Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Suomen Yrittäjien koulutuspolitiikan asiantuntija Mikko Kinnunen. Kuva: Johanna Erjonsalo.
Yrittäjän puolella
24.5.2024
Mikko Kinnunen

Osaamiskomissaari ratkomaan Eurooppaa ravistelevaa osaajapulaa

Euroopan komission ennusteen mukaan mantereen työikäisen väestön määrä vähenee seitsemällä miljoonalla vuoteen 2030 mennessä. Osaajapula haastaa koko Euroopan talousalueen ja johtaa jäsenmaiden väliseen tiukentuvaan työvoimakilpailuun.

Väestön ikääntyminen ja syntyvyyden romahtaminen pahentavat tilannetta. Huhtikuun Yrittäjägallupin mukaan osaajapula on suomalaisten pk-yritysten kasvun merkittävä este myös nykytaantumassa.

Päästäkseen pois velkaantumisen kierteestä Suomi ja koko Eurooppa tarvitsee vahvaa kasvua ja elinvoimaa. Suurin kasvupotentiaali on pienissä yrityksissä. Osaavan työvoiman avulla ne voivat kasvaa ja tuoda kukoistusta koko Eurooppaan.

Osaajapulan ratkaisuksi on ehdotettu yhteisen osaajareservin eli rekrytointialustan perustamista kansainvälisten osaajien houkuttelemiseksi. Tämä voisi palvella etenkin pk-yritysten rekrytointia.

Kaikki aloitteet eivät sovellu erilaisiin jäsenmaihin. Komissio esitti hiljattain harjoittelupaketin, joka sisältää sekä direktiivin että suosituksen. Paketti ei sovi Suomen koulujärjestelmään. Suositus aiheuttaisi ongelmia muun muassa oppisopimuskoulutukseen ja sosiaali- ja terveysalan harjoitteluihin. Tämä ei ole toivottavaa kehitystä.

Suomen Yrittäjät ehdottaa osaamiskomissaarin virkaa, jotta voimme edetä koulutuspolitiikasta kohti osaamispolitiikkaa. Osaajapulaan etsittäisiin komissaarin johdolla järkeviä ratkaisuja yhdessä, mutta päätösvalta koulutuspolitiikan kysymyksissä säilyisi jäsenvaltioilla.

Näin kunnioitettaisiin vuonna 1992 sovittua läheisyysperiaatetta, jonka mukaan päätökset on tehtävä mahdollisimman lähellä kansalaisia. Tämä on ollut keskeinen osa EU:n lainsäädäntöä Maastrichtin sopimuksesta lähtien. Pidetään siitä kiinni.

Tulevissa EU-vaaleissa parlamenttiin tarvitaan suomalaisen osaamisen ja koulutuksen ymmärtäjiä, jotka puolustavat koulutusjärjestelmämme toimivia osia ja edistävät osaamisen ekosysteemien luontevaa yhteistyötä.

Koulutuspolitiikassa on syytä edistää eri tavoin saadun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista, osaajien ja opettajien liikkuvuutta, koulutuksen työelämäläheisyyttä, pieniä osaamiskokonaisuuksia, yrittäjien jatkuvaa oppimista sekä vaalia huippuosaamista.

Opimme kaikkialla. Vahvistetaan niin oppilaitoksissa, työssä kuin vapaa-ajalla tapahtuvaa elinikäistä oppimista. Vain sivistynyt, osaava ja yrittävä Eurooppa voi menestyä ja huolehtia kansalaisistaan.

Mikko Kinnunen
Suomen Yrittäjien koulutuspolitiikan asiantuntija

Mikko Kinnunen