Yrittäjän puolella
6.11.2020
Janne Makkula

Ammattiliitto ja työttömyyskassa ovat eri asioita

6.11.2020 | 14:17

STTK:n edunvalvontajohtaja Katarina Murto kirjoitti blogissaan (6.11.), että työnantajan tarjoaman työsuhde-edun on oltava syrjimätön. Hän toteaa, että jokaisella on oikeus valita, kuuluuko hän ammattiliittoon tai työttömyyskassaan. Jokaisella on myös oikeus valita, mihin työttömyyskassaan hän kuuluu. Jos työntekijä kuuluu johonkin ammattiliittoon tai työttömyyskassaan tai molempiin, työnantaja ei voi kehottaa työntekijää eromaan liitosta tai kassasta.

Olen kaikesta tästä samaa mieltä. Työnantajan on kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Jokaisen työntekijän oma asia on se, kuuluuko ammattiliittoon vai eikö kuulu. Työntekijä päättää itse myös siitä, kuuluuko ja mihin työttömyyskassaan kuuluu. 

Ammattiliiton jäsenyys ei tuo työttömyysturvaa

Työttömyyskassa ja ammattiliitto ovat kaksi eri asiaa. Työttömyyskassaan kuuluminen on edellytys sille, että voi saada ansiosidonnaista työttömyysetuutta.

Ammattiliiton jäsenyys ei tuo työttömyysturvaa, vaikka valtaosa liittoon kuuluvista ihmisistä edelleen näin luulee. Suomen Yrittäjien Kantar TNS:llä teettämän Työelämägallupin mukaan jopa 67 prosenttia ammattiliittoon kuuluvista ihmisistä ilmoittaa liiton jäsenyyden syyksi sen, että haluaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan.

On erittäin huolestuttavaa, jos suuri osa työelämässä olevista ei oivalla, mistä heidän oikeutensa ansiosidonnaiseen etuuteen syntyy. Ainakaan työntekijöiden etu ei ole se, että heillä on asiasta väärä käsitys. Fakta kun on se, että liiton jäsenyydellä ei ole työttömyysetuuden saamisen kanssa mitään tekemistä.

On erikoista, jos ammattiyhdistysliike kokee tosiasioiden kertomisen hyökkäyksenä.

Koronakriisi paljasti, että moni jää tietämättömyyttään ilman ansiosidonnaista työttömyysturvaa

STTK:n Murto ihmettelee myös, miten yrityksillä on koronatilanteessa Suomen Yrittäjien näkemyksen mukaan varaa maksaa aivan uusi työsuhde-etu työntekijöille. Ehdotus työsuhde-edusta on tehty jo toukokuussa 2018. Koronakriisi on kuitenkin tuonut näkyväksi sen, että moni on jäänyt ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulkopuolelle tietämättömyyttään. Tästä uutisoi esimerkiksi Yle.

Ihmetellä täytyy sitä, miksi STTK vastustaa työnantajan tarjoamaa työsuhde-etua, joka parantaa työntekijän taloudellista asemaa työttömyystilanteessa. 

YTK-jäsenmaksu työsuhde-etuna ei ole syrjivä

Kun ymmärtää kassan ja liiton erillisyyden, oivaltaa myös, että ei ole syrjivää tarjota työsuhde-etuna YTK:n jäsenmaksua. YTK on kaikille palkansaajille avoin yleinen työttömyyskassa. Työntekijä voi liittyä siihen riippumatta siitä, millä alalla työskentelee. Yleiseen työttömyyskassaan voi kuulua yhtä hyvin ammattiliittoon kuuluva työntekijä kuin liittoon kuulumaton. Etu on kaikille samansuuruinen. Ketään ei syrjitä.

Työntekijän ei tarvitse erota eikä liittyä ammattiliittoon kuuluakseen YTK:hon. Työnantajan työsuhde-etu on tarjolla kaikille työntekijöille liiton jäsenyydestä riippumatta. Tällaisessa työsuhde-edussa ei ole mitään syrjivää. Halutessaan työntekijä voi kuulua myös johonkin toiseen työttömyyskassaan.

Työnantaja päättää, minkälaisia etuja tarjoaa ja työntekijä päättää, hyödyntääkö hän työsuhde-etuja vai ei. Voit lukea asiasta lisää Yrittäjät.fi:stä

Janne Makkula
työmarkkinajohtaja, varatuomari
Suomen Yrittäjät

Janne Makkula