4.4.2017 klo 12:12
Uutinen

Häme synnyttää uusia yrityksiä – Forssan seudulla nihkeää

Aktiivinen yritysten perustamisneuvonta tuo tuloksia PRH:n tuoreen tilaston mukaan. Hämeen ja Riihimäen uusyrityskeskukset tekevät tällä saralla vahvaa työtä ja tulokset näkyvät myös valtakunnallisesti myönteisesti. Maakunnalle se tarkoittaa, että yrityskanta uusiutuu ja kasvaa.

Alkaneen vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä maakuntaan syntyi 220 uutta yritystä. Vastaavasti 120 yritystä lopetti, joten nettosaldoksi jäi valtakunnallisestikin huipputulos: yritysten määrä kasvoi tasan sadalla. – Yrityskunnan uusiutuminen on terve ilmiö ja kertoo omalta osaltaan alueen yrityksien kyvystä selviytyä myös omistajanvaihdoksista. Nettolisäys puolestaan kertoo alueen elinkeinorakenteen ja palveluiden monipuolistumisesta, Hämeen Yrittäjien Juha Haukka toteaa.

Veljekset eivät ole ilveksiä, jos vertaillaan alueemme seutukuntia. Hämeenlinnan ja Riihimäen seudulla yritysten määrän suhteellinen nettolisäys oli kolmikertainen Forssan seutuun verrattuna. Lopettaneiden yritysten suhteellinen osuus on seutukunnilla samalla tasolla, joten ero löytyy uusien yritysten perustamisesta. Tämän listauksen parhaat kunnat olivat Hattula (4,0 %) ja Riihimäki (3,1 %). Vastaavasti listan hänniltä löytyivät lounaishämäläiset Ypäjä ja Humppila (0,7 %). Yrityksien nettolisäyksessä lista on muutoin sama, mutta Janakkala kiilaa Hämeenlinna ja Riihimäen ohi kakkoseksi.

Lähde: perustettujen ja lopettaneiden yritysten määrät perustavat PRH:n tietoihin 3.4.2017 ja ne on suhteutettu Tilastokeskusten tilastoon yritysten määrästä Kanta-Hämeessä 1.1.2016.

Hämeen Yritysviestintä
toimitus@hameenyrityssanomat.fi