Kirkkonummen Yrittäjät - Kyrkslätts Företagare rf

Teemu Anttila – Anttilan Marjatila

Teemu Anttila, Vuoden Yrittäjä 2021

Teemu Anttila syntyi viisihenkiseen yrittäjäperheeseen Kirkkonummen Rilaxholmiin jossa perheenpää puutarhuri Kauno Anttila viljeli hedelmiä ja marjoja. Vuonna 1977 Kauno Anttila osti tilan nykyiseltä paikalta Oitmäen Kauhalasta. Työtä marjatilan perustamisessa riittikin, sillä tontti oli heinittynyttä pakettipeltoa ja umpimetsää.  Kahden vuoden aikana raivaustyöt saatiin siihen pisteeseen että jo vuonna 1979 kerättiin ensimmäiset mansikat pellolta.


Teemu siirtyi marjatilayrittäjäksi isänsä jalanjäljille vuonna 1995. Vuosien saatossa naapureilta on ostettu ja vuokrattu lisää peltoa viljelykierron parantamiseksi. Tilalla viljellään nykyisin mansikoiden ja vadelmien lisäksi herukoita, herneitä, sekä erillaisia saneerauskasveja joista ei kerätä satoa.


Marjanviljely on myös säiden armoilla – hellekesät eivät ole toivottuja, ja niitähän on parina viime
kesänä saatu. Anttilan marjatilan päätuotteiden, mansikan ja vadelman, satokausi on kuitenkin
suhteellisen lyhyt, juhannuksesta syysmyrskyihin. Suomen epävarmojen säiden vuoksi moni on
aloittanutkin kasvihuoneviljelyn, mutta Anttilan marjatilalla viljellään – vielä toistaiseksi ainakin –
perinteisesti pelloilla.


Teemu Anttila on toiminut vuosia merkittävänä kirkkonummelaisena nuorison työllistäjänä,
keskimäärin 35 nuorta on vuosittain päässyt kokemaan marjanpoimijan työtä – muutamat aina
vuosittain tulevat vain kokeilemaan, mutta pääosa tekee töitä lähes koko kauden. Tämä tarkoittaa
yhteensä satoja nuoria, joiden ensimmäinen kokemuksensa työelämästä on syntynyt Anttilan
marjatilalta.


Herkutellaan ensi kesänä jälleen Anttilan Marjatilan mansikoilla ja vadelmilla – taatusti paikallista
herkkua!