24.11.2022 klo 21:27
Uutinen

Hämeenlinnan Vuoden Yrittäjä 2022: Palvelevaa erikoiskauppaa arvostetaan

”Vanhan ajan palveleva puutavaraliike” – kuvailee Hämeenlinnan Vuoden Yrittäjä Jyrki Nuora yrityskonseptiaan. Kun isommat toimijat ovat paisuneet rakentamisen yleistavarataloiksi, Rakentajan Puutavaratalo vie omaa erikoissegmenttiään eteenpäin monipuolisemmalla sortimentilla ja asiakaspalvelulla.

Rakentajan Puutavaratalo Oy perustettiin Hämeenlinnaan Kantolan teollisuusalueelle vuonna 1998 vanhaan venevarastoon. Yrityksen alkuvuosina Nuoran kumppanina oli mukana toinen osakas.
– Kaverini toimi höyläämöyrittäjänä Toijalassa ja Lahdesta Pirkanmaalle palatessamme pohdimme Hämeenlinnan läpi ajaessamme, olisikohan tämä hyvä paikka pystyttää puutavaraliike. Iittalan kohdalla oli jo ensimmäinen suunnitelma valmis, muistelee Nuora hymyssä suin.

Tontti ja sille vuosien varrella rakentuneet viisi puutavarahallia lunastettiin tänä vuonna omaksi. Yrityksen alkuvuosina oli mukana vähemmistöosakas.
– Myyntihommia olen tehnyt aina, jo ennen oman yrityksen perustamista. Oma veli pyöritti Pirkanmaalla pientä sahaa, missä silloin tällöin auttelin. Tähän hommaan oli luontevaa lähteä.

Puutavaran myynti on kausipainotteista ja keskittyy eniten kesäaikaan ja erityisesti yksityisasiakkaille. Tällöin kahden vakinaisen työntekijän lisäksi tarvitaan apukäsiä. Talvella on enemmän yritysasiakkaita.

Yrityksen liikevaihto on neljässä vuodessa lähes tuplaantunut ja tuloskin näyttää hyvältä. Tälle vuodelle ei odoteta kasvua. Kustannusten nousu huolestuttaa Nuoraa kysynnän näkökulmasta, sillä asiakkaat ovat inflaatiotilanteessa varovaisempia rakentamaan ja tekemään päätöksiä.
– Yksityistalouksissa on korona-aikaan rakennettu ahkerasti. Puutavaran hinta on kuitenkin viime aikoina noussut huimasti, mutta hintataso on onneksi tullut taas alaspäin. Onnistuimme oikeaan aikaan täydentämään varastoja ennakkoon. Saatavuuden kannalta tässä tilanteessa pitkät kumppanuussuhteet tavarantoimittajiin ovat olleet kullan arvoisia.

Kustannustason nousu kovimpana haasteena

Nuoran mielestä paras palkkio 24 yrittäjävuodesta on tyytyväinen asiakas. Kohtuullinen toimeentulokin on aina yrityksestä irronnut. Päivät joskus venyvät ja lomajaksotkin jäävät palkansaajaa lyhyemmäksi, mutta Nuora ei hetkeäkään harmittele yrittäjyyttään.
– Päivät ovat niin erilaisia ja uteliaana ihmisenä olen aina ottanut huolellisesti selvää yrittäjyyteen ja oman toimialaan liittyvistä asioista. Kollegaverkostosta olen usein saanut myös vastauksia kysymyksiini.

Nuora katsoo, että seudulla on sopivasti alan toimijoita niin, että tervettä kilpailua on ilman verissä päin kamppailua. Hän on tyytyväinen Hämeenlinnan seutuun sijainnin ja asiakasvirtojen puolesta.
– Valtakunnalliset ketjut ovat enemmän rakentamisen tavarataloja. Me pyrimme omalla kapeammalla segmentillä laajempaan tuotesortimenttiin ja henkilökohtaiseen palveluun. Ja on kyllä erinomaiset työntekijätkin sattuneet kohdalle, kiittelee Nuora.

Tulevaisuutta katsotaan nyt pienemmissä sykleissä. Nuora arvelee, että talvi ja kevät tulevat olemaan vielä kovaa aikaa, mutta sen jälkeen saattaisi markkinoilla helpottaa.
– Jotain ajatuksia on tuotesortimentin laajentamisesta, mutta ne päätökset odottavat hieman varmempia aikoja. Jalostetun puutavaran, valmiiksi maalattujen listojen, paneelien ja vanerin myynti tulee varmasti lisääntymään entisestään, maalailee Jyrki Nuora yrityksen lähitulevaisuutta.

Rakentajan Puutavaratalo Oy

Yrittäjä: Jyrki Nuora
Puusepänkatu 3, Hämeenlinna
Kotipaikka: Hämeenlinna
Perustettu 1998
Toimiala: Puutavara ja puutuotteet
Liikevaihto: 2,0 m€
Henkilöstö: Yrittäjä + 2 työntekijää