YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Näitä kolmea ominaisuutta pk-yritykset arvostavat nuorissa työnhakijoissa
Oma-aloitteisuus on tärkein ominaisuus nuoria palkatessa.
Pk-yritykset arvostavat nuorissa erityisesti oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyä ja kykyä omaksua uutta, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Ammatillisen perustutkinnon suorittaneita nuoria on palkattu pk-yrityksiin saman verran kuin vuosi sitten. 13 prosenttia pk-yrityksistä on työllistänyt ammatillisesta perustutkinnosta valmistuneen alle 25-vuotiaan viimeisen vuoden aikana.
– Nuoria palkataan edelleen, mutta yhä useampi yritys kertoo, ettei palkkaaminen ole mahdollista esimerkiksi taloudellisista syistä, sanoo asiantuntija Mikko Kinnunen Suomen Yrittäjistä.
Yli kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä lähes joka toinen (47 prosenttia) ja teollisuusyrityksistä 30 prosenttia on palkannut ammatillisesta koulutuksesta valmistuneen nuoren.
– Tärkeimpänä yritykset pitävät nuoria palkatessaan oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyä, kykyä omaksua uusia asioita, käytännön osaamista ja yrittävää asennetta, Kinnunen sanoo.
Yrittäjägallupin kysymykseen vastasivat myös ne yritykset, jotka eivät ole palkanneet nuoria.
Yritysten vaatimuksissa korostuvat nyt myös käytännön työtehtävien osaaminen ja perustietojen hallinta, kun taas tieto- ja viestintätekniikan merkitys on hieman laskenut.
– Yritykset arvostavat konkreettista osaamista, koska se vähentää perehdytyksen tarvetta ja nopeuttaa tuottavuutta. Tietotekniset taidot ovat nykyään perusosaamista kaikilla nuorilla, joten niiden merkitys rekrytointikriteereissä ei enää korostu yhtä paljon, Kinnunen sanoo.
Suurimmat syyt palkkaamatta jättämiseen ovat työntekijöiden tarpeen puute, sopivien työtehtävien puuttuminen sekä yrityksen rajalliset mahdollisuudet esimerkiksi taloustilanteen takia.
Yhteistyö vaihtelee
Yhteistyö ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa koetaan toimivaksi noin joka neljännessä pk-yrityksessä. Tyytyväisyys kasvaa yrityskoon myötä. Alueellisesti yhteistyö toimii parhaiten Itä-Suomessa ja Uudellamaalla pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
– Yritykset tarvitsevat osaajia, ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien kanssa on ratkaisevaa. Tähän on syytä kiinnittää huomiota käynnistyvässä ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilussa, jotta koulutus vastaa työelämän tarpeisiin ja nuoret saavat valmiudet, joita yritykset arvostavat, Yrittäjien Kinnunen sanoo.
Näin kysyttiin
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 4.–11. joulukuuta.
Kyselyyn vastasi 1 085 pk-yrityksen edustajaa.
Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 3,0 prosenttiyksikköä suuntansa.
Tuloksiin voi tutustua tarkemmin tästä.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi