YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Lausunto yrittäjyyskasvatuksen ja talousosaamisen linjausluonnoksesta
Opetus- ja kulttuuriministeriö
VN/11212/2025
1. Miten arvioitte yrittäjyyskasvatuksen ja talousosaamisen linjauksiksi valitun viiden suuntaviivan tarkoituksenmukaisuutta ja vaikuttavuutta kokonaisuutena?
Suomen Yrittäjät kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta opetus- ja kulttuuriministeriön linjauksiksi yrittäjyyskasvatuksen ja talousosaamisen vahvistamiseksi. Suomen Yrittäjät on osallistunut linjauksia valmistelleen työryhmän työskentelyyn.
Suomen Yrittäjät pitää linjauksia ja niiden viittä suuntaviivaa onnistuneena, ajankohtaisena ja johdonmukaisena kokonaisuutena. On tärkeää, että yrittäjyyskasvatus ja talousosaaminen tunnistetaan koko koulutusjärjestelmän läpäiseviksi osaamisalueiksi varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen.
Linjausten lähtökohta on oikea: yrittäjyys- ja talousosaamisen vahvistaminen edellyttää kansallisen ohjauksen lisäksi kuntien, koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten, yritysten ja muiden työelämätoimijoiden käytännön yhteistyötä.
Suomen Yrittäjät korostaa, että yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena ei ole tehdä kaikista yrittäjiä, vaan antaa jokaiselle yrittäjämäisiä valmiuksia sekä todellinen mahdollisuus valita uravaihtoehdoksi yrittäjyys.
Yrittäjämäinen asenne, oma-aloitteisuus, vastuunotto, luovuus, ongelmanratkaisu, yhteistyökyky, taloudellinen ymmärrys, epävarmuuden sietäminen ja mahdollisuuksiin tarttuminen ovat tulevaisuuden työelämän keskeisiä taitoja, joita tulee oppia koko koulupolun varrella.
Suomen Yrittäjien mukaan yrittäjyyteen ja yritteliäisyyteen voidaan oppia. Tulevaisuudessa yhä useampi yhdistää työurallaan palkkatyötä, yrittämistä ja jatkuvaa oppimista.
Linjausten vaikuttavuuden kannalta keskeinen kehittämiskohde on konkretia ja jalkauttaminen. Yrittäjyyskasvatuksen toteutuminen ei saa jäädä yksittäisten aktiivisten opettajien, koulujen, kuntien tai yrittäjien varaan. Jokaisella opetuksen ja koulutuksen järjestäjällä tulisi olla suunnitelmallinen yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli ja yhteys paikalliseen tai alueelliseen elinkeinoelämään. Suomen Yrittäjät kiinnittää huomiota tarpeeseen seurata ja edistää valtakunnallisesti yritys- ja yrittäjäkontaktien, yrittäjämäisten projektien, yritystalouden perusteiden, opettajien osaamisen ja alueellisten yhteistyörakenteiden toteutumista.
Talousosaamisen osalta linjauksia olisi hyvä laajentaa oman talouden hallinnasta nykyistä selvemmin yritystalouden ymmärtämiseen. Jokaisen nuoren on hyvä ymmärtää ikätasoisesti esimerkiksi liikevaihdon, kustannusten, katteen, tuloksen, kassavirran, investointien, verotuksen, palkan sivukulujen, hinnoittelun ja yrittäjäriskin perusteet. Yritystalouden ymmärtäminen on osa yleissivistystä ja auttaa toimimaan niin työntekijänä, yrittäjänä, asiakkaana kuin yhteiskunnan jäsenenä.
Suomen Yrittäjät esittää, että OKM:n alaisuuteen perustetaan uudelleen yrittäjyyskasvatuksen neuvottelukunta, joka seuraa, tukee ja edistää yrittäjyyskasvatuksen ja talousosaamisen linjausten toteutumista koko koulutusjärjestelmässä.
2. Suuntaviivakohtainen palauteenne tavoitteista ja koulualakohtaisista kehittämistoimista
2.1. Innostamme toiminnan ja kokeilun avulla yrittäjämäiseen toimintatapaan
Suomen Yrittäjät kannattaa suuntaviivaa vahvasti. Yrittämään oppii yrittämällä. Toiminnallisuus, kokeileminen, yritysvierailut, työelämäyhteistyö, projektit ja aitojen ongelmien ratkaiseminen ovat yrittäjyyskasvatuksen ydintä. Luonnoksessa toiminnallisuus yhdistetään perustellusti aloitteellisuuteen, ongelmanratkaisuun, rohkeuteen, tiimityöhön ja vastuunkantoon.
Toiminnallisuuden rinnalla tarvitaan kuitenkin konkreettista tietoa yritystoiminnasta. Yrittäjyyskasvatus ei saa typistyä yleiseksi projekti- tai ryhmätyöskentelyksi. Oppijoiden tulee ikätasoisesti oppia, miten ideasta syntyy asiakkaalle arvoa ja taloudellisesti kestävää toimintaa: mikä ongelma ratkaistaan, kuka on asiakas, mitä tuotteen tai palvelun tuottaminen maksaa, miten se hinnoitellaan ja millä edellytyksillä toiminta kannattaa. Samalla tulee opettaa, milloin kokeilu muuttuu liiketoiminnaksi ja millaisia vastuita ja velvoitteita yrittämiseen liittyy.
Suomen Yrittäjät painottaa, että käytännön yrityskontakteja vahvistetaan kaikilla koulutusasteilla. Kouluissa voidaan toteuttaa yrittäjyyskerhoja, joissa ratkotaan yritysten antamia aitoja haasteita. Suomen Yrittäjät esittää yrittäjäkummeja jokaiselle koululle sekä nuorten yrittäjyysvalmennuksen ja kesäyrittäjyyden vahvistamista yhteistyössä järjestöjen kanssa.
2.2. Tarjoamme joustavia mahdollisuuksia yrittäjyys- ja talousosaamisen edistämiseen
Suomen Yrittäjät kannattaa vahvasti yksilöllisiä yrittäjyyspolkuja ja koulutusasteiden välisiä joustavia mahdollisuuksia. Suunnitelmat yrittäjyyden lukiodiplomista, koulun ulkopuolella hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta, ammatillisen koulutuksen yksilöllisistä yrittäjyyspoluista sekä korkeakoulurajat ylittävistä yrittäjyysopinnoista ovat kannatettavia.
Yrittäjyydestä hankittu osaaminen tulee voida tunnistaa ja tunnustaa osaksi opintoja. Opintojen ja yrittäjyyden yhdistämisen tulee olla aidosti mahdollista esimerkiksi joustavilla aikatauluilla, verkko-opinnoilla ja osaamisen hyväksilukemisella. Suomen Yrittäjät kannattaa yrittäjyyden lukiodiplomin valmistelua näkyväksi tavaksi osoittaa yrittäjyysosaamista lukiossa.
Erityisesti ammatillisessa koulutuksessa yrittäjyyden tulee näkyä kaikilla ammattialoilla. Yrittäjyyden koko elinkaareen liittyviä tutkinnon osia tulee voida liittää kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin. Oppisopimusta tulee voida hyödyntää myös yrittäjän jatkuvan oppimisen välineenä ja osana omistajanvaihdoksia.
Omistajanvaihdokset on nostettava linjauksissa nykyistä vahvemmin esiin. Yrittäjäksi ei tulla vain perustamalla uusi yritys. Olemassa olevan yrityksen ostaminen tai jatkaminen on merkittävä yrittäjyyspolku ja samalla ratkaisu Suomen pk-yritysten jatkuvuuteen.
Suomen Yrittäjät painottaa, että omistajanvaihdososaaminen on syytä sisällyttää myös opettajien yrittäjyysopintoihin ja opiskelijoiden lyhyempiin yrittäjyysvalmennuksiin.
Suomen yrittäjät kannattaa sitä, että luonnos tunnistaa kotimaisia kieliä heikosti osaavien opiskelijoiden kielitaidon merkityksen työllistymiselle ja yrittäjyydelle.
2.3. Vahvistamme kasvatuksen ja koulutuksen parissa työskentelevien osaamista pitkäjänteisesti uudella ja päivittyvällä tiedolla
Suomen Yrittäjät pitää tätä suuntaviivaa ratkaisevan tärkeänä. Yrittäjyyskasvatuksen laatu riippuu olennaisesti opettajien ja oppilaitosjohdon osaamisesta ja asenteista.
Täydennyskoulutuksen lisäksi yrittäjyys- ja talousosaaminen on tuotava nykyistä systemaattisemmin opettajien peruskoulutukseen. Osaaminen ei saa rakentua vain yksittäisten hankkeiden ja vapaaehtoisen täydennyskoulutuksen varaan. On selkeä tarve sisällyttää yrittäjyys- ja talousosaaminen riittävällä tavalla perusopetuksen opettajankoulutuksen opetussuunnitelmiin, pedagogisiin opintoihin ja opetusharjoitteluun.
Suomen Yrittäjät esittää, että yrittäjyyskasvatus sisällytetään kattavasti ammatilliseen opettajankoulutukseen. Opettajille tulee tarjota yrityksissä toteutettavia työelämäjaksoja sekä mahdollisuuksia hyödyntää yrittäjiä mentoreina, kouluttajina ja opetuksen kumppaneina. Yrittäjien käytännön osaaminen täydentää tutkimukseen perustuvaa opettajankoulutusta. Suomen Yrittäjät korostaa sekä opettajien koulutusta ja vertaistukea että koulujen, yritysten ja järjestöjen yhteistyötä.
2.4. Valmistaudumme ja valmennamme tulevaisuuteen
Suomen Yrittäjät kannattaa suuntaviivaa. Tulevaisuuden työelämä edellyttää kykyä oppia jatkuvasti, hyödyntää teknologiaa ja tekoälyä, ratkaista ongelmia, tehdä yhteistyötä, sietää epävarmuutta sekä tunnistaa uusia mahdollisuuksia. Luonnos tunnistaa perustellusti kriittisen ajattelun, luovan ongelmanratkaisun, kielitaidon, digitaalisen osaamisen ja yrittäjämäisten valmiuksien merkityksen.
Linjauksissa tulee kuitenkin nykyistä vahvemmin kytkeä tulevaisuusosaaminen yritysten uudistumiseen, kasvuun, innovaatioihin, vientiin ja tuottavuuteen. Oppijoille on tarjottava mahdollisuuksia ratkaista yritysten aitoja haasteita ja osallistua innovaatio- ja TKI-toimintaan.
Erityisesti korkeakouluissa tarvitaan vahvempia polkuja tutkimuksesta yrittäjyyteen. Suomen Yrittäjät kannattaa opiskelijayrittäjyyden, yrityshautomoiden, kiihdyttämöiden, startup- ja spin off -toiminnan vahvistamista, kuten luonnoksessa esitetään. Korkeakoulujen ja pk-yritysten yhteistyön on oltava helposti saavutettavaa myös pienille yrityksille.
2.5. Työskentelemme kestävän tulevaisuuden puolesta
Suomen Yrittäjät kannattaa kestävyyden sisällyttämistä yrittäjyyskasvatukseen. Yrittäjyys on keskeinen väline kestävyyshaasteiden ratkaisemisessa: yritykset kehittävät uusia tuotteita, palveluja, teknologioita ja toimintamalleja, joiden avulla ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä voidaan vahvistaa.
Luonnoksessa todetaan perustellusti, että yritystoiminnalla voidaan luoda arvoa vastuullisesti ja että vastuullinen yritystoiminta edistää kestävyysmurrosta.
Suomen Yrittäjät korostaa, että taloudellinen kestävyys kuuluu olennaisesti kestävään yrittäjyyteen. Yritys voi tuottaa pitkäjänteisesti työpaikkoja, verotuloja, innovaatioita ja hyvinvointia vain, jos sen toiminta on taloudellisesti kestävällä pohjalla. Vastuullisuus ei siksi ole yritystoiminnasta erillinen teema, vaan osa hyvää yrittäjyyttä ja yrityksen koko toimintaa.
Oppijoiden tulee ymmärtää myös, että sääntely, kuluttajansuoja, turvallisuus ja yhteiskuntavastuu ovat osa yritysten toimintaympäristöä ja luottamuksen rakentamista. Tämä on osa realistisen yrityskuvan rakentamista.
3. Muut mahdolliset huomiot linjausluonnoksesta
Suomen Yrittäjät pitää tärkeänä, että jatkovalmistelussa ja toimeenpanossa:
- kirkastetaan yrittäjyyskasvatuksen erityinen tehtävä suhteessa yleisiin työelämä-, tulevaisuus- ja kansalaistaitoihin;
- vahvistetaan yritystalouden perusteita osana kaikkien talousosaamista;
- varmistetaan, että yrittäjyyskasvatus ulottuu koko yrityksen elinkaareen ideasta perustamiseen, kasvuun, vientiin, työnantajayrittäjyyteen ja omistajanvaihdokseen;
- huomioidaan yrittäjyyden monimuotoisuus: yksinyrittäjyys, mikro- ja pk-yritykset, työnantajayrittäjyys, startupit, kasvuyrittäjyys, sivutoiminen yrittäjyys, yhteiskunnallinen yrittäjyys, vientiyrittäjyys, perheyrittäjyys, yrityksen ostaminen ja monityöllisyys (palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistäminen)
- rakennetaan jokaiselle opetuksen ja koulutuksen järjestäjälle suunnitelmallinen malli yritys- ja työelämäyhteistyöhön;
- vahvistetaan yrittäjyys- ja talousosaamista opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa;
- tunnistetaan ja tunnustetaan koulun ulkopuolella, työelämässä ja yrittäjänä hankittu osaaminen nykyistä systemaattisemmin; sekä
- perustetaan uudelleen valtakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen neuvottelukunta, joka seuraa, tukee, ja edistää linjausten käytännön toteuttamista.
Lisäksi Suomen Yrittäjät pitää tärkeänä yrittäjyyskasvatuksen paikallista ja alueellista johtamista. Yrittäjyyskasvatus tulisi kytkeä kuntien elinvoima- ja koulutuspolitiikkaan. Suomen Yrittäjät ehdottaa yrittäjyyskasvatuksen sisällyttämistä kuntastrategioihin sekä kuntakohtaisten yrittäjyyskasvatuksen tiimien perustamista. Yrittäjyyskasvatuksen tiimi voisi koota yhteen sivistystoimen, elinkeinopalvelut, oppilaitokset, yrittäjäjärjestön, yritykset ja muut keskeiset toimijat.
Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena tulee lopulta olla yrittäjyysmyönteinen Suomi, jossa jokaisella nuorella on sekä yrittäjämäiset valmiudet työelämään että riittävä osaaminen ryhtyä halutessaan yrittäjäksi.
4. Yrittäjyyskasvatuksen ja talousosaamisen linjausluonnoksen liitteessä 2 on esimerkinomaisesti lueteltu organisaatioita, jotka tarjoavat kouluille ja oppilaitoksille tukea, asiantuntemusta ja toimintamalleja yrittäjyyskasvatuksen ja talousosaamisen toteuttamiseen. Mitä organisaatioita liitteeseen 2 olisi syytä lisätä? Ilmoita organisaatio, lyhyt kuvaus sen päätehtävästä ja keinoista, joilla organisaatio tukee kouluja ja oppilaitoksia yrittäjyyskasvatuksessa ja talousosaamisen edistämisessä.
Suomen Yrittäjät esittää, että liitettä täydennetään ainakin seuraavilla: Suomen Uusyrityskeskukset ry / Uusyrityskeskusverkosto, Perheyritysten liitto ja Skills Finland ry.
Liitteessä on perusteltua pitää mukana myös Suomen Yrittäjien aluejärjestöt ja paikallisyhdistykset. Suomen Yrittäjien verkoston erityinen vahvuus on valtakunnallisuus, alueellisuus ja paikallisuus: sen kautta koulut voivat löytää oman alueensa yrittäjiä yritysvierailuihin, yrittäjäkummeiksi, mentoreiksi, puhujiksi sekä aitojen yrityshaasteiden kumppaneiksi. Tämä mahdollistaa yrittäjyyskasvatuksen kytkemisen konkreettisesti oman kunnan yrityksiin ja elinvoimaan. Luonnoksen nykyinen liite tunnistaa jo tämän tehtävän hyvin.
Suomen Yrittäjien keskeinen viesti jatkovalmisteluun on: yrittäjyyskasvatuksesta on siirryttävä hyvien tavoitteiden lisäksi järjestelmälliseen tekemiseen. Yrittämään oppii yrittämällä. Jokaiselle nuorelle tulee tarjota mahdollisuus kohdata yrittäjiä, ymmärtää yritystaloutta, kokeilla yrittäjyyttä ja nähdä yrittäjyys yhtenä todellisena tulevaisuuden vaihtoehtona.
Kunnioittavasti
Suomen Yrittäjät
Mikko Kinnunen
koulutuspolitiikan asiantuntija