YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Luonnos hallituksen esitykseksi eräiden verotusmenettelyä koskevien säännösten muuttamisesta
Valtiovarainministeriö
vero-osasto
Valtiovarainministeriössä on valmistunut esitysluonnos, jonka mukaan verotusmenettelystä annettuun lakiin, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annettuun lakiin ja ennakkoperintälakiin lisättäisiin säännös, joka antaa Verohallinnolle mahdollisuuden antaa päätöksiä ja muita asiakirjoja tiedoksi sähköisesti, jos verovelvollinen on antanut tähän suostumuksensa.
Verotusmenettelystä annetussa laissa säädettyä rakentamisilmoitukseen liittyvää menettelyä ehdotetaan muutettavaksi. Rakennuttajan toimivalla luonnollisella henkilöllä ei enää olisi velvollisuutta esittää loppukatselmuksen yhteydessä rakennusvalvontaviranomaiselle Verohallinnon antamaa todistusta rakentamisilmoituksen tekemisestä. Samalla kumottaisiin säännös, jonka mukaan rakennusvalvontaviranomainen on velvollinen ilmoittamaan Verohallinnolle, jos loppukatselmuksen yhteydessä ei esitetä todistusta. Verohallinto valvoisi rakentamisilmoitusten antamista Väestörekisterikeskukselta saatavien tietojen avulla.
Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain tuloverotuksen julkisia tietoja koskevaan pykälään tehtäisiin tekninen täsmennys, jonka mukaan huojennettu viivästyskorko tai palautuskorko ei sisälly julkisiin tietoihin maksuunpantujen verojen määristä eikä julkisiin tietoihin veronkannossa maksettavista ja palautettavista määristä.
Lausunto
Suomen Yrittäjät kannattaa ehdotettuja muutoksia. Sähköisen asioinnin osalta Verohallinto keskittää asiakkaille tarjottavat palvelut omaan verkkopalveluun (OmaVero). Sähköisen asioinnin kehittämiseen liittyen Verohallinnon keskeisenä tavoitteena on vähentää paperilla postitse lähetettävien asiakirjojen määrää voimakkaasti. Verohallinnon uuden sähköisen asioinnin myötä päätösten sähköinen tiedoksi antaminen verovelvolliselle olisi mahdollista järjestää verovelvollisen suostumuksella.
Esitysluonnoksessa todetaan, että sähköisen tiedoksiannon tulee olla yksiselitteinen, kiistämätön ja tehokas siten, että asiakirjat annetaan tiedoksi vain kertaalleen. Samalla tiedoksiannon tulee olla luotettava verovelvollisen oikeusturvan kannalta. Tietojen suojaaminen edellyttää mm., että verotusasiakirjoihin pääsee vain asiakas itse tai tämän nimenomaisesti valtuuttama.
Sähköisen asioinnin kehittämisellä voidaan yksinkertaistaa ja helpottaa menettelyjä hallinnollista taakkaa vähentäen ja tehokkuusetuja saavuttaen, ja sillä saralla Verohallinnon kehitystyö ja tavoitteet ovat siten kannatettavia. It-järjestelmät on kuitenkin rakennettava niin, että yksityiselämän ja henkilötietojen suojan piiriin kuuluvat tiedot eivät missään tilanteessa päädy väärin käsiin.
Suomen Yrittäjät
Mika Kuismanen Sanna Linna-Aro
pääekonomisti veroasiantuntija