20.7.2022 klo 13:17
Uutinen

Lammi oli loma-asuntojen kevään kiinnostavin sijainti

Oikotien Asunnot -palvelu raportoi, että sesongin suosikiksi Suomessa tänä keväänä nousi Hämeenlinnan Lammi. Omistusasuntojen menekki jatkuu Suomessa vilkkaana ja ainakin suuremmissa kaupungeissa keskusta-alueiden vetovoima on kääntymässä nousuun.

Yksi korona-ajan selkeistä ilmiöistä on ollut muuttoliike poispäin keskusta-alueilta, mutta Oikotie tiedotteessaan enteilee vanhan normaalin palaavan ja keskusta-asumisen kasvattavan taas suosiotaan – ainakin suurimmissa kaupungeissa.

Omakotiasumisen trendi näkyy yhä, sillä palvelun suosituin hakusana oli ”autotalli”, toiseksi suosituin ”keskusta”, kolmantena ”uima-allas” ja neljäntenä ”hirsi”. Energia- ja ekologiset hyödyt kiinnostavat myös, sillä kuudenneksi suosituin hakusana oli ”maalämpö”.

Lammi on haetuin loma-asuntokohde

Suomen haetuimmaksi loma-asuntokohteeksi Oikotien kevään raportissa nousi Hämeenlinnan Lammi. Kärkikiinnostuksessa näkyy loma-asuntojen osalta kesämökkeily ja sijainti Etelä-Suomessa. Kiinteistömaailma Kasarmikatu 13:n yrittäjä Arja Sarusto Asuntopalvelu Hämeenlinna Oy:stä tosin hämmästelee, mitä lukuja on verrattu.
– Tarkistin tilastosta, että vuonna 2020 aikajanalla 1.1.–30.6. myytiin Hämeenlinnassa 67 loma-asuntoa, joista Lammin (16900) alueella 8. Vuonna 2021 vastaavasti samalla ajalla koko Hämeenlinnassa myytyjä loma-asuntoja oli 54 joista 16900-postinumeroalueella oli 16 ja tänä vuonna luvut ovat 23 ja 10. Katsoisin, että koronan tuoma buusti olisi laantumassa ainakin lukujen muodossa, kertoo Sarusto.

Saruston mukaan tällä hetkellä kysytyimpiä ovat kohtuuhintaiset järvenrantapaikat, missä mökissä on nykyaikaiset mukavuudet. Omakotitaloista kiinnostaa uudehkot kohteet, jotka on rakennettu 2000-luvun puolella.

Keskusta kiinnostaa taas

Keskusta-alueiden suosion palautuminen ei toki tarkoita, että koronailmiö olisi täysin hiipunut. Isoihin asuntoihin on yhä kiinnostusta. Korona-aika teki ison muutoksen suomalaiseen asumiseen ja tämä ilmiö tuskin poistuu pikaisesti.
– Hämeenlinnassa kauppaa on aina tehty parhaiten keskustan alueella. Muutamana viime vuotena on tehty kauppaa myös keskustan isoista asunnoista, jotka ovat ennen etätöitä olleet hiukan hitaammin myytäviä asuntoja. Tosin nyt on kiinnostus hiukan hiipunut. Keskustan ja palveluiden läheisyys vetävät ostajia, myöntää Arja Sarusto.

”Tilanne on sama – mutta muuttuu jatkuvasti”

Korona-aika, Ukrainan sota, kasvavat kustannukset ja inflaatio tuovat omat vivahteensa myös elämän tärkeimpiin hankintoihin. Asumiskohteen valintaa suoritetaan varmasti harkitummin. Markkinahintojen kehitysnäkymiin Arja Sarusto vastaa varovaisesti:
– Kuten eräs pankin ekonomisti sanoi aikoinaan: ”hinnat tulevat nousemaan, laskemaan tai pysymään paikoillaan”. Hintakehitys on ollut maltillista täällä Hämeenlinnan seudulla. Kustannusten nousu vaikuttanee esimerkiksi remontoitavien kohteiden myyntiin ja hintaankin, kun tarvikkeiden hinnat nousevat. Ostamista harkitaan tarkoin myös lämmitysmuodon osalta.