YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

4.12.2025 klo 12:23
Uutinen

Kireästä kilpailutilanteesta huolimatta yrityksissä haetaan kasvua

Tämä teksti on konekäännetty.

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien tuore Kasvun suunta 2026-kysely tarjoaa kattavan tilannekuvan maa-kunnan yritysten kasvutavoitteista, haasteista ja mahdollisuuksista. Kyselyyn vastasi lokakuun aikana noin 300 yritystä eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata. Kyselyn tulokset osoittavat, että alueen yritysten kasvuhakuisuus on vahvistunut, vaikka kilpailutilanne on kiristynyt entisestään. DIAT TÄSTÄ

Yritysten perustiedot ja tulosodotukset

  • Yritykset sijoittuvat laajasti maakuntaan, mutta Oulun osuus on suurin (49 % vastaajista).
  • Suurin osa yrityksistä toimii palvelualalla, ja yksinyrittäjiä on 35 % vastaajista.
  • Yritysten liikevaihdot ovat pääosin alle 300 000 euroa vuodessa. Kuluvan vuoden liikevaihto-odotukset ovat valtaosalla vastaajista voitolliset (79 %). Vastaajista 50 % odottaa voiton olevan alle 50.000 euroa.
  • Vastaajista 73 % odottaa liikevaihdon euromääräistä kasvua vuodelle 2026. Kasvuodotus on keskimäärin 84.000 €/vastaaja, missä on selkeää nousua edellisvuoteen verrattuna (61.000 €).
  • Henkilöstön määrän odotukset vuodelle 2026 ovat hieman supistuneet viime vuodesta. Tällä hetkellä vastaajien odotus on keskiarvona 0,7 uutta työpaikkaa/vastaaja, viime vuonna odotus oli keskiarvona 1 uusi työpaikka/vastaaja. Eniten tarvetta on tuotannon ja teollisuuden aloilla sekä myynnin ja asiakaspalvelun tehtävissä.

Kasvuhakuisuus ja sen kannustimet

  • Maakunnan yritysten kasvuhakuisuus on hieman vahvistunut. 61 % yrityksistä ilmoittaa olevansa voimakkaasti tai mahdollisuuksien mukaan kasvua hakeva, edellisessä kyselyssä vastaava luku oli 53 %.
  • Tärkeimmät kasvun kannustimet ovat usko omiin tuotteisiin ja palveluihin (54 %), kysyntään vastaaminen (51 %) sekä tarve parantaa kannattavuutta (47 %).

Kasvun keinot ja esteet

  • Keskeisimmät kasvun keinot ovat myynnin ja markkinoinnin tehostaminen (61 %), uusien asiakassegmenttien löytäminen (41 %), verkostoituminen (38 %), liiketoimintamallin kehittäminen (35 %) sekä henkilöstön osaamisen kehittäminen (33 %).
  • Suurimmat kasvun esteet ovat kilpailutilanne (38 %), oma jaksaminen (38 %), kysynnän riittämättömyys (31 %), verotus (29 %), osaavan henkilöstön löytäminen (29 %) sekä byrokratia ja lupakäytännöt (27 %). Suurimmat muutokset edelliseen kyselyyn verrattuna liittyvät kilpailutilanteen kiristymiseen sekä verotuksen vaikutusten korostumiseen.

Toimialakohtaiset ja yrityskokoon liittyvät erot

  • ICT-alalla korostuu muita aloja enemmän voimakkaan kasvun hakeminen (31 %) sekä yrittäjän oma kasvuhakuinen motivaatio (69 %). Matkailualalla keskitytään muita aloja vahvemmin erityisesti kannattavuuden parantamiseen (75 %) ja kysyntään vastaamiseen (63 %) ja uusien tuotteiden/palveluiden kehittämiseen (60 %). Teollisuuden ja matkailun toimialoilla odotetaan keskimääräistä parempaa tulosta kuluvalta vuodelta.
  • Vastaajista 68 % odottaa liikevaihdon kasvua ensi vuodelle, tyypillisimmin kasvuodotukset ovat maltillisia, 1–19 % suuruisia.
  • Työllistävät yritykset ovat kasvuhakuisempia (70 %). Kaikkia toimialoja yhdistää tarve panostaa myyntiin ja markkinointiin (61 %). Yksinyrittäjillä kasvun keinoina korostuvat verkostoituminen (49%), uusien tuotteiden/palveluiden kehittäminen (45 %) sekä uusien asiakassegmenttien löytäminen (36 %).
  • Kasvun esteistä oma jaksaminen korostuu erityisesti yksinyrittäjillä (47 %) ja toimialoista eniten kuljetus- (57 %) ja matkailualoilla (60 %). Teollisuuden toimialalla haasteissa korostuvat kysynnän riittämättömyys (50 %) sekä byrokratia ja lupakäytännöt (40 %).
  • Vastaajista ICT:n (54 %), teollisuuden (43 %) ja rakentamisen (41 %) toimialoilla on eniten tarvetta palkata uusia työntekijöitä.

Ajankohtaiskysymys: Logistiikka ja sen ajankohtaiset haasteet

  • Logistiikan suurimmat haasteet ovat tällä hetkellä matkalippujen hintataso (46 %) ja tavarakuljetusten kustannukset (40 %). Matkalippujen hintatason haasteet korostuvat erityisesti ICT:n (88 %) ja matkailun (69 %) toimialoilla, saavutettavuus ja luotettavuus erityisesti matkailun (77 %) toimialalla. Teollisuuden (74 %) ja kaupan (67 %) toimialoilla haasteena ovat erityisesti tavarakuljetusten kustannukset. Kuljetusalan erityinen haaste liittyy infrastruktuurin kuntoon (57 %).
  • Tulevaisuuden kannalta kriittisimmät tekijät lähes kaikilla toimialoilla liittyvät kuljetusten kustannusten hallintaan (65 %) sekä palveluketjujen yhteensovittamiseen (26 %). Matkailualalle kriittisin tekijä liittyy uusiin kuljetusreitteihin ja lisäkapasiteetin tarpeeseen ml. lentoliikenne (78%).

Lisätietoja:
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen, 050 527 7288
järjestöpäällikkö Kirsi Anttila, 0500 685 148

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.