YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Yrittäjät: Hallituksen aloitettava selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajasta
Suomen Yrittäjät esittää, että hallitus käynnistää budjettiriihessä selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämisestä. Yrittäjät myös esittää, että hallitus luopuu datakeskuksille suunnitellusta veronpalautustuesta. Lisäksi on välittömästi aloitettava valmistelu tukimallista, jolla lievennetään afrikkalaisen sikaruton rajoituksista pk-yrityksille aiheutuvia taloudellisia vahinkoja.
Yrittäjät nostaa budjettiriihen tärkeimpiin työmarkkinatavoitteisiin työajan pidentämisen.
– Työajan pidentämisen vaihtoehdot on selvitettävä julkisella ja yksityisellä sektorilla, jotta heti päätöksiä voidaan tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa. Suomi tarvitsee enemmän työtä. Talouskasvun vahvistuminen edellyttää, että työn tekemisen edellytyksiä parannetaan entisestään, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
– Työajan pidentäminen voitaisiin toteuttaa esimerkiksi muuttamalla osa arkipyhistä palkattomiksi vapaiksi tai siirtämällä niitä viikonloppuun vuosityöaikaa lyhentämättä sekä lyhentämällä julkisen sektorin pitkiä vuosilomia, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
Sairausajan kustannukset rasittavat pieniä työnantajia
Yrittäjät vaatii sairausvakuutuslain sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämistä nykyisestä kymmenestä päivästä kolmeen.
– Nyt yrittäjä maksaa jopa kymmenen päivää sairaana olevan työntekijän palkkaa saamatta siitä hyvitystä, Pentikäinen sanoo.
– Omavastuuajan lyhentäminen madaltaisi työllistämisen kynnystä ja pienentäisi erityisesti pienten yritysten riskiä palkata uusia työntekijöitä, Rytkönen-Sandberg lisää.
Päätökset sairausajan palkan omavastuuajasta ja työajan pidentämisestä voitaisiin tehdä ripeästi seuraavan vaalikauden alussa, kun selvitykset aloitettaisiin nyt.
Datakeskuksille ei tarvita veronpalautustukea
Yrittäjät esittää, että datakeskuksille valmisteltu veronpalautustuki perutaan.
– Suomen luontaiset sijaintiedut, kuten edullinen sähkö, ilmasto ja vakaa toimintaympäristö, ovat riittäviä kannustimia investoinneille. Poukkoileva sääntely tai jatkuva keskustelu uusista rajoituksista aiheuttaa enemmän haittaa kuin yritystukien puute, johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti sanoo.
Tukea sikaruton rajoituksista kärsiville yrityksille
Yrittäjät vaatii hallitukselta ripeitä toimia afrikkalaisen sikaruton vuoksi asetettujen rajoitusten vaikutusten lieventämiseksi.
Rajoitustoimet vaikuttavat laajasti yritystoimintaan myös alueilla, jotka ovat jo kärsineet itärajan sulkemisen seurauksista.
– Asiasta on tehtävä päätökset budjettiriihessä, jotta yrityksille saadaan nopeasti varmuutta tulevasta. Yritykset eivät ole voineet ennakoida näitä rajoituksia. Siksi niiden taloudellisia vaikutuksia on kohtuullista lieventää valtion toimilla, Pentikäinen sanoo.
– Yrityksillä ja yrittäjillä ei ole ollut mahdollisuuksia varautua afrikkalaisen sikaruton rajoitustoimiin. Valtion tulee käynnistää välittömästi valmistelu tukimallista, joka huomioi sekä suorat kustannukset, tulonmenetykset että vaikutukset yritysten toimintaedellytyksiin ja investointeihin, Pentikäinen täsmentää.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, 040 504 1944, mikael.pentikainen@yrittajat.fi,
johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti, 050 5343 536, paivi.puonti@yrittajat.fi,
johtaja Atte Rytkönen-Sandberg 040 359 1986, atte.rytkonen-sandberg@yrittajat.fi.