12.4.2017 klo 15:41
Uutinen

Kiinteistönvälittäjät odottavat vilkasta kesää

Yli 400 Kiinteistömaailman välittäjää odottaa asuntokaupan vilkastuvan, myyntiaikojen lyhentyvän, hintojen kasvavan ja myyntimäärien kasvavan. Hämeenlinnassa alkuvuosi on ollut edellistä hiljaisempi.

Kiinteistömaailman kiinteistövälittäjien odotukset seuraavalle puolen vuoden jaksolle ovat positiiviset koko maassa. Kiinteistömaailman välittäjät ovat tehneet alkuvuonna 10 prosenttia enemmän kauppaa kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna. Yrittäjä Tiia Järven mukaan Hämeenlinna tekee poikkeuksen tässä kohdin.

– Hämeenlinnassa tehtiin ensimmäisten kolmen kuukauden aikana 217 kauppaa vuonna 2015 ja 242 vuonna 2016. Tänä vuonna kauppoja on syntynyt 214, joten ei voida mistään 10 prosentin kasvusta puhua, hän toteaa.

– Vuodesta 2010 asuntokauppojen määrä on laskenut Hämeenlinnassa joka vuosi. Vasta tänä vuonna ollaan tasoissa, huomauttaa Lassi Sorri Danske Bankista.

Piristyminen näkyy Tiia Järven mukaan siten, että esimerkiksi maaliskuussa asiakaskontaktien määrä on ollut hänen omassa yrityksessään Kiinteistömaailma Hämeenlinnassa kolmasosan suurempi kuin viime syksynä. Järvi on toiveikas, että hyvä maaliskuu ennakoisi vilkasta kevättä ja kesää. Myös tehtyjen lainatarjousten määrä on kasvanut.

– Lainatarjouksia on tehty noin 20 prosenttia enemmän kuin syksyllä. Kauppoja syntyy myös entistä nopeammin, Sorri sanoo.

Hintojen kehitys näyttää myös hyvältä. Kasvukeskusten ulkopuolellakin hintakasvun odotus on kolmen prosentin luokkaa. Myyntiajat ovat edelleenkin varsin pitkiä. Kiinteistömaailman välittämillä asunnoilla myyntiaika on pääkaupunkiseudulla parin kuukauden luokkaa, muualla noin kolmen kuukauden luokkaa. Tässä Hämeenlinna muodostaa taas poikkeuksen, sillä myyntiaika on Hämeenlinnassa noin neljä kuukautta.

– Myyntiajat tulevat lyhenemään, kun pitkään myynnissä olevia kohteita on jatkossa vähemmän. Selvästi ihmiset ovat valmiita tekemään kauppoja, odotan myös kauppamäärien kasvavan, Tiia Järvi sanoo.

Hämeen Yritysviestintä, SM
toimitus@hameenyritysviestinta.fi