Vastaus valtiontilintarkastajien, vuoden 2006 kertomuksensa valmistelua varten, lähettämään selvityspyyntöön

Valtiontilintarkastajat

Valtiontilintarkastajat lähetti Suomen Yrittäjille selvityspyynnön vuoden 2006 kertomuksensa valmistelua varten. Valtiontilintarkastajat selvittävät yrittäjyysosaamista sekä alkavien yritysten ja uusien innovaatioiden saamaa julkisen rahoituksen toimivuutta.

Yrittäjyysosaaminen

Selvityspyynnössä oli Suomen Yrittäjille suoraan osoitettuja kysymyksiä sekä koskien aloittaville yrittäjille suunnattujen neuvontapalvelujen toimivuutta että Suomen Yrittäjien näkemystä yrittäjyyskasvatuksen tilasta. Aloittaville yrittäjille suunnattujen neuvontapalvelujen toimivuuden osalta on vastaus seuraavassa muodostettu siten, että nämä kysymykset lähetettiin kaikille Suomen Yrittäjien aluejärjestöjen toimitusjohtajille, joita on 21 kappaletta. Heistä 17:ltä saatiin vastaukset ja näiden vastausten perusteella muodostettiin Suomen Yrittäjien kanta näihin kysymyksiin. Koulutusta koskeviin kysymyksiin ei ole kysytty aluejärjestöjen toimitusjohtajien kantaa, vaan kysymyksiin on vastannut suoraan Suomen Yrittäjien asianomainen asiantuntija, Veli-Matti Lamppu.

Suomen Yrittäjien arvio aloittaville yrittäjille tarjolla olevien neuvonta-, koulutus- ja konsultointipalvelujen kehityksestä, toimivuudesta ja kehittämistarpeista?

Keskeinen piirre aluejärjestöjen vastauksissa oli se, että näitä palveluita on hyvin tarjolla. Palveluja on määrällisesti riittävästi, mutta käytännössä harjoitetaan myös aika paljon päällekkäistä toimintaa. Keskeisiä toimijoita ovat uusyrityskeskukset ja TE-keskukset. Näistä uusyrityskeskukset näyttäisivät vastausten mukaan toimivan joustavammin ja laadukkaammin kuin TE-keskusten kankeahkoiksi koetut palvelut.

Mitkä ovat palvelujen heikkoudet ja vahvuudet?

Palvelujen heikkoutena nähtiin niiden hajanaisuus, tarjoajia on paljon. Neuvonta on pitkälle yleisneuvontaa, eikä asiakkaan palvelussa mennä riittävän syvälle liikeideoiden ja markkinaosaamisen alueille. Vahvuutena nähdään ainakin eräillä alueilla toiminnan hyvä laatutaso sekä riittävä resurssointi. Arviot laadusta ja resurssien riittävyydestä kuitenkin näyttävät vaihtelevan suuresti eri alueiden välillä.

Onko palveluja tarjolla määrällisesti ja laadullisesti riittävästi?

Määrällisesti neuvontapalveluja hyvin yleisesti katsottiin olevan vähintäänkin riittävästi. Laadun osalta näyttää olevan vaihtelua niin, että monilla alueilla vastauksissa todettiin neuvontapalvelujen laadun olevan kirjavaa. Lisäksi eräillä syrjäisemmillä alueilla neuvontapalvelujen sekä määrällinen että laadullinen riittävyys kohdistui vain keskeisimpiin taajama-alueisiin.

Miten hyvin em. palveluille asetetut tavoitteet on Suomen Yrittäjien näkemyksen mukaan saavutettu?

Eri alueilta saatujen vastausten vaihtelu oli tässä suhteessa suurta. Toisessa päässä todettiin, että tavoitteet on saavutettu erittäin hyvin ja toisessa päässä todettiin, että tavoitteita ei ole saavutettu lähellekään. Toisaalta esiintyy myös epätietoisuutta siitä, mitkä ovat aloittavien yritysten neuvontapalvelujen tavoitteet.

Näkemys alkavien yrittäjien kanssa toimivien kouluttajien, neuvojien ja konsulttien ammattitaidosta ja pätevyydestä?

Hyvin yksimielisesti vastauksissa tulee esiin neuvoa antavien kouluttajien ammattitaidon kirjavuus. Tämä koskee sekä virkatyönään neuvontaa antavia että yksityisiä konsultteja. Toisaalta vastauksissa todetaan myös, että parempaan suuntaan ollaan menty ja konsulttien laatuerot ovat tasaantumaan päin.

Onko tarjottavissa palveluissa huomioitu asiakkaat riittävästi, ts. onko palveluissa tarpeeksi joustovaraa ja mahdollisuutta räätälöidä niitä tilanteen ja asiakkaiden tarpeiden mukaan?

Valtaosin vastaajat olivat sitä mieltä, että palveluissa on riittävästi joustavuutta ja niitä voidaan suunnata asiakkaiden tarpeiden mukaan. Toisaalta näyttäisi olevan myös niin, että asiakkaat eivät itse osaa kysyä heille parhaiten soveltuvia palveluja. Jotkut yrittäjät pystyvät ja osaavat hyvinkin tehokkaasti ja järkevästi käyttää julkisia neuvontapalveluja ja saavat siitä merkittävää kilpailuetua. TE-keskusten tarjoamia tuotteistettuja neuvontapalveluja pidettiin useissa vastauksissa jäykkinä ja kaavamaisina.

Alkavalle yrittäjälle tarjoavat neuvonta- ja koulutuspalveluja myös muut tahot kuin vain TE-keskukset – Esiintyykö tässä päällekkäisyyksiä tai ongelmia?

Suurin osa vastaajista on sitä mieltä, että päällekkäisyyksiä esiintyy ja tarjonta näkyy asiakkaaseen nähden hajanaisena ja huonosti ymmärrettävänä. Tässä suhteessa näyttää olevan eroja alueiden välillä, sillä joillakin alueilla ei tällaista päällekkäisyyttä näyttäisi olevan, vaan palvelut on keskitetty TE-keskuksen koordinoimana.

Mitkä ovat yleisimmät ja merkittävimmät tiedolliset ja taidolliset puutteet, joihin alkavat yrittäjät hakevat apua?

Yleisimmin haetaan apua hyvin teknisiin asioihin. Tällaisia ovat mm. yhtiömuodon valintaan liittyvät asiat, taloushallintoon ja verotukseen liittyvät kysymykset. Todellinen ongelma kuitenkin näyttäisi enemmänkin olevan siinä, mistä löytää maksavia asiakkaita. Liiketoimintaidean ja markkinaosaamisen kehittäminen on useimpien vastanneiden mielestä olennaisinta aloittavien yrittäjien neuvonnassa.

Suomen Yrittäjien arvio, kuinka hyvin neuvonta-, koulutus- yms. palvelut ovat potentiaalisten asiakkaiden tiedossa, miten tiedotuksesta huolehditaan?

Pääsääntöisesti tiedotus on kohtuullisen hyvin järjestetty. Sellainen piirre vastauksissa näyttää olevan, että suuremmilla taajama-alueilla tiedotus ei ole niin näkyvää ja selkeätä kuin harvempaan asutuissa osissa maata. Lisäksi tiedotusta haittaavana ongelmana nähdään toimijoiden runsaus ja erilaisten projektihankkeiden yhteydessä annettava neuvonta.

Miten hyödyllisiksi alkavat yrittäjät ovat kokeneet mm. TE-keskusten ja uusyrityskeskusten heille tarjoamat palvelut?

Pääsääntöisesti vastaajat kertovat asiakkaiden olevan tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Vaihtelua esiintyy siten, että samallakin alueella on paljon tyytyväisiä asiakkaita ja toisaalta asiakkaita, jotka esittävät kritiikkiä. Osa kritiikistä kohdistuu suoraan asiakaspalvelua antavaan henkilöön ja näyttää siltä, että saadun palvelun laatu vahvasti riippuu palvelua antavan henkilön osaamisesta ja siitä tavasta, kuinka asiakas kohdataan. Uusyrityskeskuksen antamia palveluja pidetään jonkin verran joustavampina ja aloittavien yrittäjien tarpeisiin paremmin vastaavina kuin TE-keskuksen palveluja.

Julkisten yrityspalvelujen kehittäminen (Anssi Paasivirran työryhmä

Valtiontilintarkastajien selvityspyynnössä ei kysytty vireillä olevasta julkisten neuvontapalvelujen kehittämishankkeesta, jota valmistellaan valtiosihteeri Anssi Paasivirran johdolla KTM:ssä. Samassa yhteydessä, kun aluejärjestöjen toimitusjohtajilta kysyttiin nykyjärjestelmästä, haluttiin myös selvittää heidän käsitystään uudistushankkeen merkityksestä. Työryhmän keskeiset ehdotukset ovat seuraavat:

– Valtakunnan tasolle palvelujen tuottajien edustajista koottava neuvottelukunta toiminnan koordinoimiseksi ja tuottajien sitouttamiseksi yhteistyöhön
– Alueellinen koordinointiryhmä TE-keskusalueilla siten, että ryhmään kuuluu palvelujen tuottajien, asiakkaiden sekä yksityisten palvelun tuottajien edustajat
– YritysSuomi-portaalin kehittäminen
– Valtakunnallisen puhelinneuvontapalvelun järjestäminen. Neuvonta koskee julkisia yrityspalveluja
– Yhteinen brändi julkisille neuvontapalveluille
– Omaneuvoja julkisten neuvontapalvelujen käyttäjille
– Palvelujen järjestäminen palvelusetelillä
– Kasvuyrityspalvelu
– Innovaatiopalvelu.

Aluejärjestöjen toimitusjohtajilta kysyttiin heidän näkemystään näiden ehdotusten vaikutuksesta julkisten yrityspalvelujen kokonaisuuteen. Vastanneista kaksi ei osannut sanoa, onko näillä ehdotuksilla mitään vaikutusta nykytilanteeseen ja muiden mielestä ne joko parantavat julkisten yrityspalvelujen toimivuutta jonkin verran tai huomattavasti.

Taulukko 1: Näkemyksenne siitä, parantavatko ehdotukset julkisia yrityspalveluja

Parantaa huomattavasti	6
Parantaa jonkin verran	9
Ei osaa sanoa	2
Heikentää jonkin verran	0
Heikentää merkittävästi	0

Vastaajia pyydettiin nimeämään kolme tärkeintä uudistusehdotusta työryhmän esittämien yhdeksän uudistuskohteen joukosta. Ylivoimaisesti tärkeimmäksi koettiin palvelujen järjestäminen palveluselillä. Tämän jälkeen tärkeimpiä olivat alueellinen koordinointiryhmä TE-keskusalueilla sekä omaneuvojan järjestäminen julkisten neuvontapalvelujen käyttäjille.

Taulukko 2: Tärkeimmät työryhmän uudistusehdotukset (valitse kolme tärkeintä)

– Valtakunnan tasolle palvelujen tuottajien edustajista koottava neuvottelukunta toiminnan koordinoimiseksi ja tuottajien sitouttamiseksi yhteistyöhön	1
– Alueellinen koordinointiryhmä TE-keskusalueilla siten, että ryhmään kuuluu palvelujen tuottajien, asiakkaiden sekä yksityisten palvelun tuottajien edustajia	11
– YritysSuomi-portaalin kehittäminen	6
– Valtakunnallisen puhelinneuvontapalvelun järjestäminen. Neuvonta koskee julkisia yrityspalveluja	1
– Yhteinen brändi julkisille neuvontapalveluille	2
– Omaneuvoja julkisten neuvontapalvelujen käyttäjille	9
– Palvelujen järjestäminen palvelusetelillä	17
– Kasvuyrityspalvelu	6
– Innovaatiopalvelu	0

Tarpeettomimmiksi uudistusehdotuksiksi vastaajat kokivat selkeästi valtakunnallisen puhelinneuvontapalvelun järjestämisen sekä yhteisen brändin luomisen julkisille neuvontapalveluille. Tämän lisäksi osa näki tarpeettomimpana omaneuvojan julkisten neuvontapalvelujen käyttäjille. Omaneuvojan kohdalla vastaajien mielipiteet jakaantuivat siten melko lailla kahtia niin, että osa kannatti omaneuvojia tärkeänä osana julkisten neuvontapalvelujen uudistusta ja osa piti sitä yhtenä tarpeettomimmista osista uudistuksessa.

Taulukko 3: Tarpeettomimmat uudistusehdotukset (valitse kolme tarpeettominta)

– Valtakunnan tasolle palvelujen tuottajien edustajista koottava neuvottelukunta toiminnan koordinoimiseksi ja tuottajien sitouttamiseksi yhteistyöhön	5
– Alueellinen koordinointiryhmä TE-keskusalueilla siten, että ryhmään kuuluu palvelujen tuottajien, asiakkaiden sekä yksityisten palvelun tuottajien edustajia	2
– YritysSuomi-portaalin kehittäminen	4
– Valtakunnallisen puhelinneuvontapalvelun järjestäminen. Neuvonta koskee julkisia yrityspalveluja	15
– Yhteinen brändi julkisille neuvontapalveluille	10
– Omaneuvoja julkisten neuvontapalvelujen käyttäjille	7
– Palvelujen järjestäminen palvelusetelillä	1
– Kasvuyrityspalvelu	1
– Innovaatiopalvelu.	4

Näkemys yrittäjyyskasvatuksesta (Veli-Matti Lamppu)

Alkaville yrittäjille on tarjolla runsaasti neuvonta-, koulutus- ja konsultointipalveluja. Esimerkiksi ammatillisten oppilaitosten, aikuiskoulutuskeskusten, ammattikorkeakoulujen yhteydessä toimii laaja yrityshautomoverkosto, jotka palvelevat niin yrittäjyyteen suuntautuneita opiskelijoita kuin yrittäjyydestä kiinnostuneita työelämässä olevia henkilöitäkin. Yrityshautomoverkoston kehittämiskohteina on yhteistyön lisääminen eri koulutusasteiden yhteydessä olevien hautomoiden välillä. Hautomoilla voisi olla vielä aiempaa keskeisempi rooli omistajanvaihdosten väittäjäorganisaatioina. Tiedotusta hautomotoiminnasta tulisi edelleen lisätä ja ohjaus hautomoihin tulisi olla aktiivisempaa.

Yrittäjän ammatti- ja erikoisammattitutkinto ovat keskeisiä tutkintoon perustuvia välineitä oman yritystoiminnan kehittämiseen yrittäjyydestä kiinnostuneelle, aloittavalle ja kokeneemmallekin yrittäjälle. Tutkintojen suoritusmäärät ovat voimakkaassa kasvussa ja vuonna 2005 jo yli 1150 yrittäjää suoritti yrittäjätutkinnon. Näyttötutkinnon voi suorittaa jo noin 60 aikuisoppilaitoksessa. Yrittäjätutkintojen verkoston laajentamiseen tulee edelleen panostaa. Keskeinen tapa suorittaa yrittäjätutkinto on yrittäjän oppisopimuskoulutus. Oppisopimuskoulutuksen ammatillisen lisäkoulutuksen vuotuiset kiintiöt täyttyvät kuitenkin nopeasti.

Toinen yrittäjien koulutukseen liittyvä kehittämiskohde on Yrittäjän aikuiskoulutustuki. Tukea myöntää Koulutusrahasto. Yrittäjä voi saada vain aikuiskoulutustuen perusosaa. Tuen saamisperusteet ovat liian byrokraattiset lähinnä tulojen alenemiseen liittyvän näyttövelvollisuuden kohdalla. Tästä syystä yrittäjän aikuiskoulutustuen hakijamäärä on alhainen. Tuen myöntämisperusteita tulisikin yksinkertaistaa.

Yrittäjyydestä kiinnostuneisiin ja Yrittäjiin kohdistuvia neuvontapalveluita on runsaasti. Neuvontaa toteuttavien henkilöiden ammattitaito on vaihteleva. Yritysneuvojien tieto- taitotasoa voidaan nostaa koulutuksen avulla. Suomen Yrittäjät ja Yrittäjyysalan koulutustoimikunta ovat esittäneet opetusministeriölle erityisen Yrityspalvelujen erikoisammattitutkinnon aikaan saamista. muuntautumisvaihtoehtoina tässä tutkinnossa olisivat yritysneuvonta ja yritysten välittäminen.

Yrittäjyyskasvatus ja -opetus on ulotettu kaikille koulutusasteille. Peruskoulun ja lukion uudet opetussuunnitelmien perusteet sekä ammatillisten tutkintojen opetussuunnitelmien ja näyttötutkintojen perusteet sisältävät yrittäjyyttä tyydyttävässä laajuudessa. Suurimpana ongelmana on opettajien tiedot, taidot ja asenteet toteuttaa opetussuunnitelmia. Tätä varten tarvitaan voimakasta täydennyskoulutusta. Opetushallituksen opettajien täydennyskoulutukseen yrittäjyyden osalta suuntaamaa 500 000 euron rahasummaa tulee voimakkaasti kasvattaa. Lisäksi ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja erityisesti opettajien peruskoulutusta antavien yliopistojen ohjausta yrittäjyydessä tulee lisätä.

Ammattikorkeakouluissa valmistuu vuonna 2006 laaja yrittäjyysstrategia. Myös ammattikorkeakoulujen opettajien täydennyskouluttamiseen tulisi ohjata resursseja. Lisäksi ammattikorkeakoulujen tulosohjaukseen tulee ottaa laajasti yrittäjyyden toteuttamiseen liittyviä mittareita.

Yliopistoissa annettava yrittäjyysopetus ja niissä tehtävä yrittäjyystutkimus ovat vielä hajanaista. Lähes kaikissa ylipistoissa on joitakin yrittäjyyden hyviä käytänteitä, mutta toiminnan ulottaminen kaikkiin tiedekuntiin ja kaikkeen opetukseen on vielä pahasti kesken. Myös yliopistojen tulosohjaukseen tulee liittää vahvoja yrittäjyystoimintaa arvioivia mittareita

ALKAVIEN YRITYSTEN JA UUSIEN INNOVAATIOIDEN JULKISEN RAHOITUKSEN TOIMIVUUS

Yritysrahoituksen kokonaisuus

Alkavien yritysten ja uusien innovaatioiden julkisen rahoituksen paikallistamiseksi ja ymmärtämiseksi on tarpeen tarkastella aluksi yritysten kokonaisrahoitusta. Yritysrahoituksessa on tapahtunut viimeisen 15 vuoden aikana valtava muutos. Yritykset olivat voimakkaasti rahoitusalijäämäisiä aina 1990-luvun alun suureen lamaan saakka. Investointeja rahoitettiin velkarahalla ja siihen selviä kiihokkeita antoi silloinen verojärjestelmä, joka suosi velkarahoitusta sekä kiinteistöjen ja toimitilojen nimellisarvojen kohoaminen inflaation ollessa voimakasta. Laman kokemukset ja 1990-luvun alussa käyttöön otettu uusi verojärjestelmä voimakkaasti ohjasivat yrityksiä kerryttämään omia pääomia ja vähentämään velkapääomaa. Samaan suuntaan vaikutti siirtyminen talouspolitiikassa matalan inflaation kauteen, joka teki aiemmin hyvinkin kannattavat toimitilainvestoinnit tietyillä alueilla maata suorastaan kannattamattomiksi ja parhaillakin alueilla niiden kannattavuus heikkeni oleellisesti. Tästä on ollut seurauksena yritysten omien pääomien moninkertaistuminen ja velanoton väheneminen radikaalisti. Viimeinen käytettävissä oleva tilastovuosi, jolta saadaan vertailukelpoisia tilastotietoja tilanteesta, on vuosi 2004. Tältä vuodelta käytettävissä oleva kuva rahoitustilanteesta on seuraavassa taulukossa:

Yksityisen sektorin investointien rahoitus vuonna 2004

Investoinnit1	14 mrd.€
– Pankkirahoitus	3 mrd.€
– Julkinen rahoitus2	1 mrd.€
– Rahoitusyhtiöt	1,7 mrd.€
– Yritysten omarahoitus	8 mrd.€
– Muut (arvio)	0,3 mrd.€

¹ Poislukien investoinnit asuntoihin
² 890 milj.€ Finnvera, 110 milj.€ TE-keskukset

Taulukossa on kuvattu yksityisen sektorin yritysten investointeja vuonna 2004 siten, että kansantalouden tilinpidon luvuista on poistettu asuntoinvestoinnit, jolloin tarkastellaan vain muita yksityisen sektorin investointeja kuin asuntoihin suuntautuneita investointeja. Näiden rahoittamiseksi yritykset ottivat Suomen Pankin tilaston mukaan rahoituslaitoksilta uutta lainaa 3 mrd.euroa, Finnveran myöntämien lainojen ja TE-keskusten antamien yritystukien osuus oli 1 mrd.euroa. Rahoitusyhtiöt rahoittivat yritysten investointeja noin 1,7 mrd.eurolla ja muiden rahoittajien osuus oli vähäinen, ehkä arviolta noin 0,3 mrd.euroa. Yritysten omarahoitukseksi siten investoinneista jää tällaisella laskelmalla 8 mrd.euroa. Tosiasiassa yritysten omarahoitusosuus investoinneista on ollut tätä suurempi, koska osa yritysten lainanotosta on johtunut muista syistä kuin investoinneista, mm. käyttöpääomatarpeista. Vuoden 2004 tilinpäätöstietojen mukaan yritysten käyttökate oli noin 29 mrd.euroa ja vuonna 2004 yritysten nettorahoitusasema suhteessa rahoituslaitoksiin parani 6 mrd.eurolla. Näin ollen yritysten rahoitusasema oli erittäin hyvä ja positiivinen edelleen vuonna 2004. Viime vuosina suomalaiset yrityksethän ovat investoineet suurin piirtein yhtä paljon vuosittain ulkomaille kuin Suomeenkin.

Pk-yritysten osuus yritysten aineellisista investoinneista vuonna 2004 oli 4 mrd.euroa, mikä Tilastokeskuksen mukaan oli 41 % yrityssektorin kaikista aineellisista investoinneista Suomessa. Ulkopuolisista rahoituslähteistä saadusta 6 mrd.eurosta julkista rahoitusta oli jokseenkin tarkalleen 1 mrd.euroa. Tämä on vajaat 17 % ulkopuolisen rahoituksen kokonaismäärästä ja noin 7 % yritysten tekemien investointien määrästä. Merkittävä osa tästä rahoituksesta on suuntautunut muihin käyttötarkoituksiin kuin investointeihin.

Kvantitatiivinen tilastollinen tarkastelu investointien ja rahoituksen suhteesta antaa hyvin samanlaisen kuvan kuin tehdyt selvitykset yritysten rahoitustarpeista. Suomalaisilla yrityksillä on hyvin omarahoitusta käytettävissään ja rahoitus ei näytä olevan yleisesti ottaen mikään ongelma yritysten toiminnalle ja sen laajentamiselle. Yritykset ovat ylilikviidejä ja pystyisivät niin halutessaan huomattavasti dynaamisempaan ja voimakkaampaan kasvuun ja riskinottoon. Ongelmana siten yritystoiminnassa ei ole niinkään rahoitus ja sen pullonkaulat vaan lähinnä haluttomuus ottaa riskejä ja laajentaa toimintaa. Tämä haluttomuus puolestaan voi olla seurausta monista erilaisista asioista, mm. näkymistä markkinoilla tulevaisuudessa, yrittäjien ikääntymisestä ja sitä kautta toimintahorisontin lyhenemisestä, globalisaation vaikutuksista ja kasvun tuskista, yhteiskunnan asettamista velvoitteista eli hyvin monet syyt voivat olla syynä siihen, ettei riskiä haluta ottaa ja laajentaa toimintaa.

Rahoitus Suomessa vs. muut maat

Kansainväliset vertailut osoittavat selvästi, että Suomessa yritysten rahoitustilanne on poikkeuksellisen hyvä. Yritykset saavat hankkeisiinsa rahoitusta ja suhteet rahoittajiin näyttäisivät olevan kunnossa. Esim. DG Enterprisen tekemissä selvityksissä suomalaiset yritykset rahoituksen suhteen ovat EU-maista ehdottomasti parhaassa asemassa rahoituksen saatavuuden suhteen. Lisäksi nämä selvitykset osoittavat, että yritykset Suomessa vierasta pääomaa hankkiessaan turvautuvat poikkeuksellisen suuressa määrin pankkirahoitukseen. Pankkeja pidetään keskeisinä rahoitusasioiden neuvonanto-organisaatioina Suomessa selvästi enemmän kuin yleensä muissa maissa. Paradoksaalisesti samalla, kun rahoitustilanne Suomessa on poikkeuksellisen hyvä yrityssektorilla, on myös rahoituksen markkinapuutetta kattavan julkisen rahoituksen osuus suuri Suomessa¹. Yritystuissa Suomi sen sijaan on niitä maita, joissa yritystukia on annettu vähiten EU-maissa, ainakin mitattuna sillä osuudella, mikä yrityksistä on saanut yritystukia.

¹ Comparison of Public Special Financing Programs for SME´s: Canada, Finland, France, Germany and Norway. KTM 21/2.000

Tilanne, jossa Suomessa yritysten rahoitusasema on poikkeuksellisen hyvä kansainvälisen vertailun mukaan, mutta samanaikaisesti julkista rahoitusta on annettu enemmän kuin useimmissa muissa maissa, viittaisi siihen, että rahoitusta annetaan niissäkin tapauksissa, joissa yritys saisi rahoituksen markkinoilta ja varsinaista markkinapuutetta rahoituksen saatavuudessa ei ole. Tähän viittaisi se, että Finnveran asiakkaista tehdyssä julkaisemattomassa selvityksessä puolet asiakkaista ilmoitti, että investoinnit olisivat toteutuneet saman laajuisina ja laadullisesti saman tasoisina ilman Finnveran rahoitusosuuttakin. Lisäksi merkittävä osa luonnollisesti olisi toteutunut jonkin verran pienemmässä mittakaavassa tai laadultaan heikkotasoisempina. Kun vastaus on saatu rahoitusta saaneilta yrityksiltä, ja heidän intressissään on pikemminkin vastata asetettuun kysymykseen positiivisemmin kuin negatiivisemmin, lienee vastaus vähintäänkin totuudenmukainen tai todellinen tarve julkiselle rahoitukselle vieläkin vähäisempi. Näin ollen helposti päädytään siihen lopputulokseen, että annetusta julkisesta rahoituksesta merkittävä osa on annettu sellaisille yrityksille, jotka todellisuudessa olisivat pystyneet investoinnit tekemään ainakin kohtuullisessa määrin ilman annettua julkista rahoitustakin. Yksittäistä lainapäätöstä tehtäessä sen ratkaiseminen, kumpaan joukkoon näistä yritys kuuluu, saattaa olla ainakin rajatapauksissa vaikeaa. Siitä syystä on perusteltua, että ainakin jossakin määrin sellaista rahoitusta annetaan, jossa julkinen rahoitus ei ole täysin ratkaiseva investoinnin toteuttamiselle. Toisaalta silloin, kun rahoitus on vastikkeellista, yhteiskunnalle aiheutuvat kustannuksetkin ovat vähäiset, koska tällaisille yrityksille annetuista lainoista ei synny merkittäviä luottotappioita. Tämän lisäksi yhtenä perusteena rahoituksen antamiselle julkisista rahoituslähteistä myös sellaisissa tapauksissa, joissa markkinapuutetta ei ole, ovat näin saatavat tuotot. Niitä voidaan käyttää markkinapuutteesta aiheutuvien luottotappioiden rahoittamiseen. Tarvetta tällaiseen esiintyy mm. siksi, että Finnveralle asetetuissa tavoitteissa pyritään periaatteessa pitkällä aikavälillä 0 –tulokseen. Tällöin on saatava tuottoja toiminnasta, joilla voidaan kattaa syntyviä luottotappioita. Käytännössä kauppa- ja teollisuusministeriön Finnveralle asettamissa tulostavoitteissa tämä toteutuu siten, että siellä määritellään, kuinka paljon eri riskiluokkiin sijoittuvia yrityksiä tulisi Finnveran portfoliossa olla. Puhtaasti markkinapuuteperiaatetta noudattaen portfoliossahan ei tulisi olla käytännössä lainkaan parhaisiin riskiluokkiin sijoittuvia yrityksiä.

Rahalaitosten riskinotto Suomessa ja muissa maissa

Suomessa yritykset ottavat kansainvälisesti tarkastellen vähän lainaa rahalaitoksista. Tästä huolimatta erityisesti ne yritykset, jotka rahoitusta hakevat rahalaitoksista, valittavat usein sitä, että suomalaiset pankit ja muut rahoittajat ottavat hyvin vähän riskiä. Kansainvälisten vertailujen tekeminen riskinoton suuruudesta on hankalaa ja siihen liittyy monia tilastoihin ja niiden tulkintoihin lukeutuvia epävarmuustekijöitä. Lisäksi riskinottoa voidaan tarkastella hyvin monella eri tavalla. Yksi tapa tarkastella riskinottoa on se, kuinka paljon rahalaitokset myöntävät rahoitusta ilman turvaavia vakuuksia. Toinen tapa tarkastella riskinottoa on se, missä määrin lainakannasta on hoitamattomia lainoja ja missä määrin lainakantaan suhteutettuna syntyy luottotappioita rahalaitoksille. Kahteen jälkimmäiseen riskinoton kuvaamistapaan sisältyy sen huomioiminen, missä määrin taloudellinen tilanne maassa vaikuttaa todelliseen riskinottoon rahoituksessa. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) käyttää maaraporteissa rahasektorin uhanalaisuutta kuvatessaan yleisesti mittana hoitamattomien lainojen osuutta lainakannasta. Tässä vertailussa Suomen luvut ovat eräiden muiden maiden kanssa maailman pienimmät. Vuoden 2003 Suomen maaraportissa hoitamattomien lainojen osuudeksi koko lainakannasta saatiin 0,4 %. Yleensä parhaimmissa eurooppalaisissa maissa tämä vastaava luku on 1 %. Useissa maissa se on kahden ja kolmen prosentin luokkaa, mutta keskeisissä suurissa EU:n jäsenmaissa, Saksassa, Italiassa ja Ranskassa se on ollut noin 5 %:n luokkaa ja Italiassa tätäkin korkeampi. Englannissa se on ollut noin 2 %:n tasolla. Suurin piirtein vallitsee sellainen suhde, että hoitamattomista lainoista noin puolet toteutuu luottotappioina. Oheisessa taulukossa lukuihin sisältyy myös kotitaloussektorin lainananto, mikä sotkee vertailtavuutta eri maiden yrityssektoreiden välillä. Oletettavaa kuitenkin on, että luottotappioita toteutuu suhteessa enemmän yrityssektorilta kuin kotitaloussektorilta, mutta kotitaloussektorin ja yrityssektorin osuudet koko luotonannosta saattavat maittain vaihdella huomattavastikin. Näin ollen tarkka vertailtavuus on vaikeaa, mutta erot maiden välillä ovat niin suuria, että suuntaa antavat tasoerot kyllä näkyvät.

Finnveran luottotappioiden määrä on tällä hetkellä runsas 2,5 % luottokannasta. Jos käytetään Finnveran lainakantaan samaa suhdetta, että hoitamattomista lainoista puolet johtaa luottotappioiden syntymiseen, merkitsee tämä oheisen taulukon lukuarvona noin runsasta 5 %:ia. Ts. Finnveran riskinotto näin ilmaistuna olisi suurin piirtein tasolla, jolla Saksassa ja Italiassa pankit ovat olleet tämän vuosikymmenen alkupuolella. Finnveraa vastaavien julkisten erityisrahoituslaitosten luottotappioiden ja hoitamattomien lainojen määrästä ei ole saatavilla julkista tietoa. Finnveran asiantuntijoilla tätä tietoa täytyy olla, ja eräiden hajatietojen mukaan ainakin joidenkin maiden erityisrahoituslaitoksissa luottotappioiden määrä on 5 ja 10 %:n välillä. Ts. luottotappioiden määrä ja näin mitattu riskinoton suuruus on moninkertainen Finnveraan verrattuna.

Yhteenvetona riskinotosta suomalaisessa rahoituksessa voidaan kohtuullisella varmuudella tehdä seuraavat johtopäätökset:

– Markkinaehtoisten rahalaitosten riskinotto Suomessa on poikkeuksellisen vähäistä. Eräissä keskeisissä eurooppalaisissa maissa se on viime vuosina ollut jopa 10-kertainen Suomeen verrattuna.
– Finnveran riskinotto suhteessa vastaaviin erityisrahoituslaitoksiin on ainakin eräiden hajatietojen perusteella kertaluokkaa vähäisempää kuin muualla.
– Finnvera rahoittaa moniin vastaaviin eri maiden rahoituslaitoksiin nähden huomattavasti suuremman osan yritysten investoinneista. Vastaavasti Finnveran riskinotto näyttää olevan vähäisempää.

Aloittavat ja innovatiiviset yritykset

Rahoitusselvitysten, mm. pk-barometrin, mukaan aloittavilla yrityksillä ja kasvavilla innovatiivisilla yrityksillä on vaikeuksia rahoituksen saatavuudessa. Vaikka maassa yleisesti yritykset ovat ylilikviidejä ja rahoituksen saatavuus ei ole ongelma, ovat nämä yritykset sellaisia, joissa ongelmia esiintyy. Näiden yritysten rahoitusongelmien ratkaisuun liittyvät keskeisimmät vaikeudet juontuvat julkisten erityisrahoituslaitosten toiminnan tavoitteenasetannasta sekä siitä tavasta, jolla julkinen pääomasijoittaminen on maassa järjestetty.

Vuoden 2005 syksyn pk-barometrissa 15 % yrityksistä ilmoitti tarvitsevansa toimintaansa ulkopuolista rahoitusta seuraavan puolen vuoden aikana. Niistä yrityksistä, jotka ilmoittivat tarvitsevansa rahoitusta, 65 % ilmoittaa hakevansa sitä pankista, 25 % Finnverasta, 10 % pääomasijoittajilta ja loput muista lähteistä tai ei osaa sanoa. Pankki on siten edelleenkin merkittävimmässä asemassa pk-yritysten ulkoisen rahoituksen lähteenä, mutta Finnveran osuus on huomattavan korkea rahoitusta haettaessa. Niistä yrityksistä, jotka ilmoittavat hakevansa seuraavan puolen vuoden aikana rahoitusta, 18 % ilmoittaa, että heillä on todennäköisesti vaikeuksia rahoituksen saatavuuden kanssa. Tämä on noin 2,6 % yrityskannasta ja noin 6.000 yritystä. Näistä yrityksistä noin 1.000 on kasvuyrityksiä ja noin 1.500 alkuvaiheessa olevaa yritystä. Kun pk-barometri kuvaa vain jo toimivien yritysten tilannetta, on näihin lukuihin lisättävä vielä toimintaansa aloittavat yritykset.

Uudet yritykset ja voimakkaasti kasvuhakuiset yritykset eivät juurikaan poikkea muista ulkoista rahoitusta hakevista yrityksistä. Pääasiassa vaikeudet ovat vakuuksissa. Noin kaksi kolmasosaa niistä, joilla on ongelmia rahoituksen saatavuuden suhteen, ilmoittaa vakuudet ongelmien syyksi. Tässäkään suhteessa ei näyttäisi olevan eroa uusien ja voimakkaasti kasvuhakuisten ja muiden ongelmia kokevien yritysten välillä.

Julkisten erityisrahoituslaitosten tavoitteenasetanta

Julkisten erityisrahoituslaitosten tavoitteenasetanta on sellainen, että ne pyrkivät pidemmällä aikavälillä 0 –tulokseen. Kun toimitaan tällaisella tavoitteenasetannalla, eivät julkiset erityisrahoituslaitokset voi ottaa yhtä voimakasta riskiä kuin esim. ulkomailla toimivat vastaavat laitokset. Finnveran osalta valtio kantaa suoraan merkittävän osan Finnveralle syntyneistä luottotappioista ja tältä osin Finnveran tavoitteenasetanta ei ole 0, vaan se voidaan tulkita tämän valtion luottotappioiden korvauksen verran alijäämäiseksi. Riskinotto on kuitenkin suhteellisen vähäistä toiminnan volyymiin verrattuna. Lisäksi merkittävä osa valtion panostuksesta Finnveran kautta yritysten rahoitukseen menee alueellisiin korkotukiin. Näillä ei ole käytännössä juurikaan merkitystä, koska yleinen korkotaso on niin matalalla, että yritykset eivät sitä pidä ongelmana. Lisäksi käytännön tilanteissa toimitaan myös siten, että korkohyödystä ainakin osa tulee Finnveran hyväksi. Tämä tehdään siten, että siksi aikaa, kun korkotukea myönnetään, esim. kahdeksi vuodeksi, määritellään kiinteä korkotaso, joka on suurin piirtein saman suuruinen kuin korkotuki ja siis korkeampi kuin markkinakorko. Finnvera käytännössä saa näiden korkotasojen välisen erotuksen omaan tulokseensa. Korkotukivuosien jälkeen määritellään korkotaso normaalien ehtojen mukaisesti. Alueellisesta korkotuesta pitäisi ehdottomasti luopua ainakin siltä osin, kun korkotukea myönnetään puhtaasti kotimaisista varoista. Vastaavasti riskitasoa voitaisiin korottaa valtion panostuksen säilyessä kuitenkin ennallaan. Vuoden 2006 budjetissa Finnvera Oyj:n korkotuiksi on arviomäärärahana esitetty 14,4 milj.euroa ja tappiokorvauksiksi 18,7 milj.euroa. Korkotukien lopettaminen jo sinällään mahdollistaisi merkittävän riskinoton lisäämisen Finnveran toiminnassa. Toisaalta KTM:n budjettia tarkasteltaessa hyvä kysymys on, kohdistetaanko ylipäänsä määrärahat oikein, kun teknologia- ja innovaatiopolitiikkaan vuoden 2006 esityksessä on 555 milj.euroa, mutta riskinottoon, jolla näitä innovaatiopanostuksia voidaan viedä markkinoille, suunnataan vain pieni murto-osa tästä panostuksesta.

Julkiset panostukset pääomasijoitukseen

Julkisen sektorin pääomasijoitukset tapahtuvat kolmea eri kanavaa pitkin. Merkittävin on Teollisuussijoitus, jonka lisäksi pääomasijoituksia tekevät SITRA ja vasta alkuun lähtenyt Vera Venture, Finnveran tytäryhtiö. Teollisuussijoituksen panostukset pääomasijoitukseen ovat toisaalta olleet suurehkoja panostuksia yksittäisiin tapauksiin ja toisaalta pääasiassa panostuksia muiden pääomasijoitusyhteisöjen kautta. Jälkimmäisessä tapauksessa on käytetty näiden muiden pääomasijoittajien, yksityisten pääomasijoittajien, ehtoja sijoitusta tehtäessä. Tällöin julkisen sektorin panostuksen merkitys on lähinnä ollut siinä, että se on mahdollistanut yksityisten pääomasijoittajien suuremman volyymin toiminnassaan. Sen sijaan näillä panostuksilla ei ole otettu tällöin suurempaa riskiä yksityisiin pääomasijoittajiin verrattuna. SITRA ja erityisesti Vera Venture voivat niissä tapauksissa, kun ne ainoina pääomasijoittajina tekevät sijoituksen yritykseen, ottaa suurempaa riskiä kuin yksityiset pääomasijoittajat. Kuitenkin niidenkin toimintaa ohjaavat tulostavoitteet, joilla pyritään ainakin pidemmällä aikavälillä 0 –tulokseen. Siinä tapauksessa, että SITRA tai Vera Venture sijoittavat samanaikaisesti yksityisten pääomasijoittajien kanssa yritykseen, riskinoton ehdot luonnollisesti ovat samanlaiset kuin yksityisillä pääomasijoittajilla. Muussa tapauksessa käytännössä yksityiset pääomasijoittajat pääsevät pienentämään omaa riskinottoaan julkisen erityisrahoituksen kustannuksella sijoitusta tehdessään.

Pääomasijoitustoiminta näyttää ohjaavan parhaita yrityksiä ulkomaalaisomistukseen

Pääomasijoittajien logiikka on saada sijoitukselle 30-50 %:n tuotto per vuosi. Pääomasijoittajaa ohjaa tähän sijoittajien tuottovaatimus. Kansainvälisten esikuvien mukaan, ja mm. Pääomasijoitusyhdistys ry:n malliosakassopimuksessa, tehtävissä osakassopimuksissa pääasiallinen tavoite on listautuminen pörssiin ja sitä kautta saatava huomattava arvonnousu, joka voi olla 5-7 –kertainen yrityksen aiempaan arvoon verrattuna. Kun pörssiin listautuminen onnistuu vain hyvin harvoille pääomasijoituksen kohteena olevalle yritykselle, on vaihtoehtoisena pääomasijoittajan tuoton saamiskeinona yrityksen myyminen mahdollisimman kovalla hinnalla. Tällöin ostajana ei useinkaan ole yrityksen alkuperäinen omistaja, vaan paras tuotto ja hinta useimmiten saadaan myymällä yritys ulkomaiselle kilpailijalle tai ulkomaiselle toimijalle, joka haluaa ostaa yritykseen kuuluvat immateriaalioikeudet tai yrityksen hallussa olevan markkinaosuuden. Tämän lisäksi pääomasijoittajat harrastavat myymistä toiselle pääomasijoittajalle, yleensä ulkomaalaiselle, siinä tarkoituksessa, että näillä ostoilla ja myynneillä pystytään järjestämään pääomasijoitusyhteisön vuosittaista tulosta positiiviseksi. Tällaisen operaation lopputulos usein saattaa myös sekin olla se, että yritys päätyy loppujen lopuksi ulkomaisen omistajan haltuun.

Pääomasijoittamisessa näyttäisi olevan sen suuntainen kehityskulku, että pienen, avoimen talouden yritykset siirtyvät pääomasijoitustoiminnan kautta ulkomaisten omistajien haltuun. Logiikka tässä silloin erityisesti sellaisessa pienessä taloudessa, jossa satsataan voimakkaasti innovaatioihin ja tuotekehittelyyn, kuten Suomessa, on se, että kilpailijat ostavat näin syntyneitä innovaatioita ja näiden yritysten markkinaosuuksia kooten suurempia kokonaisuuksia, joita viedään kansainvälisiin pörsseihin. Päinvastaisiakin esimerkkejä varmasti löytyy, mutta pääsuunta näyttäisi olevan tällainen. Tämä on tuntuma markkinoilta, mutta ilman perusteellisia pitkäaikaistutkimuksia pääomasijoitustoiminnan vaikuttavuudesta tässä suhteessa ei voi kovin tarkkaa ja luotettavaa kuvaa olla kenelläkään. Tästä syystä olisi tarpeen tehdä luotettava pitkäaikaistarkastelu niiden suomalaisten yritysten menestymisestä ja toiminnan ohjautumisesta joko Suomeen tai ulkomaille, joihin pääomasijoittajat ovat tehneet sijoituksia. Lisäksi markkinoilla tarvittaisiin ehdottomasti sellaista julkista pääomasijoitustoimintaa, joka tähtää suomalaisen omistuksen ja toiminnan pitämiseen mahdollisimman pitkälti Suomessa työpaikkojen ja hyvinvoinnin kasvattamiseksi maassa. Tällaisessa pääomasijoittamisessa täytyy sallia myös pidemmällä aikavälillä niin voimakas riskinotto, että toiminta on selvästi tappiollista.

Johtopäätöksenä pääomasijoituksesta on kaksi näkökulmaa:

– Suomalaisiin yrityksiin tehdyistä pääomasijoituksista tulisi tehdä pitkittäistutkimus, jossa tarkastellaan, mitä näillä pääomasijoituksilla on Suomen kansantalouden näkökulmasta saatu aikaan. Paljonko on syntynyt työpaikkoja Suomeen ja vastaavasti ulkomaille, paljonko on Suomeen kertynyt tuloja pääomasijoitustoiminnan ansiosta ja kuinka paljon ulkomaille.
– Julkisessa pääomasijoitustoiminnassa tulee ottaa huomattavasti nykyistä suurempaa riskiä siten, että toiminta on myös pitkällä aikavälillä selvästi tappiollista. Tavoitteena tulee olla selkeä suomalainen intressi niin, että toiminnan lopputuloksena on mahdollisimman korkea arvonnousu ja työpaikkojen määrän kasvu Suomessa.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Jussi Järventaus	Risto Suominen
toimitusjohtaja	johtaja

Selvityspyyntöön vastanneet henkilöt:

Yrittäjyyskasvatus:	Veli-Matti Lamppu, puh. 09-229 22 868 veli-matti.lamppu@yrittajat.fi
Neuvonta, rahoitus:	Risto Suominen, puh. 09-229 22 932 risto.suominen@yrittajat.fi