Merikarvian Yrittäjät

Uutiset

Sanna Tarkkio

Olen Tarkkion Sanna, Merikarvian apteekin apteekkari. Merikarvialla on ollut oma apteekki jo vuodesta 1871 eli reilut 150 vuotta. Minä olen apteekin 15. apteekkari ja kolmas naisapteekkari. Yrittäjäurani alkoi vuonna 2021, kun Fimea valitsi minut luotsaamaan Merikarivian apteekkia. Apteekkialaa ennen yrittäjäksi ryhtymistä kertyi yhteensä 27 vuotta. Niihin vuosiin mahtui niin kesätyöt, harjoittelut, vuodet tukkukaupan puhelinmyyjänä kuin farmaseutin ja proviisorinkin työt. Apteekkityö on tullut vuosien varrella tutuksi ja nyt apteekkarina työhöni kuuluu ihan kaikki apteekin työt. Toisinaan lakaisen tai kolaan pihaa, toisinaan puran tavaraa, silloin tällöin yritän myös viihtyä konttorissa paperipinojen ääressä, mutta kaikkein rakkainta, tärkeintä ja mieluisinta työssäni on asiakaspalvelu. Se on ehdottomasti tämän työn suola. Koenkin olevani sydämeltäni asiakaspalvelija ja nautin suuresti siitä, että saan tehdä töitä ihmisten parissa aivan loistavien työkavereiden kanssa. Vuodet asiakaspalvelijana ovat opettaneet, että asiakaspalvelu on paljon muutakin kuin pelkästään lääkkeisiin ja lääkkeidenkäyttöön liittyvää informaatiota. Se on kohtaamista, ongelmiin paneutumista, vaihtoehtojen puntarointia ja asiakkaan kanssa vuoropuhelua. Toisinaan se on kuulumisten vaihtoa, läsnäoloa ja lohdutusta, toisinaan markkinahumua ja toisinaan sitä ihan tavallista ihanaa arkea. Merikarvia ja merikarvialaiset ovat ottaneet minut avosylin vastaan. Merikarvia on virkeä ja kaunis kunta. Luonto on läsnä kaikkialla ja tarjoaa paljon elämyksiä niin retkeilijöille, kalastajille, veneilijöille, metsästäjille kuin nautiskelijoille ja luonnon ihmettelijöillekin. Asiakaskunta on mahdottoman mukavaa ja kesä tuo tullessaan vielä tuhansia seudulle saapuvia kesäasukkaita.

Yrittäjien jäseneksi liityin heti yrittäjyyteni ensimetreillä. Hallitukseen lähdin mukaan vajaan kahden vuoden yrittäjäkokemuksella ja tyylilleni uskollisena ”takki auki” uutta oppimaan. Paljon olen saanut ajatuksia, vinkkejä, tukea ja neuvoja kuulumalla yrittäjiin ja ehdottomasti kannustan kaikkia rohkeasti mukaan toimintaan. Merikarvian yrittäjiin on ollut tavattoman helppo lähteä mukaan. Toiminta on hyväntullista, monipuolista ja aina olen tuntenut oloni tervetulleeksi joukkoon. Jos yhdistystoiminta ei tunnu ihan omimmalta, niin kannustan tulemaan mukaan kaikkiin tapahtumiin, joita yrittäjät järjestävät. Niitä on aamukaffeista, markkinoihin ja lyhtykävelyistä lenkkeilyihin ja paljon paljon muuta.

Yrittäjyyden lisäksi elämääni rikastuttaa suurehko perhe ja vahva yhteistyö lastensuojelun kanssa niin sijaisvanhempana kuin lastensuojelun mentorinakin. Perheeseeni kuuluu aviomieheni lisäksi liuta lapsia, useita koiria, kissoja, kanoja, kukkoja ja apteekillakin tavattavissa olevat nelivarvaskonna Sumu sekä parta-agama Humu. Koti meiltä löytyy niin Merikarvian Tuorilasta kuin Porin Tuorsniemestäkin. Koulutusta vastaava työ yrittäjänä on minulle lahja: vaikka välillä päivät venyvät, en silti vaihtaisi paikkaani muuhun. Toinen lahja elämässäni on äitiys ja sijaisvanhemmuus – siinäkään en vaihtaisi paikkaani mihinkään. Koen vahvasti, että nämä molemmat lahjat myös täydentävät toisiaan, eikä elämässäni ole tyhjiä, saati sisällöttömiä hetkiä lainkaan. Siitä koen kiitollisuutta.

Terveisin Sanna

Matti Heinosen Blogi

Istun aamukahvilla

Aikaisin keittiössä

Joen tyyntä pintaa katsellen

Eilen töissä oli hiljaista

Tänään taas voin ilosta kiljaista

Niin vaihtelevaa on yrittäjän työ.

Kohtalo tähän mut vei

Nuorempana yrittäjyys kiinnostanut ei

Toisinaan vähän kyllä keljuttaa

Mutta tapanani ei ole periks antaa

Pomon kanssa murheet voi jakaa

Sen 24/7 yhdessä meille takaa

Olen Matti Heinonen

Lähes kuusikymmenvuotinen

ja Yritän niinkuin unelmoin

Ihmisiä hoitaen ja auttaen

Mä yritän kokemuksella

Mä yritän ammattitaidolla

Mä miksi olen yrittäjä

Koska olen niin hiton sitkeä

En vielä tiennyt mitä kaikkea on edessä

kun vaimoni vanavedessä 

seilasin Yrittäjä-yhdistykseen

Kivaa on porukalla talkoilla

Mukavaa on yhdessä reissailla

Parasta on ystävien kirjo aivan täydellinen

Kesällä tykkään kalastella

Ahvenia, haukia saa verkoilla

Samalla soutaen voi maisemia ihailla.

Lenkkeily, vaellus molemmat nuo

Ne mulle hyvän olon myös tuo.

Joskus kiva on myös näytellä

Sanan säilää sopivasti käytellä

Mökin kesäkeittiössä voi kokata

sen jälkeen saa täysillä rokata

Talvella parasta on kun hiihtää saa

Lapissa vaikka tunturin taa.

Olen Matti Heinonen

Poika Viitahöyskerin

Tunnen lämmön merituulien 

sekä tyrskyt Ouran karikoiden

Yrittäjyyttä rakastaa 

tahdon sekä perhettäni ihanaa

se mulle vain

on niin kovin tärkeää.

Mikko Rinteen blogiteksti:

Olen syntyperäinen merikarvialainen, joka kirjoitusten jälkeen 1986 lähti opiskelemaan ilman
isompaa aikomusta palata takaisin. Toisin kävi. Paluumuutto Katjan kanssa tapahtui 2004, eli tällä
toisella tulemisella on täällä oltu jo pidempään kuin välillä oltiin poissa.
Yrittäjän elämään pääsin tutustumaan yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä, kun työskentelin
Nokia Research Centerissä. Olin mukana käynnistämässä Teknillisen korkeakoulun Piiriteorian
laboratoriosta lähtöisin olevan APLAC-ohjelmiston kaupallistamista. Ohjelmaa käytettiin myös
Nokialla, muun muassa matkapuhelinten ja muiden radiolaitteiden suunnitteluun. Sitä haluttiin
tarjota myös alan muille yrityksille, koska kansainvälistä kysyntää uskottiin olevan runsaasti.
Ratkaisuksi keksittiin järjestely, jota nykyisin kutsuttaisiin startup-yritykseksi. Silloin sitä kutsuttiin
startup-yritykseksi. Kaikki uusi yritysmaailmassa ei taidakaan olla niin uutta kuin nykykonsulttien
innokkaassa puheessa usein meinataan.
Yhtiömuoto, omistusrakenne, osakassopimus, tekijänoikeuskysymykset, toimitilat, henkilöstö,
kalusto, lisensointi, jakelu, hinnoittelu, verkkonäkyvyys (elettiin -90-lukua), kansainvälistyminen,
käytettävyys, visuaalinen ilme, markkinointi, asiakastuki, rahoitus, exit-strategia. Kaikkeapa sitä piti
yrittäjäksi ryhtyessä miettiä. Firma saatiin käyntiin ja se vei meidät pariksi vuodeksi myös Dallasiin
Teksasiin. Sieltä palasimme Espooseen, missä totesimme rouvan kanssa, että ehkäpä
pääkaupunkiseutu ja sadan vuotuisen matkapäivän elämäntapa on jo nähty.
Nokian vetämä IT-buumi oli vielä kuumimmillaan. Se hyytyi vasta vuoden 2007 paikkeilla, joten
maallemuutto vuonna 2004 karjaa kasvattamaan ja perhekotia perustamaan nostatteli eräitäkin
kulmakarvoja. Kohteliaasti todettiin, että ”olettepa rohkeita”, mutta hulluina tai loppuun
palaneina taisivat pitää. Mielestäni ei oltu kumpaakaan, mutta toisaalta eihän hullu sitä itse tiedä.
Joka tapauksessa uusi yritysidea oli kirkkaana mielessä ja sitä lähdettiin toteuttamaan
Lauttijärvelle.
Kahden toisiaan tukevan yritystoiminnan ratkaisu toimii meille oikein hyvin. Nykyään koen olevani
aina lomalla. Nimittäin jos teen maatilan töitä, olen lomalla perhekodista ja päinvastoin. Työn
paras vastapaino on toinen työ. Nykyinen toiminta on kirjaimellisesti kasvuyritys – maataloudessa
karja ja sato (luomutilalla myös ns. oheiskasvit, mehän emme puhu rikkaruohoista) ja perhekodin
puolella lapset ja omat silmärypyt kasvavat.
Merikarvian kunta on ollut hyvä toimintaympäristö – kunta antaa meidän olla aika lailla rauhassa
ja mekin koetamme olla häiritsemättä kuntaa. Olemme tätä nykyä Satakunnan ainoa ammatillinen
perhekoti, sillä tällä suunnalla lastensuojelun sijaisasuminen hoidetaan toisaalta
toimeksiantosuhteisten sijaisperheiden ja toisaalta yksityisten tai kunnallisten laitosten kautta.
Laitoksen ja perhekodin ero on, että perhekodissa vanhemmat asuvat lasten kanssa 24/7,
laitoksessa taas aikuiset käyvät töissä. Muissa maakunnissa ammatillisia perhekoteja on runsaasti.
Liekö satakuntalaisessa pohjavedessä jotain, vai onko Länsi-Suomen aluehallintoviranomaisten
ohjauksella ja asenteella tekemistä asian kanssa?
Yhdistys- ja yrittäjätoiminnan yhdistämisestä en tiedä vielä juuri mitään. Yrittäjien jäsen olen ollut
vuosikaudet, mutta kun Markku kysyi viime syksynä hallitukseen, kerroin tulevani mielelläni
mukaan.
Terveisin Mikko Rinne Lauttijärveltä

Markku Kivilahden blokiteksi:

                                                                                                                                       

Hei! 6.5.2023

Olen Markku Kivilahti. Toimin Merikarvian Yrittäjien hallituksessa nyt toista vuotta. Olen toiminut yhdistystoiminnassa elämäni varrella tosi vähän ja harvoissa yhdistyksissä. Siksi ehkä yllätyinkin, kun Heinosen Päivi pyysi minua mukaan Merikarvian Yrittäjäyhdistyksen hallitukseen. Tosiasiassa Päivi ei kyllä antanut paljon vaihtoehtojakaan. Hyvä niin, koska olen kokenut toiminnan tosi mukavaksi sekä mukaansatempaavaksi.

Merikarvian Yrittäjien toiminta on vireää ja monitahoista sekä aktiivista. Kiitos siitä kuuluu merikarvialaisille yrittäjille, hallituksessa toimiville ja tehokkaalle puheenjohtajallemme.

Työssäni minut tapaa rautakaupasta. Olen ollut rautakaupassa ihan pikkupojasta saakka, enkä ole vielä kyllästynyt! Minusta on mielenkiintoista olla tekemisissä ihmisten kanssa. Se varmasti minun myyjän työssäni kaikkein mukavinta onkin. Toki työnkuvaani kuuluu paljon muutakin kuin asiakaspalvelua. Työssäni huolehdin myyntityön lisäksi ostoista, tavaranhankinnasta, vuosisopimuksista, reskontranhoidosta, palkanlaskennasta, tulorekisterin ylläpidosta, ostotilauksista ja varastoontuloutuksista osaksi, työvuorosuunnittelusta, tavaran purkamisista omalta osin, hydrauliikkaletkujen valmistamisesta, autojen ja koneiden huollatuksista ja remontoinnista, tarjouslaskennasta, otan vastaan edustajia ja tavarantoimittajien henkilöstöä, huolehdin makkaranpaistamisesta silloin kun järjestämme erilaisia tapahtumia kaupoissamme, ajan satunnaisesti kuorma-autolla ja trukilla, teen raportoinnit kirjanpitäjällemme ja teen markkinoinnin. Työni ei siis ole pelkästään myyntityötä, vaan on monialaista ja monisäikeistä niin kuin se on kaikilla yrittäjillä. Siksi olisi tärkeätä, että me yrittäjät arvostaisimme omaa työtämme ja olisi myös tärkeätä että yhteiskunta antaisi yrittäjille riittävästi arvostusta. Meillä täällä Merikarvialla on mukava yrittää ja koen myös että kunta sekä kuntalaiset arvostavat yrittämistä. Yhteen hiileen puhaltamisen kokemus Merikarvialla on käsin kosketeltavaa, kiitos siitä!

Olen kuulunut Rautanet-ketjun markkinointiryhmään nyt noin kolmetoista vuotta. Tästä ajasta olen toiminut ryhmän puheenjohtajana viimeiset vuodet. Tästä työstä ei saada palkkaa, mutta siitä olen saanut arvokasta verkostoitumista. Verkostoituminen on erittäin tärkeätä myös Merikarvian Yrittäjien toiminnassa. Siksi kannustankin kaikkia yrittäjiä liittymään paikalliseen yhdistykseemme ja osallistumaan yhteiseen toimintaan.

Asiakkaat ja tapaamani ihmiset kysyvät monesti mitä kaupalle ja kaupan henkilökunnalle kuuluu. Kerronkin näistä asioista mielelläni. Nuorempana en välttämättä kertonut, koska olin nuorempana pidättyväisempi ja ujokin. Onneksi elämä ja maailma ovat kasvattaneet ja olen oppinut olemaan avoimempi ja sosiaalisempi.

Muutamia asioita itsestäni:

Suurin herkkuni on tomaatit.

Suurin heikkouteni on hedelmäkarkit, jopa niin suuri että karamellin syönti on pitänyt lopettaa kokonaan.

Suurin intohimoni on hiihtäminen. Tykkään hiihtää varsinkin pitkiä matkoja.

Pyöräily on mieluisin kesäliikunnan muoto. Harrastan myös rullaluistelua ja kävelemistä.

Käsillä tekemisestä en pidä, enkä sellaista juurikaan tee, enkä osaisikaan. Tosin nurmikonhoito ja pihatyöt ovat ihan mielekästä puuhaa.

Olen hypännyt 22 laskuvarjohyppyä, saa nähdä jatkanko sitä harrastusta.

Olen kärsinyt pitkään kokoaikaisesta ja jokapäiväisestä selkäkivusta. Pahaksi onneksi loukkasin selkäni pahasti vuoden 2021 syksyllä ja siitä saakka se on vaivannut päivittäin.

Seuraan urheilua erittäin mielelläni. Kaikki lajit käyvät, vaikkakin jalkapallo on suosikkilaji formuloiden ohella.

Jos sinulla on terveisiä yrittäjäyhdistykselle tai vinkkejä toiminnan kehittämiselle, ota hihasta kiinni. Hoidan varmasti terveiset perille!

Ystävällisin terveisin Markku

Teuvo Uusimäen bloki:

Tervehdys

Olen Teuvo Uusimäki – paremmin ehkä pelkkänä Tepenä tunnettu. Oma yrittäjäurani on alkanut jo 80-luvun alussa ja jatkunut päätoimisena vuodesta -88 alkaen, jolloin Tepe Paino on perustettu. 35 vuotta jo Tepenäkin tullut siis täyteen. Aluksi valmistin pelkkiä painotuotteita, mutta jo varsin varhaisessa vaiheessa mukaan valikoimiin tulivat toimisto- ja askartelutarvikkeet. Siitä parin toimitilavaihdoksen jälkeen valikoima on muotoutunut nykyiseksi. Toki välillä on ollut viiden vuoden ajan myös ravintolatoimintaa nykyisen Merry Monkin tiloissa ja kokeilimme muutaman vuoden ajan kenkäkauppaa myös Ulvilassa ja Porissa.

Heti alusta alkaen on ollut itsestään selvää, että kuulun myös yrittäjäjärjestöön. 1980-ja 1990- lukujen puolella yrittäjäjärjestötoiminta oli varsin erilaista kuin nykyään. Yhdistyksen kautta sai kuitenkin uusia tuttavuuksia ja verkosto tarjosi myös asiakkuuksia. Merikarvian Yrittäjiin liityin siis jo 1988 ja ensimmäinen luottamustehtävä taisi olla hallituspaikka ihan 90-luvun alussa Rantalan Riston puheenjohtajakaudella. Ajatuksenani on aina ollut, ettei samassa tehtävässä voi olla yhtäjaksoisesti monia vuosia. Merikarvian Yrittäjien hallituksessakin olen ollut yhteensä lähes 30 vuotta, mutta aina tehtävät ovat vaihtuneet ja on sinne muutama välivuosikin mahtunut. Varapuheenjohtajana olen ollut pariin otteeseen ja 4 vuoden jakson puheenjohtajana. On aina ollut kunniatehtävä kuulua Merikarvian Yrittäjien hallitukseen.

Suomen Yrittäjät on kolmiportainen järjestö. Satakunnan Yrittäjissä olen ollut eri luottamustehtävissä varsin pitkään. Hallituksessa sekä työvaliokunnassa kului muutamia vuosia, ja nyt on varapuheenjohtajana viides vuosi menossa tässä noin 4600 jäsenen aluejärjestössä.

Valtakunnallisesti olen saanut uutta kontaktipintaa yrittäjyyteen kuulumalla Suomen Yrittäjien järjestövaliokuntaan, joka pohtii ja esittää hallitukselle mm. mahdollisia uudistuksista. Toiminta yrittäjäjärjestön kolmella portaalla vie paljon aikaa, mutta paljon se myös antaa kuten erinomaiset verkostot paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Olemalla mukana toiminnassa saa myös paljon uusia ystäviä.

Ymmärrän hyvin, ettei jokaisella jäsenellä voi olla kiinnostusta eikä aikaakaan osallistua luottamushenkilötoimintaan. Järjestöön voi kuulua myös ihan rivijäsenenä ja osallistua koulutuksiin ja tapahtumiin sekä nauttia lukuisista muista jäseneduista, jotka Merikarvialla taitavat olla Satakunnan tai jopa koko Suomen kärkiluokkaa. Hyvinhän merikarvialaiset yrittäjät ovat järjestössä mukana. Peräti 82% paikallisista yrittäjistä ovat myös yhdistyksen jäseniä. Tämä järjestäytymisastehan on ollut Suomen ylivoimaisesti paras jo vuosikymmeniä.

Vähintään yhtä tärkeänä kuin kaikkia jäsenetuja pidän kuitenkin verkostoa, jotka jokainen saa osallistumalla vaikkapa kevät- ja syyskokouksiin, aamukahveille ja pikkujouluihin. Me tarvitsemme toinen toistamme. Kun poikeat Tepessä, niin aina voit ottaa yrittäjyyden puheeksi, sillä itselleni yrittäjyys on sydämenasia. Kuulun myös yrittäjien mentoripalveluun sekä olen Satakunnan yrittäjien talousapuprojektiryhmän puheenjohtaja, niin vaikeistakin asioista voi tulla jutulle.

Aurinkoista kevään jatkoa.

Terv. Tepe

Päivi Heinosen blogi:

Merikarvialla 23.02.2023

Hei, olen Heinosen Päivi, Merikarvian Yrittäjien varapuheenjohtaja. Olen muuttanut miehelään tänne Merikarvialle Tampereelta vuonna 1989. Luonteeltani olen sosiaalinen ja hyvinkin ekstrovertti. Luonteeni mukaisesti aloin etsiytyä kaltaisteni seuraan heti kotiutumisen jälkeen. Yrittäjäksi ryhdyttyäni, v. 1990, oli luontevaa liittyä Yrittäjäyhdistykseen. Ja kas: siinä löysinkin oman verkoston, vertaistukea ja ystäviä!

Vettä on virrannut Merikarvian joessa runsaasti siitä, kun yhdistyselämä tosissaan vetäisi minut mukaansa. Olen toiminut yhdistyksen hallituksessa kuuden (6) puheenjohtajan aikana, tosin niistä yksi olen ollut itse! Olen ollut myös sihteeri ja varapuheenjohtaja, eli pestit ovat vaihtuneet vähintään tuon kuuden vuoden suositellun periodin mukaisesti.

Pidän kovasti yhdistystoiminnasta. Talkoot ovat minun mielestäni mukavia, niissä voi kokea yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen iloa (tai tuskaa). Lopputulos aina palkitsee; me teimme sen taas!

Merikarvian Yrittäjien isoimmat talkoot ovat vuotuiset Yrittäjämarkkinat sekä osin myös pikkujoulut. Paljon muitakin tapahtumia järjestetään, mutta ne eivät vaadi sellaista lupaviidakkoa kuin markkinat. Onneksi meidän hyvä sihteeri huolehtii nykyään luvat kuntoon.

Siirsimme joitakin vuosia sitten markkinamme kaksi viikkoa aikaisemmiksi. Halusimme tällä tavoin huomioida Merikarvian tuhansia kesäasukkaita järjestämällä tapahtumaa saari- ja mökkikauden päättäjäisiin. Iloksemme siirto on ollut onnistunut. Kunnan kanssa yhteisesti järjestettävä ilotulitus on markkinapäivän iltana…silloin voi huokaista; hyvin meni taas kaikki ja nostaa maljan  venetsialaisille ja yrittäjien talkooporukalle!

Merikarvian kunta panostaa merikarvialaiseen kesään myös paljon ja tapahtumat tukevat hyvin toisiaan. Yhteistyö kunnan ja erityisesti Yrittäjänaisten kanssa toimii erinomaisesti: apua saa ja sitä tarjotaan vastavuoroisesti aina, kun tarvetta ilmenee.

Joskus kysytään miten jaksan kaikkea; omaa yritystoimintaa, yhdistyksiä, kuntapolitiikkaa, perhe-elämää (kolme lasta olen jo saattanut aikuisiksi ja omaan elämäänsä!). Harrastan liikuntaa ja kuntoilua, mutta en urheile. Luen myös paljon. Siinä on salaisuuteni. Ulkoilen mahdollisimman paljon ja nollaan pääni kävely/hiihto/juoksulenkillä tai sitten uppoudun romaanien ihmeelliseen maailmaan. Sitten taas aivot narikasta ja uusien juttujen äärelle! Mieheni Matti on kanssani työssä ja vapaa-aikana, eli n.24/7!! Meillä tämä toimii….mutta naisten reissut kaksi kertaa vuodessa saa siltikin sieluni kipinöimään!

Kiva, kun luit tekstin! Toivon Sinulle kaikkea ihanaa tulevana keväänä ja kesänä.  Moikataan kun tavataan!

Se on mmoro…nääs!

-Päivi-

Henna Viikilän blogi:

Heissan!
Olen Henna Viikilä ja toimin Merikarvian Yrittäjäyhdistyksen
puheenjohtajana nyt kolmatta vuotta, hallituksessa olen ollut mukana yli
kahdeksan vuotta. Yritykseni on Viikilän Hevostila, joka on perustettu
vuonna 2008 eli tänä vuonna toukokuussa yritys täyttää 15-vuotta.
Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi poikaa sekä 25 karvaista ystävää.
Nämä vuodet yhdistyksessä ovat olleet hyvin mielenkiintoisia. On tullut
eteen aika haastaviakin asioita ja paljon uutta tietoa sekä oppia. Aina tulee
vuosittain myös muutoksia ja pidänkin tärkeänä joka vuosi päivittää tietoja
osallistumalla koulutuksiin mahdollisuuksien mukaan. Olen saanut tästä
hallitustyöskentelystä valtavasti voimaa itselleni henkisellä tasolla sekä
paljon elinikäisiä ystävyyssuhteita. Myös yritykseni kannalta
verkostoituminen muiden yrittäjien kanssa on lisännyt tunnettavuutta ja
tuonut lisää yhteistyökumppaneita sekä asiakkaita. En olisi ikinä
kuvitellutkaan ryhtyväni minkään yhdistyksen puheenjohtajaksi, minulle
oli jo iso kynnys aikoinaan tulla hallitukseen mukaan, tämä johtuu ujosta
luonteesta ja kammosta esiintyä ihmisten edessä.. Koulussa hirvein asia oli
pitää jotain esitelmää muiden edessä! Olen kuitenkin huomannut tässä
vuosien saatossa, että tässäkin asiassa voi edistyä pikku hiljaa. Auttaa
paljon kun tutustuu muihin ihmisiin paremmin ja saa ystäviä niin uskaltaa
helpommin sanoa mielipiteitään sekä ottaa kantaa asioihin. Haluan
kannustaakin kaikkia hiljaisia ja ujompia ihmisiä tulemaan mukaan
toimintaan, esimerkiksi osallistumaan meidän yhdistyksen aamukaffeetilaisuuksiin tai muihin tapahtumiin. Minuun voi olla myös suoraan
yhteydessä jos haluaa jutella mistä tahansa asioista.
Sydämellisin terveisin Henna Viikilä