YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

30.1.2017 klo 13:35
Uutinen

Nordea Pankki jatkaa Kuopion Yrittäjien pääyhteistyökumppanina

Tämä teksti on konekäännetty.

Nordea Pankki ja Kuopion Yrittäjät jatkavat pitkään jatkunutta yhteistyötään. Nordea Pankin Savo-Karjalan yritysyksikön yksikönjohtaja Pasi Laitinen ja Kuopion Yrittäjien toiminnanjohtaja Kirsi Sisso-Litmanen allekirjoittivat yhteistyösopimuksen 26.1.2017.

Perinteisesti Nordea Pankki on ollut mukana valitsemassa ja luovuttamassa Kuopion Vuoden Yrittäjä -tunnustusta. Tänäkin vuonna tunnustus luovutetaan yhdessä Suomalaisen Yrittäjän päivänä 5.9. järjestettävässä juhlassa. Lisäksi Nordea Pankki nähdään kumppanina vuoden aikana järjestettävissä verkostoitumistapahtumissa. – Jäsenemme kokevat verkostoitumismahdollisuudet yhdeksi tärkeimmistä syistä kuulua yrittäjäjärjestöön. Siitä syystä haluamme luoda tilaisuuksia, jotka mahdollistavat yritysten välisen kanssakäymisen ja keskustelun. Aina yritysten kohdatessa on mahdollisuus tehdä kauppaa, kertoo Kirsi Sisso-Litmanen ja sanoo yhteistyösopimuksen mahdollistavan laadukkaiden tilaisuuksien rakentamisen.

Ihan uusi tapahtuma tälle vuodelle on Innovaatiopäivä, jota Kuopion Yrittäjät suunnittelee yhteistyössä Kuopion alueen kauppakamarin kanssa. – Mielenkiinnolla lähdimme mukaa uuden tapahtuman yhteistyökumppaniksi, tulevaisuuden innovaatiot ja niiden hyödyntäminen kiinnostaa ilman muuta myös pankkia, sanoo Pasi Laitinen. Innovaatiopäivän ohjelma ja ajankohta paljastetaan kevään aikana.

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.