7.2.2022 klo 08:31
Uutinen

Kansainvälistyminen: Hämeestä maailman turuille, mentoroinnin ja nestorien siivittämänä

Kun kotimarkkinoilla ei ole riittävästi potentiaalia, asiakaskuntaa tai osaamista oman innovaation eteenpäin viemiseen, saattaa uusia mahdollisuuksia löytyä kansainvälistymisestä. Kansainvälistyminen on yrittäjälle mahdollisuus ja iso uusi askel, missä pitää varautua moniin asioihin. Se vaatii pitkäjänteisyyttä ja malttia, asiantuntijaverkostoja ja useimmiten myös rahaa.

Kantahämäläistä kansainvälistymispotkua haetaan Häme Goes Global -hankkeella. Siinä luodaan menettelytapoja, joilla maakunnan toimijoita autetaan aiempaa konkreettisemmin mukaan kansainväliseen kehittämisen yhteistyöhön. Hankkeen nimissä on toteutettu muun muassa koulutustapahtumia. Hankkeen kautta on perustettu myös Kanta-Hämeen oman EU-toimisto, Häme EU Office, Brysseliin.
– Kantahämäläisten yritysten kansainvälistymisen hidasteena on ollut puhtaasti tiedon, tuen ja kansainvälisten kumppaneiden puutetta. Niiden löytäminen ei ole erityisen helppoa, kertoo Hämeen Liiton hankejohtaja Krista Taipale.

Mentorointiohjelma yrityksille alkamassa

NestorPartners on asiantuntijakumppanina mukana Häme Goes Global -hankkeeseen liittyvän kansainvälistymisen mentorointiohjelman toteutuksessa keväällä 2022. Ohjelmaan ollaan etsimässä 25.2. mennessä enintään 10 kantahämäläistä yritystä. Kansainvälisille markkinoille hakeutuville yrityksille tarjotaan maksuttomia mentorointipäiviä.

Mentorointiohjelman järjestävät Hämeen liiton Häme Goes Global -hankkeen kanssa yhteistyössä Hämeen Yrittäjät, Linnan Kehitys Oy, Forssan Yrityskehitys Oy, YritysVoimala Oy ja Yritystalo Veturi.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen tähän mentorointiohjelmaan:
krista.taipale@hame.fi

Nestorit raivaavat tietä ja avaavat ovia

NestorPartners ry on kokeneiden yritysjohtajien ja asiantuntijoiden yhteisö, jonka jäsenet toimivat elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tehtävissä, hallituksen jäseninä, liiketoiminnan asiantuntijoina ja johdon mentoreina. Nestoreilla on monipuolinen ja laaja kokemus kansainvälisistä hankkeista eri aloilla.

NestorPartners Advisor -ryhmän kehittäjä ja koordinoija Janne Raatikainen on kokenut kansainvälinen toimija.
– Häme Goes Global -hankkeen mentorointiohjelmalla voidaan selkeyttää ja hahmottaa tavoitteet. Ennakkokäsityksiä tulee vahvistaa ja priorisoida tavoitteet mahdollisia rönsyjä karsien. Lisäksi arvioidaan realistisesti, mitä voidaan tehdä kotiorganisaatiossa ja mitä kansainvälisessä verkostossa, painottaa Raatikainen.

Lue pidempi artikkeli 9.2. ilmestyvästä Hämeen Yrityssanomista.
Lukulinkin löydät julkaisupäivänä täältä.