4.2.2020
Pasi Mäkinen

Osakeyhtiö vai toiminimi – minimiosakepääoma ei vaikuttanutkaan

Viime vuoden heinäkuussa Suomessa poistettiin osakeyhtiöiden perustamista koskeva 2500 euron minimivaatimus. Monissa kirjoituksissa uskottiin, että osakeyhtiöiden perustaminen lähtisi kasvuun ja erityisesti toiminimien perustamismäärä alkaisi tippua.

Totuus on ollut aivan toinen. Tilastot kertovat, että siinä missä vuoden 2019 alussa osakeyhtiöitä oli 272 082 kappaletta, oli niiden määrä tämän vuoden alkaessa 266 143.  Toteutettu muutos ei siis vaikuttanut osakeyhtiöiden määrän kasvuun – eikä varsinkaan toiminimien kustannuksella, sillä vuoden 2019 alussa yksityisiä elinkeinonharjoittajia oli 208 599 ja vuoden 2020 alussa 218 656 kappaletta.  Toteuma on siis ollut päinvastainen kuin ounasteltiin. 

Meillä Suomessa yksinyrittäjien määrä on kasvanut läpi koko 2000-luvun ja trendi ei suinkaan ole hiipumassa. Edellä mainittujen tilastolukujen valossa näyttää siltä, että yhä useammin yhtiömuodoksi valitaan toiminimi. Syitä tähän voi olla useita, mutta kenties kaikista eniten vaakakupissa painaa toiminimen yksinkertaisuus. Sen lisäksi etenkin pienimuotoisemmassa toiminnassa verotus voi olla osakeyhtiötä edullisempaa. Tosin suoraa johtopäätöstä veroista on likipitäen mahdoton tehdä, sillä kumpaakin yhtiömuotoa verotetaan eri tavalla ja verotuksen määrä on aina yrityksen toiminnasta riippuvainen.

Oman lukunsa on yhtiömuotojen hallinnoiminen. Osakeyhtiössä pitää muodostaa hallitus, yhtiökokoukset ja niin edelleen. Näitä toiminimessä ei tarvita. Iso ero on myös varojen nostaminen. Siinä missä osakeyhtiöstä varoja voi nostaa käytännössä vain palkkana tai osinkona, niin toiminimestä varoja voi tehdä myös yksityisottoina. Toiminimi onkin tässä suhteessa joustavampi ja helpompi, kunhan pääomat eivät ajaudu pitkäksi aikaa negatiiviseksi. Silloin ongelmaksi tulee yhtiön lopettamisen mahdottomuus ja toisaalta saman toiminnan jatkaminen osakeyhtiönä. 

Moni suosii osakeyhtiötä sen vuoksi, että siinä omistajat eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön sitoumuksista toisin kuin toiminimessä. Valitettavan usein kuitenkin kuulee varojen nostamisesta samoin kuin toiminimestä. Näin osakeyhtiössä ei yksinkertaisesti saa tehdä ja siitä voi joutua vastuuseen. Samoin nyt kun osakeyhtiössä ei ole minimipääomavaatimusta, yritys voi tappiota tehdessään menettää omat pääomansa. Tällöin menetys pitää rekisteröidä ja tehdä siitä vastaavat päätökset yhtiön hallituksessa. Rekisteröinti vaikuttaa esimerkiksi luotonsaantiin sekä velaksi tehtäviin ostoihin. 

Vaikuttaa siltä, että osakeyhtiön minimipääoman poisto ei lisännytkään niiden määrää. Toiminimi on sittenkin pienimuotoisemmassa yritystoiminnassa yksinkertaisempi ja verotuksellisesti kevyempi.

Pasi Mäkinen
toimitusjohtaja
Pirkanmaan Yrittäjät

Pasi Mäkinen
Pasi Mäkinen