Tutkimus: Yrittäjät tyytyväisimpiä työhönsä
Yli puolet suomalaisista uskoo työn muuttuvan joustavammaksi tulevaisuudessa.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Yli puolet suomalaisista uskoo työn muuttuvan joustavammaksi tulevaisuudessa.
Lammilainen jätteenkuljetusyrittäjä Esa Kauppi toteaa, että kunnalliseen kilpailutukseen siirtyminen on iso muutos niin asiakkaalle kuin yrittäjillekin.
Lahtelainen Edvina Wallenius on Suomen nuorin yrittäjä. Hän aloitti yrittäjänä 10-vuotiaana, kun hänelle perustettiin toiminimi, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.
Kaksi media-alan yrittäjää tekee podcastia niin yrityksen perustamista suunnitteleville kuin firman pyörittämisen konkareillekin.
Ruoveden Vuosisadan Yrittäjä on Bussi Manninen Oy.
Lauantaina 18.11.2017 Ulvilan Yrittäjien Vuosijuhlassa palkittiin Vuoden Yrittäjä 2017. Tämän tunnustuksen sai Grippertec Oy, Jukka Pihlajaniemi ja Markku Peltomäki. Onnittelut!
Kaskisten Yrittäjät palkitsivat syyskokouksessaan 18.11.2017 monipuolisen yrityksen ansiokkaasta yritystoiminnasta.
Valintaperusteluissa kiinnitettiin erityistä huomiota toimialakohtaiseen itsenäiseen kehitystyöhön, viimeisten vuosien taloudelliseen kasvuun, toiminnalliseen ja taloudelliseen uudistumiskykyyn myös kansainvälisessä kilpailussa sekä yrityksen…