YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta vuosina 2024–2030 annetun lain 2 §:n muuttamiseksi
Valtiovarainministeriö
VN/23535/2026
Suomen Yrittäjät kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta vuosina 2024–2030 annetun lain 2 §:n muuttamiseksi.
Suomen Yrittäjät pitää muutoksia pääosin kannatettavana.
Suomen Yrittäjät suhtautuu myönteisesti tavoitteeseen vahvistaa innovaatiotoiminnan asemaa osana julkista TKI-järjestelmää. Nykyjärjestelmä ja julkinen T&K-rahoitus eivät tarjoa riittävää tukea yritysten käytännönläheiseen innovaatiotoimintaan. Erityisesti pk-yritysten kasvua tukevien kaupallistamis- ja innovaatiorahoituksen instrumenttien riittävyys on ollut yrityskentässä huolenaihe. Tämän vuoksi Suomen Yrittäjät lähtökohtaisesti puoltaa lain 2 §:n 1 momentin lisäystä, jonka mukaan valtion rahoitukseksi voitaisiin lukea myös enintään 50 miljoonaa euroa valtion talousarviossa innovaatiotoimintaan osoitettua rahoitusta. Samalla esitämme huolemme siitä, että lainsäädäntöesitys on nykymuodossa liian epäselvä. Esityksestä ei käy riittävän selkeästi ilmi, onko tarkoituksena lisätä yritysten käytettävissä olevaa innovaatiorahoitusta vai mahdollistaa nykyisen innovaatiorahoituksen laskeminen osaksi T&K-rahoituslain mukaista rahoitustasoa. Vaikutusten arvioiminen on vaikeaa ilman tarkempaa kuvausta siitä, miten 50 miljoonan euron enimmäismäärää käytännössä sovellettaisiin.
Muutos on tervetullut ja tarpeellinen, mutta on tärkeää pitää huolta siitä, että T&K-rahoituslain ohjauksessa oleva julkinen rahoitus ohjataan edelleen tosiasiallisesti kasvua tuottaviin innovaatiotoimiin, eikä sillä paikata muita rahoitustarpeita. Suomen Yrittäjät pitää tärkeänä, että innovaatiorahoituksen piiriin luettavat rahoitusinstrumentit määritellään jatkovalmistelussa nykyistä täsmällisemmin. Muutoin jää epäselväksi, missä määrin kyse on uudesta innovaatiotoimintaa tukevasta rahoituksesta ja missä määrin olemassa olevien menojen uudesta luokittelusta.
Samaan aikaan Yrittäjät korostaa, että T&K-rahoituslaki kaipaa kokonaisuudessaan päivittämistä. Nykyinen T&K‑rahoituslaki ohjaa julkista rahoitusta kapeasti, sillä sen soveltamisessa nojataan tekniseen tilastointiohjeeseen. Tämä tulkintamalli ei vastaa yrityskentän tarpeita eikä nykyaikaista innovaatiotaloutta. Samalla tulisi varmistaa, että rahoitusjärjestelmä tunnistaa kaupallistamisen ja aineettoman arvonluonnin osana TKI‑ketjua. T&K-rahoituslakia tulisi jatkossa kehittää siten, että se tunnistaa tutkimuksen ja tuotekehityksen lisäksi nykyistä paremmin myös innovaatioiden pilotoinnin, kaupallistamisen ja skaalautumisen merkityksen yritysten kasvulle.
Kunnioittavasti
Suomen Yrittäjät
Maria Nyroos
Digi- ja TKI-politiikan asiantuntija