YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n muuttamisesta
Sosiaali- ja terveysvaliokunta
Eduskunta
HE 181/2026
Suomen Yrittäjät kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä. Valtaosa sosiaali- ja terveyspalvelualan yrityksistä on mikro- ja pk-yrityksiä sekä itsenäisiä ammatinharjoittajia. Näille toimijoille sääntelyn ennakoitavuus ja oikeasuhtaisuus sekä viranomaismenettelyjen sujuvuus ovat keskeisiä elinkeinotoiminnan edellytyksiä.
Suomen Yrittäjät on aiemmissa lausunnoissaan korostanut, että asiakas- ja potilasturvallisuuden rinnalla valvontajärjestelmää on arvioitava myös elinkeinovapauden, oikeusvarmuuden ja yritysten toimintaedellytysten näkökulmasta. Hallituksen esitys sisältää useita yrittäjien näkökulmasta kannatettavia muutoksia. Näitä ovat erityisesti yksinyrittäjiä koskevan väliaikaisen sääntelyn jatkaminen, omavalvonnan raportointivelvoitteen keventäminen sekä vaativan sosiaalihuollon määritelmän tarkentaminen riskiperusteisempaan suuntaan. Samalla esitykseen sisältyy ongelmia, joista merkittävin on julkisten palveluntuottajien rekisteröintivelvollisuuden siirtäminen edelleen useilla vuosilla eteenpäin
1. Soteri-rekisteröinnin ongelmat on ratkaistava pysyvästi
Suomen Yrittäjät pitää erittäin tärkeänä, että yhden henkilön yrityksiä koskevaa väliaikaista sääntelyä jatketaan. Sen perusteella yhden henkilön asiakas- ja potilastyöhön osallistuva palveluntuottaja voi tietyin edellytyksin aloittaa toimintansa tai toteuttaa olennaisen muutoksen jo rekisteröintihakemuksen tekemisen jälkeen ennen varsinaista rekisteröintipäätöstä. Esityksen mukaan sääntely olisi voimassa vuoden 2030 loppuun. Mahdollisuus aloittaa toiminta ennen rekisteröintipäätöksen saamista on ollut yrittäjien kannalta tärkeä keino turvata elinkeinon harjoittaminen tilanteessa, jossa Soteri-rekisteröinnin käsittelyajat ovat olleet pitkiä. Hallituksen esityksessäkin arvioidaan järjestelyn edistävän pienimuotoista yrittäjyyttä sekä vähentävän rekisteröintipäätöksen odottamisesta aiheutuvia kustannuksia ja tulonmenetyksiä. Pelkkä väliaikaisen sääntelyn jatkaminen ei kuitenkaan ratkaise rekisteröintijärjestelmän rakenteellisia ongelmia.
Suomen Yrittäjät on aiemmin esittänyt väliaikaisen menettelyn vakinaistamista sekä matalariskisten palveluntuottajien rekisteröintimenettelyn keventämistä. Suomen Yrittäjät esittää, että valiokunta edellyttää Soteri-rekisteröinnin pysyvän mallin valmistelua hyvissä ajoin ennen väliaikaisen sääntelyn päättymistä. Jatkokehittämisessä tulisi erityisesti suhteuttaa rekisteröintimenettely toiminnan kokoon, luonteeseen ja riskeihin, asettaa rekisteröinnin käsittelylle selkeä enimmäisaika tai palvelulupaus, mahdollistaa merkitykseltään vähäisten muutosten tekeminen ilmoitusmenettelyllä sekä keventää jo kertaalleen rekisteröityneiden palveluntuottajien menettelyä silloin, kun toiminnan sisältö ja riskitaso eivät olennaisesti muutu. Huomautamme, että nyt esimerkiksi osakeyhtiömuodossa toimiva yrittäjä ei voi aloittaa toimintaansa rekisteri-ilmoituksen jätettyään, jos hänellä on yksikin työntekijä. Täten sujuvoittamisen kokonaistarkastelua on laajennettava.
Soteri-rekisteriin tulisi myös automaattisesti hyväksyä yritysmuodosta riippumatta jo kertaalleen rekisteröityneet palveluntuottajat, kun ne siirtyvät palveluntuottajaksi toisen rekisteröityneen palveluntuottajan toimipisteeseen. Näissä tapauksissa Soteri-rekisteröinnin hyväksymiseen tulisi riittää ilmoituksen tekeminen ja palvelutuotannon voisi aloittaa heti.
Valvontalakia tulisi soveltaa vain sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneisiin ja kyseisiä palveluita tuottaviin toimijoihin. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tukipalveluita tuottavilta ei tule edellyttää rekisteröitymistä Soteri-rekisteriin. Näissä toiminnoissa valvontavastuu on joko järjestämisvastuullisella hyvinvointialueella tai kyseisiä palveluita osana sote-palveluita hankkivilla palveluntuottajilla.
2. Julkisten ja yksityisten palveluntuottajien tasapuolinen kohtelu tulee varmistaa
Suomen Yrittäjät suhtautuu kriittisesti julkisten palveluntuottajien rekisteröintivelvollisuuden siirtymäajan jatkamiseen. Ehdotettu siirtymäaika on kohtuuton.
Hallituksen esityksen mukaan rekisteröintiä koskeva laki tulisi julkisten palveluntuottajien osalta voimaan vasta 1.1.2032 ja niiden tiedot voitaisiin tallentaa Soteriin vuoden 2034 loppuun mennessä.
Pitkä siirtymäaika on ongelmallinen kilpailuneutraliteetin ja julkisten ja yksityisten palveluntuottajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta. Yksityiset palveluntuottajat joutuvat noudattamaan rekisteröintimenettelyä ja kantamaan siitä aiheutuvat kustannukset jo nyt samalla, kun julkisten palveluntuottajien rekisteröintivelvollisuutta siirretään pitkälle tulevaisuuteen.
Myös hallituksen esityksessä tunnistetaan, että tämä voi asettaa yksityiset palveluntuottajat siirtymäaikana julkisia palveluntuottajia epäedullisempaan asemaan.
Suomen Yrittäjät totesi jo kesäkuussa antamassaan lausunnossa, ettei se kannata julkisten palveluntuottajien siirtymäajan jatkamista ja että kysymystä tulee tarkastella myös kilpailuneutraliteetin näkökulmasta.
Suomen Yrittäjät esittää, että valiokunta arvioi mahdollisuutta lyhentää julkisten palveluntuottajien siirtymäaikaa tai toteuttaa rekisteröinti vaiheittain.
Lähtökohtana tulee olla, että samankaltaista sosiaali- ja terveyspalvelutoimintaa koskevat mahdollisimman yhdenmukaiset valvonnan ja rekisteröinnin periaatteet riippumatta siitä, onko
3. Omavalvonnan hallinnollisen taakan keventäminen on perusteltua
Suomen Yrittäjät kannattaa omavalvontaohjelman ja omavalvontasuunnitelman seurannan raportointijakson pidentämistä neljästä kuukaudesta kuuteen kuukauteen. Muutos vähentää yrityksiin kohdistuvaa hallinnollista taakkaa muuttamatta itse omavalvontaan liittyviä velvoitteita.
Suomen Yrittäjät on aikaisemmissa lausunnoissaan korostanut, että omavalvonnan tulee tukea aidosti palvelujen laatua ja asiakas- ja potilasturvallisuutta eikä muodostua ensisijaisesti muodolliseksi dokumentointivelvollisuudeksi. Erityisesti mikro- ja pienyritysten velvoitteiden tulee olla suhteessa toiminnan kokoon, luonteeseen ja riskeihin.
Hallituksen esityksessä raportointijakson muutoksen arvioidaan vähentävän yritysten sääntelytaakkaa merkittävästi. Suomen Yrittäjät pitää tätä sääntelyn oikeasuhtaisuuden näkökulmasta hyvänä kehityksenä.
4. Riskiperusteisen valvonnan vahvistaminen on oikea suunta
Suomen Yrittäjät kannattaa vaativaa sosiaalihuoltoa tuottavan palveluyksikön määritelmän tarkentamista siten, ettei ympärivuorokautisuus yksin määritä palveluyksikköä vaativaksi.
Muutoksella voidaan suunnata valvontaviranomaisen resursseja nykyistä paremmin toimintaan, jossa asiakas- ja potilasturvallisuuden riskit ovat tosiasiallisesti suurempia. Tämä vastaa Suomen Yrittäjien aikaisempaa tavoitetta kehittää valvontaa entistä riskiperusteisemmaksi ja oikeasuhtaisemmaksi.
Samalla on tärkeää huolehtia siitä, että määritelmä on palveluntuottajan näkökulmasta riittävän selkeä ja ennakoitava.
5. Kielitaitoa koskevan sääntelyn pitää olla käytännössä toteuttamiskelpoista
Suomen Yrittäjät pitää henkilöstön riittävän kielitaidon turvaamista perusteltuna asiakas- ja potilasturvallisuuden sekä asiakkaiden kielellisten oikeuksien näkökulmasta.
Esityksen mukaan palveluntuottajan olisi huolehdittava siitä, että henkilöstöllä on työtehtävien edellyttämä riittävä kielitaito. Velvollisuus koskisi myös palveluntuottajan lukuun työskentelevää vuokrattua tai alihankittua henkilöstöä.
Pidämme tärkeänä, ettei sääntelylle muodostu käytännössä työvoiman saatavuutta vaikeuttavia vaikutuksia. Pk-yritysten näkökulmasta kielitaidon varmistaminen voi aiheuttaa rekrytointiin, perehdyttämiseen ja henkilöstön kouluttamiseen liittyvää työtä ja kustannuksia. Suomen Yrittäjät on tämän vuoksi jo aiemmassa lausunnossaan korostanut selkeän ohjeistuksen ja käytännössä toteuttamiskelpoisten vaatimusten merkitystä.
On myönteistä, ettei hallituksen esityksessä säädetä yhtä kaikille tehtäville sovellettavaa kielitaitotasoa tai yhtä tapaa kielitaidon varmistamiseen, vaan riittävyyttä arvioidaan suhteessa työtehtäviin ja palvelujen sisältöön
6. Lasten kanssa työskentelevien yksinyrittäjien rikostaustan tarkistamista on sujuvoitettava
Väliaikainen sääntely toiminnan aloittamisesta ei jatkossakaan koskisi palveluntuottajaa, jonka on ensimmäistä kertaa toimitettava valvontaviranomaiselle rikosrekisteritiedot muusta kuin työsopimussuhteisesta henkilöstöstä, joka työskentelee lasten kanssa. Rajaus koskee käytännössä myös palveluntuottajana toimivaa yrittäjää, joka työskentelee lasten kanssa.
Suomen Yrittäjät pitää lasten turvallisuuden varmistamista ja rikostaustan asianmukaista tarkistamista välttämättömänä. Menettelyä on kuitenkin kehitettävä niin, että rikostausta voidaan tarkistaa nopeasti ilman, että asianmukaisesti toimivan yrittäjän toiminnan aloittaminen tarpeettomasti viivästyy tai palvelujen saatavuus heikkenee.
7. Viranomaisten tiedonsaannin tulee samalla vähentää yritysten selvittämistaakkaa
Suomen Yrittäjät pitää lähtökohtaisesti perusteltuna valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeuksien täsmentämistä. Viranomaisella tulee olla tehtävänsä hoitamiseksi tarvittavat tiedot, ja tehokas viranomaisten välinen tiedonvaihto voi parhaimmillaan vähentää palveluntuottajilta erikseen pyydettävien selvitysten määrää.
Samalla tiedonsaantioikeudet tulee rajata valvonnan kannalta välttämättömiin tietoihin ja tietosuojasta sekä yrityssalaisuuksien suojasta tulee huolehtia. Tämän lisäksi haluamme muistuttaa aikaisemmin lausumaamme sote-alan opiskelijoita koskien. Lisäksi muistutamme aikaisemmin lausumaamme, että olisi hyvä myös selvittää, miten sote-alan opiskelijat voitaisiin rekisteröidä heidän toimintansa valvomiseksi harjoittelupaikoissa.
Lopuksi
Suomen Yrittäjät pitää hallituksen esitystä kokonaisuutena monelta osin oikeansuuntaisena. Erityisen tärkeää on, että yrittäjien mahdollisuutta aloittaa toiminta Soteri-hakemuksen jättämisen jälkeen jatketaan ja että yritysten hallinnollista taakkaa kevennetään.
Valvontalain jatkokehittämistä ei kuitenkaan tule jättää väliaikaisten ratkaisujen varaan.
Näkemyksemme mukaan jatkotyössä tulee erityisesti:
• valmistella pysyvä riskiperusteinen ja nykyistä kevyempi Soteri-rekisteröintimenettely,
• varmistaa rekisteröintihakemusten kohtuulliset ja ennakoitavat käsittelyajat ja kustannukset,
• mahdollistaa kevennetty ilmoitusmenettely vähäisiin muutoksiin ja jo rekisteröityneiden toimijoiden toiminnan muutoksiin,
• turvata mikro- ja pk-yritysten elinkeinon harjoittamisen edellytykset,
• ratkaista sote-alan opiskelijoiden rekisteröinti heidän valvomiseksensa harjoittelupaikoissa,
• ratkaista lasten kanssa työskentelevän yksinyrittäjien toiminnan aloittamiseen liittyvä ongelma sekä
• varmistaa yksityisten ja julkisten palveluntuottajien tasapuolinen kohtelu ja kilpailuneutraliteetti.
Riskiperusteinen, oikeasuhtainen ja sujuva valvonta vahvistaa asiakas- ja potilasturvallisuutta samalla kun se mahdollistaa uusien palveluntuottajien markkinoille tulon, palvelujen saatavuuden ja toimivan kilpailun. Ennakoitavuus ja lupaprosessien nopeus tulee ohjata käytännön toteutusta, jotta palvelujen saatavuus ja yrittäjien elinkeinovapaus eivät vaarannu.
Kunnioittavasti
Suomen Yrittäjät
Katja Rajala
Elinkeinopolitiikan asiantuntija