19.7.2022 klo 14:06
Uutinen

Hämeenlinnaan elokuuksi suunniteltu Iskelmäpuisto-festivaali peruuntuu

Hämeenlinnaan elokuuksi suunniteltu Iskelmäpuisto-festivaali peruuntuu. Tapahtuman oli määrä toteutua kotimaisten ykkösartistien voimin Linnanpuistossa 5.-6. elokuuta. Peruuntumisen syynä on odotettua heikompi ennakkolipunmyynti.

– Yleisö näyttää ostavan liput moniin tapahtumiin kovin myöhään tai jopa vasta tapahtumapäivänä, mikä aiheuttaa järjestäjälle liian suuren riskin saada mittavat tappiot. Lieneekö syynä tapahtumien ylitarjonta vai koronan aiheuttama varovaisuus kuluttajissa, mutta yhtä kaikki tilanne on tällaisenaan äärimmäisen harmillinen, harmittelee Iskelmäpuiston promoottori Mikko Hansson.

– Liput eivät nyt ei kerta kaikkiaan liikkuneet tarpeeksi festivaalin mahdollistamiseksi. Voi myös olla, että ihmisillä on ollut niin paljon muiden aiemmin peruuntuneiden festivaalien lippuja käyttämättä ja uusia ei siksi hankittu. Maailman tilanne on tällä hetkellä kummallinen, pohtii festivaalin toinen promoottori Kalle Keskinen.

Jo hankituista lipuista palautetaan rahat takaisin Tiketistä ja Ticketmasterista. Iskelmäpuiston toteuttamisesta ensi vuonna ei ole vielä tehty päätöstä.