Näin moni pk-yritys kertoo rahoituksen saannin vaikeutuneen – Yrittäjien Pentikäinen: Pankit mukaan kasvutalkoisiin
Suomen Yrittäjät odottaa pankeilta nyt enemmän vastuuta kasvun tukemisessa.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Suomen Yrittäjät odottaa pankeilta nyt enemmän vastuuta kasvun tukemisessa.
Keravalaista yrittäjyyttä juhlistettiin Syyskokouksessa Keravan Yrittäjien syyskokouksessa huomioitiin tänä vuonna 20- ja 30- vuotismerkkipäiväänsä viettäviä jäsenyrityksiä. 30-vuotismerkkipäiväänsä viettääFemton OyIwaki…
Keravan Yrittäjät ry:n syyskokousta vietettiin Uudenmaan Herkussa mukavissa tunnelmissa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Markku Kuitunen Suomen Talousmiehet Oy:stä ja sihteerinä Markku…
Nuorukainen nauttii yrittäjyydestä, vaikka välillä myyntiä on tehtävä lähes pakon edessä.
Ensi vuoden alusta alkaen kustannusten korvaaminen ei enää edellytä sitä, että työsopimuksen tehnyt työntekijä on aloittanut työnteon uudessa työpaikassaan.
Hammaslääkäriklinikka Huipun ensimmäinen potilas on jo hoidossa. Hän sai puuttuvien hampaiden tilalle kiinteät implantit.
Tarja Keen lähetti kymmeniä tuhansia viestejä LinkedIn-palvelussa, ja lopulta urakka kantoi hedelmää.
Syyskuu meni vilauksessa ohitse, kun entisen Dominon remontti nykyiseksi Galaxie Centeriksi vei oikeastaan kaiken ajan. Remontti on saatu nyt valmiiksi…
Arviot omasta taloudesta ja Suomen talouskehityksestä synkkenivät.
Espoon Yrittäjien Viikon vieras on KHT-tilintarkastaja Sami Koivistoinen, joka on erityisesti keskittynyt omistajayrittäjien osakeyhtiömuotoisten PK-yritysten palvelemiseen.