Nurmijärven Yrittäjät

Paavo Teräväinen -elämäntyöpalkinto

Juttu on julkaistu Uudenmaan Yrittäjien uutisissa 23.11.2016

Liian halvalla ei saa myydä

Katetta pitää jäädä, tällaisessakin yrityksessä pitää jäädä 20-30, prosenttia, Uudenmaan Yrittäjien Vuoden Elämäntyöpalkinnon saaja Paavo Teräväinen neuvoo muita yrittäjiä.

Katso video

Kuorma-autojen lavoja, jäte- ja maansiirtolavoja sekä metallirakennetöitä ja korjauksia tekevä Paavo Teräväinen perusti yrityksensä Lavarakenne Oy Paavo Teräväisen neljäkymmentä vuotta sitten, syyskuun alussa 1976. Asiakkaita on riittänyt.

Suoraviivaista toimintaa ja tinkimätöntä laatua

Osa asiakkaista on peräisin yrityksen perustamisen ajoilta. Uskollisia ja tinkimätöntä laatua arvostavia asiakkuuksia löytyy isoista konserneista ja nykyisin ennen kaikkea rakennusliikkeille ajavista kuorma-autoilijoista.

Kun laitoin ensimmäisen verstaan, kattelin keltaisilta sivuilta ja soittelin isommat rakennusliikkeet läpi ja pienemmätkin.

– Paras mainos on todennäköisesti ollut lavojen nurkkaan liimatut tarrat. Niistä ne on katellut ja soitellut mulle, juuri muuten en ole mainostanut.

Järkevää tekemistä ja pitkää päivää

Maltillinen ja harkitseva taloudenpito on tuonut yritykseen vakavaraisuutta, kun alkuaikojen vuokratiloista on päästy toimimaan omiin tuotantotiloihin ja mm. teollisuustonttien vuokraajaksi. Nykyisissä tiloissaan Teräväinen on toiminut 1990-luvun alusta.

Teräväisen toiminnasta paistaa nöyryys, rehellisyys ja sinnikkyys. Hänen mukaansa joskus on tehtävä pitkää päivää, jotta yrittäjän velvoitteista selviää kunnialla.

Yrittäjäuran alussa ei 60-tuntinen työviikko ollut edes pitkä. Kun henkilöstö hoitaa vaativia tilaustöitä ja räätälöityjä lavaratkaisuja, tekee 73-vuotias Teräväinen heidän kanssaan edelleen viisipäiväistä työviikkoa.

Liikunta pitää hyvässä kunnossa

Viime ajat Paavo Teräväinen on kuntoillut juoksemalla, aikaisemmin hän on harrastanut painonnostoa.

– Kun aloitin yrittäjänä, kävin kolme kertaa viikossa painonnostoharjoituksissa ja sunnuntaisin kilpailemassa vielä – olin hyvässä kunnossa. Sitten kun lopetin painonnoston aloitin lenkkeilyn ja olen lenkkeillyt melkein tähän asti.

Teräväiselle ”lenkkeily” tarkoittaa viikoittaisen juoksemisen lisäksi paria kymmentä marathonia, puolikkaita marathoneja, kympin kisoja ja hölkkiä. Paavo Teräväisen vetämä ja viikoittain kokoontuva yrittäjien juoksuporukka, Paten talli, on ollut vuosikausia tunnettu sekä yrittäjien että monen kuntalaisen parissa Nurmijärvellä.

– Viimeinen marathon oli Honolulussa vuonna 2007. Käytiin juoksemassa kivan porukan kanssa, Teräväinen kertoo.

Liikuntaa kannattaa Teräväisen mukaan yrittäjien harrastaa, vaikka tuntuisi ettei siihen olisi aikaa.

– Liikunta on pitänyt semmoisessa kunnossa että vieläkin jaksaa hyvin tehdä töitä.

Yhdistystoiminnan konkari

Paavo Teräväinen lähti mukaan Nurmijärven Yrittäjien toimintaan pian yrittäjäksi ryhdyttyään. Teräväinen painottaa paikalliseen yrittäjäyhdistykseen kuulumista jo senkin takia, että yhteistyössä on voimaa: yhteen hiileen puhaltaminen antaa paljon energiaa henkiselle puolelle.

– Sinne on aina ollut kiva mennä, siellä on aina ollut niin kivaa porukkaa.

Aktiivisena verkottujana ja positiivisena henkilönä Teräväinen on edelleen merkittävä tekijä Nurmijärven Yrittäjien hallituksessa aktiviteettien suunnittelijana. Erityisesti varainhankkijana hän on uskomattoman tehokkaasti myynyt lehteen mainokset ja hankkinut tapahtumakumppanit. Nyt Teräväinen on jäämässä Nurmijärven Yrittäjien hallituksesta pois, koska nuorille täytyy tehdä tilaa. Pyydettäessä apua on edelleen tarjolla.

Yritys voisi olla kaupan

Teräväisellä on ollut eläkepaperit ulkona jo lähes 10 vuotta, mutta töitä hän ei ole malttanut lopettaa-

– Jos vielä pari vuotta jatkaisi.

Työlle on edelleen kysyntää, se on mielekästä ja palkitsevaa. Päätös erikoistua räätälöitäviin tilaustöihin, huoltoihin ja korjauksiin pitää tilauskantaa yllä.

Jälkikasvu ei jatka Paavon yritystä, joten sopivalle ostajalle yritys voisi olla kaupan. Aktiivisesti Paavo ei sitä vielä etsi, kun on kiinnostavia töitä tehtävänä ja hyväkuntoisena niitä jaksaakin tehdä.

Uudenmaan Yrittäjien Elämäntyöpalkinto on vuosittainen kunnioituksenosoitus jäsenyrittäjälle, joka toiminut pitkään yrittäjänä ja vienyt esimerkillisellä tavalla edistänyt yrittäjyyttä.