Valtion talousarvio, Nuorten yhteiskuntatakuu (HE 95/2012 vp)

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutus

Nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen on yksi keskeinen ja tärkeä osa hallituksen työllisyyspolitiikkaa. Yhteiskuntatakuun toteuttaminen vaikuttaa kuitenkin tähänastisten toimien perusteella olevan pääasiassa jo aiemminkin käytössä olleiden toimenpiteiden vakiinnuttamista ja ehkä joiltain osin vahvistamista. Sen sijaan uusia vaikuttavia muutoksia ei budjettiesitykseen liittyen olla ehdottamassa. Lisäksi yrittäjät on jätetty syrjään nuorisotakuun käytännön toteutuksen suunnittelussa.

Yrittäjäjärjestön näkemyksen mukaan merkittävänä syynä nuorten korkeaan työttömyysasteeseen ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten suureen lukumäärään on puute suomalaisessa peruskoulun jälkeisessä koulutusjärjestelmässä. Tästä esimerkkinä on, että lähes 10 % nuorista ei hakeudu toisen asteen koulutukseen. Ammatillisen koulutuksen kohtaanto ei toimi eli osa nuorista ei pääse koulutukseen, kun puolestaan osaan koulutuspaikoista ei saada täyttymään vaikka alalla olisi työvoimakysyntää. Lisäksi lähes kolmannes opiskelijoista ei suoriudu opinnoistaan kolmessa vuodessa. Näistä nuorista merkittävä osa keskeyttää opintonsa.

Meillä ei ole saatu oppilaitosopiskelun rinnalle todelliseen käyttöön työntekemisen kautta tapahtuvaa ammattiin oppimista. Niissä Keski-Euroopan muutamissa maissa, joissa jopa puolet ammattiin opiskelevista hankkii osaamisen työssä opiskellen, myös nuorisotyöttömyys on selkeästi alle 10 %:n tasolla. Uskomme, että moni nuori olisi halukas tämän kaltaiseen ammatin opiskelemiseen, minkä myös TEM:n toteuttama laaja nuorisokysely osoittaa.

Ongelmana on se, miten saada yritykset, myös pienet yritykset halukkaiksi tarjoamaan työssä oppimisen paikkoja nuorille. Selkeän kynnyksen tässä muodostaa se, että työn kautta opiskelua pidetään meillä oikeudellisesti työsuhteessa tapahtuvana ja sen myötä palkkaustaso on yrityksille käytännössä mahdoton, kun kysymys on vasta peruskoulunsa päättäneistä ja kaikkea työkokemusta vailla olevista nuorista. Palkkatukien hakemismahdollisuuskaan ei tässä ole auttanut kun oppisopimusjärjestelmä jo yksinäänkin koetaan pienissä yrityksissä melko lailla hallinnollisesti vaativaksi. Kun näyttää siltä, että palkkaustasoa ei työehtosopimuksin kyetä Suomessa tältä osin muuttamaan keskieurooppalaisen mallin mukaiseksi, olisikin harkittava siirtymistä järjestelmään, jossa nuorten ammattiin opiskelua työn yhteydessä ei enää katsottaisi työsuhteessa tapahtuvaksi vaan nimenomaan opiskeluksi, jota se asiallisesti onkin. Keskieurooppalaisissa järjestelmissä myös pienistä alle 10 hengen yrityksistä merkittävä osuus (yli 15 % Saksassa) tarjoaa oppisopimuspaikkoja nuorille.

Nuoria peruskoulunsa päättäneitä varten olisi kehitettävä sen kaltainen koulutussopimus-järjestely, jossa yritys voisi ottaa nuoren oppimaan ammattia niin, että mukana järjestelyssä olisi luonnollisesti myös asianomaisen alan oppilaitos. Koulutussopimus ei olisi siis oikeudellisesti työsuhde mutta yrityksen tulisi voida suorittaa opiskelijalle harjoittelukorvausta ja lisäksi opiskelija saisi oikeuden opintotukeen. Näin koulutussopimuksella olisi taloudellisesti kannustavaa oppilaitosmuotoiseen opiskeluun verrattuna.

Oppilaitoksen mukana olon kautta varmistettaisiin myös niiden tietojen ja taitojen saaminen nuorelle, joita ei voida käytännön työn yhteydessä yrityksessä nuorelle opettaa. Uudenlainen järjestely edellyttäisi myös sitä, että oppilaitosten opettajakunta osallistuisi nykyistä paljon suuremmassa määrässä työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaamiseen. Tästä koituisi hyötyä paitsi yritykselle ja opiskelijalle myös opettajille itselleen.

Veli-Matti Lamppu

SUOMEN YRITTÄJÄT