20.6.2017 klo 08:02
Uutinen

Lammilla ei normaalia enempää ongelmia postin jakelussa

Yrittäjä suivaantui postin jakeluongelmiin Lammilla. Postin mukaan Lammilla ei kuitenkaan ole ilmoitettu tavallista enempää jakeluongelmista kuin muuallakaan.

Anniina Kajasviita Postin viestinnästä kertoo, että Lammin alueen postinjakelussa ei ole huomattu tai kuultu, että alueella olisi ongelmia postinjakelun kanssa.

– Yksittäisiä viivästymisiä on varmaankin ollut. Postinjakajamme tekevät joka päivä parhaansa, niin sateessa kuin auringonpaahteessa, että asukkaiden ja yrittäjien postit jaetaan täsmällisesti.

Myöskään Lammin alueen postipalveluita hoitavalla yrittäjällä ei ole tietoa ylenmääräisistä jakeluongelmista. Heille ei myöskään ole tullut palautetta, että Lammin alueella olisi ongelmia postin kanssa. Yksittäisiä viiveitä on ollut ja muutama paketti on ohjautunut väärin, jolloin paketin toimitus on pidentynyt, mutta kaikki paketit ovat menneet perille.

Kajasviita muistuttaa, että on hyvin tärkeää kirjoittaa kirjeeseen täsmälliset ja oikeat toimitusosoitteet. Näin kirje löytää perille toivotussa ajassa. Kirjeessä kannattaa olla myös lähettäjän tiedot, jolloin kirje voidaan palauttaa lähettäjälleen.

– Kirjeet lajitellaan koneellisesti osoitteiden perusteella. Jos kirjeen vastaanottajan osoite on lähettäjäyrityksen toimesta kirjoitettu vahingossa väärin, ei se luonnollisestikaan saavuta haluttua vastaanottajaa luvatussa ajassa, Kajasviita toteaa.

Perille saamattomien kirjeiden osalta kirjeitä palautetaan takaisin lähettäjäyritykselle, mikäli yritys on näin sopinut ja jos yrityksen lähetystiedot ovat kirjeessä mukana. Jos lähettäjäyrityksen yhteystiedot ovat joko epäselvät, vanhentuneet tai yrityksellä ei ole voimassaolevaa osoitetta, voi lähetysten palauttamisessa mennä tovin aikaa.

– Kirjeiden osalta Posti tarjoaa yrityksille lähettämiseen useita vaihtoehtoja, asiakkaan tarpeet huomioiden. Jos valitsee edullisemman Economy-kirjeen, silloin kirje on vastaanottajalla lähettämisestä kolmantena työpäivänä. Priority-kirje on perillä postituksesta seuraavana päivänä, Kajasviita kertoo.

Kajasviita muistuttaa, että on myös hyvä huomioida juhla- ja pyhäpäivät. Silloin postia ei kuljeteta tai jaeta. Tämä saattaa tuntua postin vastaanottamiselle viiveenä. Esimerkkinä Kajasviita kertoo Vapunpäivän vaikutuksesta postin kulkuun.

– Jos esimerkiksi perjantaina 28.4. illalla on lähettänyt Economy-kirjeen ja se ei ole kerennyt sen päivän postikuljetukseen mukaan, lähtee kirje Lammilta eteenpäin vasta 2.5. ja on vastaanottajallaan 5.5. Mutta jos kirje on ”Priority” ja se olisi ehtinyt perjantain 28.4. postikuljetukseen, olisi kirje vastaanottajallaan 2.5. Vapunpäivänä 1.5. kun ei jaella tai kuljeteta postia.

Posti järjestää aamukahvitilaisuuden Postin jakeluntiloissa Lammilla osoitteessa Lamminraitti 18, keskiviikkona 28.6. kello 9.