Uutuuskirja kehottaa parempaan ikäjohtamiseen työpaikoilla – ”Konkarit pois eläkkeen odotushuoneesta”
Pientenkin työnantajien on hyvä tunnistaa eri sukupolvien vahvuudet.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Pientenkin työnantajien on hyvä tunnistaa eri sukupolvien vahvuudet.
Hallitus on päässyt sopuun henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta.
Hallitus on mediatietojen mukaan päässyt sopuun henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta. Alisuoriutumista ei kirjata lakiin irtisanomisperusteeksi, eikä työntekijän varoitusmenettelyä muuteta. – Esitys…
Opiskelijoiden ja koululaisten lomien siirto kaksi viikko eteenpäin olisi isompi asia kuin ehkä nopeasti ajatellaan. Rauman Yrittäjien puheenjohtajan Joonas Laurosen…
Suomen Yrittäjät pitää tärkeänä työperäisen hyväksikäytön sääntelyn uudistamista.
Työperäisen hyväksikäytön sääntelyä uudistetaan. Samalla rangaistuksia aiotaan kiristää. Suomen Yrittäjät pitää tätä tärkeänä ja tarpeellisena. – Työperäistä hyväksikäyttöä ei voida…
Yrittäjien Mikael Pentikäinen kitkisi pois aiheettomat sairauslomat.
Työllisyyden edistäminen vaatii alueellista yhteistyötä, aktiivista verkostoitumista ja konkreettisia toimintamalleja. Etelä-Savossa on kehitetty neljän askeleen työllistämisen malli, joka tukee työnhakijoiden…
YEL-työtuloja ei voida ennen vuotta 2029 korottaa rajattomasti. Hallituksen esityksen lausuntokierros asiasta päättyy tänään. – Ennen kuin Suomessa saadaan tehtyä…
Tervetuloa mukaan Porin Yrittäjien jäsenmatkalle Työ- ja elinkeinoministeriöön ja Finlandia-taloon Helsinkiin perjantaina 19.9.2025. Porin Yrittäjät ry järjestää jäsenmatkan Helsinkiin, jossa…