Hätäensiapu koulutus yrittäjille
Koulutukset ovat leppävirtalaisille yrittäjille ja heidän henkilökunnalleen ilmaisia.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Koulutukset ovat leppävirtalaisille yrittäjille ja heidän henkilökunnalleen ilmaisia.
Etelä-Savon kauppakamari, Etelä-Savon Yrittäjät ja MTK-Etelä-Savo toteuttivat jo perinteiseksi muodostuneen yhteisen kesätyöpaikkakyselyn, jonka tuloksista selvisi seuraavaa.
Etelä-Savon kauppakamari, Etelä-Savon Yrittäjät ja MTK-Etelä-Savo toteuttivat jo perinteiseksi muodostuneen yhteisen kesätyöpaikkakyselyn, jonka tuloksista selvisi seuraavaa.
Lapin valtuustoihin valittiin 125 yrittäjää, joten yrittäjiä on peräti 25,5 prosenttia valtuutetuista.
Varsinais-Suomen alueella kunnan- ja kaupunginvaltuustoihin valittiin sunnuntain 9.4. kuntavaaleissa 224 yrittäjää. Yrittäjävaltuutettujen osuus kaikista valtuutetuista on 26 prosenttia.
Kanta-Hämeen valtuustoihin valituista yrittäjävaltuutetuista yli 60 prosenttia on Hämeen Yrittäjien jäseniä. Yrittäjäaktiivisimman kunnan tittelin nappasi näissä vaaleissa Hausjärvi.
Sunnuntain kuntavaaleissa valittiin 2064 yrittäjää valtuutetuiksi. Määrä kasvoi hieman vuoden 2012 vaaleista, jolloin valittiin 2020 yrittäjävaltuutettua.
Vuonna 2017 Elisan ja Savon Yrittäjien pitkä yhteistyö jatkuu ja kehittyy palvelemaan alueen yrittäjiä sekä jäsenille tarjottujen etujen että tärkeiden…
Etsimme järjestöllemme elinkeinoasioiden päällikköä.
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2017 helmikuussa 4,6 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Tammi-helmikuun aikana tilaukset kasvoivat…