietyn tuotantovaiheen energiankulutuksen pienentymisestä, jos väite on paikkansapitävä, täsmällinen ja asianmukaisesti todennettavissa eikä siitä synny todellista laajempaa kokonaisvaikutelmaa. Kaikkien ympäristövaikutusten selvittämistä koskeva vaatimus voi käytännössä merkitä sitä, että pieneltä yritykseltä edellytetään kallista elinkaariarviointia ennen yksinkertaisenkin ympäristötiedon esittämistä.

5. Todellisesta mutta vähäisestäkin ympäristöparannuksesta pitää voida kertoa

Linjauksen 3.3 kohdan mukaan ympäristöväittämiä voidaan käyttää, kun tuotteessa, palvelussa tai yrityksessä on ympäristövaikutusten kannalta ”jotakin aidosti kertomisen arvoista”.

Ilmaisu on oikeudellisesti epäselvä ja voi antaa käsityksen, että ympäristöhyödyn pitää olla huomattava, poikkeuksellinen tai kilpailijoista erottava.

Direktiivin 6 artiklan 2 kohdan e alakohdan mukaan harhaanjohtavana voidaan tapauskohtaisesti pitää sellaisten etujen mainostamista, jotka ovat merkityksettömiä eivätkä johdu mistään tuotteen tai yrityksen ominaisuudesta.

Komission Q&A:n kysymyksessä 11 korostetaan, että nämä edellytykset ovat kumulatiivisia. Edun pitää olla sekä merkityksetön että sellainen, ettei se johdu tuotteen tai yrityksen ominaisuudesta. Komissio toteaa nimenomaisesti, ettei jonkin edun yleisyys tuoteryhmässä tee sen mainostamisesta automaattisesti harhaanjohtavaa, jos etu on aidosti merkityksellinen tuotteelle tai kuluttajalle.

Linjauksessa tulee siten erottaa toisistaan:

• tuotteeseen liittymätön tai kokonaan merkityksetön etu

• todellinen mutta määrältään vähäinen ympäristöparannus

• vähäisen ympäristöparannuksen suhteeton korostaminen.

Todellisesta vähäisestäkin ympäristöparannuksesta pitää voida kertoa, jos parannuksen kohde ja suuruus ilmaistaan täsmällisesti eikä kuluttajalle anneta sen merkityksestä liioiteltua kuvaa.

6. Yritykselle ei voida asettaa yleistä velvollisuutta selvittää kilpailijoiden tuotteita

Kuluttaja-asiamiehen linjauksen 3.3 kohdassa todetaan: ”Kilpailevat tuotteet pitää ottaa huomioon myös, jos ympäristövaikutuksia verrataan yrityksen oman tuotteen aikaisempaan versioon.”

Vaatimus ei seuraa direktiivistä, vaan kuluttaja-asiamiehen aikaisemmasta kansallisesta ratkaisukäytännöstä (KKV/731/14.08.01.05/2022).

Direktiivin 7 artiklan 7 kohta koskee tilannetta, jossa elinkeinonharjoittaja tarjoaa palvelua, joka vertailee tuotteita ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien tai kiertotalousnäkökohtien perusteella. Tällöin kuluttajalle on annettava tiedot vertailumenetelmästä, vertailtavista tuotteista ja niiden toimittajista sekä tietojen ajan tasalla pitämisestä.

Komission Q&A:n kysymys 13 käsittelee samaa nimenomaan vertailupalveluihin kohdistuvaa tiedonantovelvollisuutta. Komissio ei laajenna velvollisuutta tilanteeseen, jossa yritys vertaa täsmällisesti omaa tuotettaan sen aikaisempaan versioon.

Hallituksen esityksessä kuvattu KKV:n jauhelihapakkausta koskeva ratkaisu (KKV/77/14.08.01.05/2021) osoittaa, että omaan aikaisempaan pakkaukseen tehtävä vertailu voi olla sallittu. Väite ”30 % pienempi hiilijalanjälki” hyväksyttiin, koska vertailukohde oli selvä, väite koski nimenomaan pakkausta ja väite perustui ulkopuolisen asiantuntijan validoimaan elinkaariarviointiin. Ratkaisuselostuksesta ei ilmene, että yrityksen olisi pitänyt osoittaa pakkauksen olevan kilpailijoiden pakkauksia parempi.

Yrityksen pitää voida kertoa esimerkiksi tuotteen energiankulutuksen tai pakkauksen materiaalimäärän pienentymisestä suhteessa omaan aikaisempaan tuotteeseensa, kun:

• vertailukohde ilmoitetaan selvästi

• käytetään yhdenmukaista ja asianmukaista laskentamenetelmää

• väite voidaan todistaa

• väite ei anna vaikutelmaa tuotteen yleisestä paremmuudesta koko markkinaan nähden.

Pk-yrityksellä ei yleensä ole pääsyä kilpailijoiden tuotteiden elinkaarta, valmistusta tai toimitusketjua koskeviin tietoihin. Tietojen hankkiminen voi olla mahdotonta tai edellyttää kalliita ulkopuolisia selvityksiä.

Kilpailijoiden huomioon ottamista voidaan edellyttää silloin, kun yritys nimenomaisesti vertaa tuotetta kilpailijan tuotteeseen tai esittää markkinoiden paremmuutta koskevan väitteen. Sitä ei pidä edellyttää automaattisesti yrityksen omaan aikaisempaan tuotteeseen kohdistuvassa täsmällisessä vertailussa.

7. Näyttövaatimuksen tulee olla oikeasuhtainen

Kuluttaja-asiamiehen linjauksen 3.4 kohdan mukaan näytön pitää olla muun muassa:

• luotettavaa

• todennettavissa olevaa

• yleisesti tunnustettua

• väittämän kannalta merkityksellistä

• ajantasaista.

Lisäksi näytössä on otettava huomioon uusimmat tieteelliset tulokset ja menetelmät.

Suomen Yrittäjät pitää tärkeänä, että ympäristöväittämät perustuvat luotettavaan näyttöön. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 12 artiklan perusteella yrityksellä on oltava näyttöä tosiasiaväitteidensä paikkansapitävyydestä. Tähän viitataan myös hallituksen esityksessä.

Kaikille ympäristöväittämille ei kuitenkaan voida asettaa samaa näyttöstandardia.

Komission Q&A edellyttää asianmukaista elinkaariarviointia esimerkiksi silloin, kun tuotteen väitetään olevan ilmastoneutraali tai päästövaikutukseltaan vähäisempi tuotteen tosiasiallisen elinkaarivaikutuksen perusteella. Tästä ei seuraa, että jokainen materiaaliosuutta, energialähdettä tai tuotantomenetelmää koskeva rajattu tosiasiaväite edellyttäisi standardoitua elinkaariarviointia tai ulkopuolista tieteellistä validointia.

Yksinkertainen ja rajattu tosiasiaväite voidaan osoittaa esimerkiksi:

• valmistajan tai toimittajan dokumentaatiolla

• materiaalitiedoilla

• laskuilla ja tuotantotiedoilla

• energiankulutusta koskevilla tiedoilla

• asianmukaisilla teknisillä laskelmilla.

8. Yleisiä vastuullisuusväittämiä koskeva todistamisvelvollisuus jää avoimeksi

Kuluttaja-asiamiehen linjauksen 4.2.2 kohdan mukaan yleisen vastuullisuusväittämän käyttäminen edellyttää näyttöä kaikilla niillä osa-alueilla, joihin kuluttaja voi ymmärtää väittämän viittaavan.

Direktiivin johdanto-osan 10 perustelukappaleen mukaan yleistä väitettä, kuten ”tiedostava”, ”kestävä” tai ”vastuullinen”, ei pitäisi perustaa yksinomaan tunnustettuun erinomaiseen ympäristönsuojelulliseen tasoon, koska väite voi liittyä ympäristöominaisuuksien lisäksi esimerkiksi yhteiskunnallisiin ominaisuuksiin.

Komission Q&A:n kysymyksessä 9 kuvataan yhteiskunnallisten ominaisuuksien mahdollisia sisältöjä. Ne voivat liittyä muun muassa työoloihin, palkkoihin, sosiaaliseen suojeluun, ihmisoikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja eläinten hyvinvointiin. Komissio edellyttää yrityksen pystyvän esittämään näyttöä esittämiensä tosiasiaväitteiden paikkansapitävyydestä.

Direktiivistä tai Q&A:sta ei kuitenkaan seuraa velvollisuutta osoittaa yrityksen vastuullisuutta kaikilla mahdollisilla osa-alueilla koko arvoketjussa.

Linjauksen vaatimus jää sisällöltään avoimeksi. Yritykselle ei selviä:

• mitä vastuullisuuden osa-alueita pitää selvittää

• kuinka pitkälle toimitusketjussa selvityksen pitää ulottua

• millainen näyttö on riittävää

• edellytetäänkö ulkopuolista varmennusta.

Kuluttaja-asiamies voi perustellusti suositella täsmällisten vastuullisuusväittämien käyttämistä. Suosituksesta ei kuitenkaan pidä muodostaa määrittelemätöntä ja käytännössä rajatonta todistamisvelvollisuutta.

9. Muissa jäsenvaltioissa tunnustetut ympäristömerkit on hyväksyttävä

Kuluttaja-asiamiehen linjauksen 4.1.2 kohdassa todetaan, että Suomessa tunnustetun erinomaisen ympäristönsuojelullisen tason voi osoittaa EU-ympäristömerkillä tai Joutsenmerkillä.

Direktiivillä UCPD:n 2 artiklaan lisätyn s alakohdan mukaan tunnustettu erinomainen ympäristönsuojelullinen taso voi perustua myös jäsenvaltioissa virallisesti tunnustettuun kansalliseen tai alueelliseen EN ISO 14024 -standardin mukaiseen tyypin I ympäristömerkkijärjestelmään.

Myös valtioneuvoston asetuksen perustelumuistiossa viitataan ETA-valtioissa virallisesti tunnustettuihin kansallisiin ja alueellisiin järjestelmiin.

Komission Q&A:n kysymyksessä 7 mainitaan esimerkkeinä:

• Joutsenmerkki

• Saksan Blue Angel

• Itävallan ympäristömerkki

• Alankomaiden Milieukeur.

Linjaus ei saa antaa vaikutelmaa, että vain EU-ympäristömerkki ja Joutsenmerkki hyväksyttäisiin Suomen markkinoilla. Tällainen tulkinta vaikeuttaisi tuotteiden vapaata liikkuvuutta ja aiheuttaisi erityisesti maahantuojille ja rajat ylittävästi toimiville pk-yrityksille perusteettomia kustannuksia.

Linjaukseen tulee lisätä, että tunnustettu erinomainen ympäristönsuojelullinen taso voidaan osoittaa myös muussa jäsenvaltiossa virallisesti tunnustetulla EN ISO 14024 -standardin mukaisella tyypin I ympäristömerkillä.

10. Kestävyysmerkintöjen rajanvetoja on täsmennettävä

Suomen Yrittäjät pitää myönteisenä, että pelkästään tuotteen alkuperästä kertovat merkinnät, kuten Avainlippu ja Design from Finland, on rajattu kestävyysmerkinnän määritelmän ulkopuolelle. Rajaus vastaa valtioneuvoston asetuksen perustelumuistiota.

Linjaukseen tulisi kuitenkin lisätä komission Q&A:n mukaiset täsmennykset ainakin seuraavista kysymyksistä:

• Vegaani- ja vegetaristinen merkintä ei automaattisesti ole kestävyysmerkintä. Arvio riippuu merkinnän käyttöyhteydestä ja siitä, annetaanko sillä ymmärtää tuotteen olevan ympäristön tai yhteiskunnan kannalta parempi.

• EU:n ulkopuolisen viranomaisen vahvistama merkintä ei komission tulkinnan mukaan sellaisenaan kuulu viranomaisen vahvistamia merkintöjä koskevan poikkeuksen piiriin, vaan sen tulee perustua direktiivin vaatimukset täyttävään sertifiointijärjestelmään.

• Sertifiointijärjestelmää valvovan kolmannen osapuolen tulee olla riippumaton järjestelmän omistajasta ja merkintää käyttävästä yrityksestä. Komission Q&A:n mukaan järjestelmän omistajan ja valvovan tahon tulee lisäksi olla eri oikeushenkilöitä.

• Rating- ja ranking-merkkejä tulee arvioida niiden tosiasiallisen sisällön ja käyttötavan perusteella. Asetusmuistiossakin niiden todetaan jäävän kestävyysmerkinnän määritelmän ulkopuolelle vain pääsääntöisesti

11. Kompensointiväittämissä on erotettava tuote- ja yritystaso

Direktiivin liitteen I uuden 4 c kohdan mukaan kiellettyä on esittää päästökompensaatioon perustuva väite, jonka mukaan tuotteella on kasvihuonekaasupäästöjen osalta neutraali, tavanomaista vähäisempi tai myönteinen ympäristövaikutus.

Komission Q&A:n kysymyksessä 10 täsmennetään, ettei mustan listan 4 c kohta sellaisenaan koske yritystason väittämiä. Yritystason väitteet voivat kuitenkin olla harhaanjohtavia UCPD:n muiden säännösten perusteella.

Tämä ero tulee ilmaista linjauksessa selvästi, jotta mustan listan ehdotonta kieltoa ei laajenneta koskemaan kaikkia yrityksen toiminnasta tai sen rahoittamista ympäristöhankkeista annettavia tietoja.

12. Vanhojen pakkausten käytännölliset korjaamistavat on tuotava esiin

Direktiivin säännökset ovat tulleet voimaan 27.9.2026. Suomessa on kansallinen 6 kuukauden siirtymäaika koskien jo markkinoille saatettuja tuotteita ja niiden pakkauksia.

Komission Q&A:n kysymyksessä 18 tuodaan esiin pk-yrityksille tärkeä käytännön joustavuus. Vanhojen pakkausten markkinointi voidaan saattaa sääntelyn mukaiseksi esimerkiksi:

• peittämällä tai korjaamalla väite tarralla

• lisäämällä täydentävä tieto myyntipaikalle vanhojen tavaroiden välittömään läheisyyteen

• yksilöimällä selvästi ne tuotteet, joita täydentävä tieto koskee.

Komission mukaan valvontaviranomaiset ja tuomioistuimet voivat ottaa arvioinnissaan huomioon:

• rikkomuksen vakavuuden

• yrityksen kohtuulliset ja oikeasuhtaiset sopeutumistoimet

• oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan

• toimenpiteistä aiheutuvat kohtuuttomat kustannukset

• tarpeettoman ympäristöhaitan välttämisen.

Nämä pk-yrityksille tärkeät näkökohdat puuttuvat linjauksesta. Ne tulisi lisätä, jotta yrityksiä ei ohjata hävittämään käyttökelpoisia tuotteita tai pakkauksia tilanteissa, joissa markkinointi voidaan korjata kevyemmillä keinoilla.

13. Pk-yritysten asema on huomioitava linjauksessa

Direktiivin johdanto-osan 7 perustelukappaleessa todetaan, että viranomaisten on tärkeää mahdollisuuksien mukaan edistää toimia, joilla helpotetaan pk-yritysten mahdollisuuksia käyttää kestävyysmerkintöjä.

Hallituksen esityksessä arvioidaan, että:

• sertifioinnit ja auditoinnit voivat olla pienille yrityksille liian kalliita

• pienet yritykset voivat joutua luopumaan ympäristöväittämien käyttämisestä

• mikro- ja pienyritysten mahdollisuus kilpailla kestävyysmerkinnöillä voi heikentyä

• pienten yritysten markkinoille pääsy voi vaikeutua

• suuret yritykset pystyvät pieniä paremmin kattamaan sääntelyn kustannukset.

Nämä vaikutukset eivät näy riittävästi linjauksessa.

Linjaukseen tulee lisätä käytännön esimerkkejä siitä:

• milloin toimittajan tai valmistajan dokumentaatio riittää

• milloin tarvitaan ulkopuolinen varmennus

• millä tavoin pieni yritys voi esittää rajatun ympäristöväittämän ilman kallista elinkaariarviointia

• miten vanhoja pakkauksia voidaan korjata ilman hävittämistä

• mitkä kohdat ovat lakisääteisiä velvoitteita ja mitkä kuluttaja-asiamiehen suosituksia.

Liian ehdoton ohjeistus voi johtaa siihen, että pienet yritykset lopettavat myös totuudenmukaisten ja todennettavien ympäristöväittämien käyttämisen. Tämä suosisi suuria yrityksiä, vähentäisi kilpailua ja heikentäisi kuluttajien mahdollisuuksia saada tietoa pk-yritysten tuotteiden todellisista ympäristöhyödyistä.

Kunnioittavasti

Suomen Yrittäjät

Sanna Lempiäinen
asiantuntija – yrityslainsäädäntö