3.11.2020 klo 11:02
Uutinen

Seppo Collander palkittiin omistajanvaihdosten asiantuntijana – SY:n Kujala: Onnistuneissa omistajanvaihdoksissa kukaan ei häviä

Omistajanvaihdosasiantuntija valittiin tänä vuonna kymmenettä kertaa. Työtä toimivien yrityskauppamarkkinoiden eteen on vielä tehtävä.

Vuoden 2020 omistajanvaihdosfoorumi järjestetiin tiistaina videoyhteydellä poikkeusolojen vuoksi. Omistajanvaihdosstudio lähetettiin Porista. Tilaisuudessa palkittiin myös Vuoden Omistajanvaihdosasiantuntija. Tittelin saa tänä vuonna porilainen Seppo Colliander konsultointiyritys Heimari Oy. Omistajanvaihdosasiantuntija valittiin tänä vuonna kymmenettä kertaa.

– Collander on toiminut vuosikymmeniä sukupolvenvaihdosten, yrityskauppojen ja yritysjärjestelyiden järjestelijänä. Hän on auttanut yrityksiä ja yrittäjiä erityisesti Satakunnan alueella, mutta myös koko Suomessa, palkinnon luovuttanut Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Auli Hänninen toteaa.

Valinnan teki Omistajanvaihdosfoorumi. Vuoden omistajanvaihdosasiantuntijan nimeämisellä annetaan tunnustus tekijälle merkittävästä työstä omistajanvaihdosten edistämisessä. Nimeämisellä halutaan korostaa myös sitä, että omistajanvaihdoksiin ryhdyttäessä luopujan ja jatkajan on viisasta turvautua ammattilaisten apuun.

Yritysmarkkinoidenn kehittymistä tulee edistää

Nimeämisellä halutaan tuoda poliittisten päättäjien tietoon se, että yritysmarkkinat ovat olemassa ja niiden kehittymistä on hyvä edistää. Aloittavat yritykset ovat tärkeitä, mutta myös toiminnassa olevien yritysten jatkuvuus on syytä varmistaa.

– Tarve omistajanvaihdosten edistämiseen kasvaa. Yrittäjiä tulee muistuttaa, että yrityskauppa käy, jos yrittäjä itse ja yritys ovat valmistautuneet yrityskauppaan ja ottavat myös tarvittavat askeleet kaupan edistämiseksi, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

Omistajanvaihdosten merkitys on alettu oivaltaa sukupolven vaihdoksia laajemmin, sillä yrityksen myyminen perheen ulkopuoliselle ostajalle on yleisempää. Työtä täytyy kuitenkin jatkaa.

– Kohtaamisia tarvitaan. Kaupankäyntiä pitää vauhdittaa. Tätä työtä tulee jatkaa niin pitkään, kunnes yrityskaupoista tulee yhtä arkipäiväisiä kuin vaikkapa auto- ja asuntokaupoista, Kujala sanoo.

Kukaan ei häviä, monet voittavat

Omistajanvaihdokset ovat tärkeitä monesta syystä. Kaikki yritykset tulevat jossain vaiheessa elinkaartaan tilanteeseen, jolloin toiminnalle on löydettävä jatkaja. Työnantajayrityksille noin 15 000:lle omistajanvaihdos on ajankohtainen juuri nyt. Näissä yrityksissä työskentelee noin 80 000 henkilöä. Omistajanvaihdos on edessä 50 000 yritykselle seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Onnistuneilla omistajanvaihdoksilla saadaan aikaan paljon myönteisiä asioita, kuten olemassa olevat työpaikat varmistuvat ja syntyy uusia, yritykset kehittyvät ja kasvavat, alueellinen vireys ja vetovoima säilyy ja kehittyy, Verotulot kertyvät, Uudet yrittäjät saavat lentävän lähdön toiminnalleen, yritysten asiakkailleen tarjoamien tuotteiden ja palveluiden tarjonta jatkuu ja kehittyy ilman epäjatkuvuuskohtia, osaaminen ei katoa ja omaisuus karttuu.

– Finnveran mukaan omistajanvaihdosten läpikäyneistä yrityksistä noin 30 prosenttia muuttuu kasvuyrityksiksi. Omistajanvaihdosten edistäminen on siten erittäin vaikuttavaa ja tehokasta yrityspolitiikkaa. Onnistuneiden omistajanvaihdosten seurauksena kukaan ei häviä ja monet voittavat, Kujala toteaa.

Kujala peräänkuuluttaa yhtenäisempää työtä omistajanvaihdosten hyväksi. Nyt työtä tehdään liiaksi pätkissä ja erilaisten hankerahoituksien varassa niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin. Toimintaa tulisi voida suunnitella ja toteuttaa pidemmällä tähtäyksellä.

– Asian tulee olla teemana ja toimenpiteinä mukana hallituksen Kotimaisen omistamisen ohjelmassa ja Yrittäjyysstrategiassa, Kujala sanoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi