Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Riihimäellä toimiva yrittäjä Tanja Mannelin toivoo nopeutta tartuntatautipäivärahan myöntämiseen. Kuva: Pauli Reinikainen
17.1.2022 klo 09:23
Uutinen

Tanja Mannelinin koronatartunta oli vain nuha, mutta yrittäjän rahapussissa se näkyi välittömästi – Toivoo yhtä muutosta nykyiseen

Kampaamoalan yrittäjä sairasti lievän koronataudin, joka aiheutti taloudellista päänvaivaa. Yrittäjä kritisoi tartuntatautipäivärahan hidasta prosessia.

Riihimäellä sijaitsevan parturi-kampaamo Sinisen Helmen yrittäjä Tanja Mannelin sairasti koronataudin toissa viikolla. Palvelualan yrittäjälle positiivinen testitulos oli ikävä yllätys myös taloudellisesti.

– Asiakkaita piti perua, eikä rahaa tietenkään tullut mistään. Osa-aikainen työntekijä teki omat asiakkaansa, mutta minun työni jäivät tekemättä.

Mannelinin liike oli suljettuna osan viikosta. Saatuaan testituloksen hän soitti läpi jokaisen asiakkaan, jonka kanssa oli ollut tekemisissä. Karanteeni kesti kymmenen päivää ensimmäisistä oireista.

Tuoreiden tietojen mukaan karanteenia ollaan lyhentämässä viiteen päivään, mutta asiakaspalveluammateissa se pysyy jatkossakin kymmenessä päivässä. Mannelinin mielestä aikaa voisi lyhentää myös hänen alallaan.

– Viisi päivää olisi riittävä, koska näyttää siltä, että omikron on lievempi ja oireet menevät nopeammin ohi.

Hän sairasti viisi päivää nuhaa. Vakavampia oireita ei tullut.

– Viiden päivän jälkeen olin terve ja valmis tulemaan töihin.

Sairaanhoidosta Mannelinille kerrottiin, että koronan saanut henkilö on tartuttava 48 tuntia ennen ensimmäisiä oireita.

– Olin juuri pari viikkoa sitten saanut kolmannen rokotteen. Senkään takia en ollut kovin huolissani.

Mannelin teki kaksi kotitestiä havaittuaan ensimmäiset flunssan oireet. Niistä tuli ”lievä positiivinen” eli haalea viiva näytteenottopakkaukseen.

– Huomasin, että on todella iso ero siinä, miten hyvin testin ottaa. Tikku täytyy työntää oikeasti syvälle, muuten tulos ei välttämättä ole oikea. Moniko työntää tikun niin syvälle, että alkaa aivastuttamaan, hän kysyy.

Kritiikkiä tartuntapäivärahaprosessin hitaudesta

Nyt Mannelin odottaa sairauslomatodistusta, jotta hän voi hakea Kelalta tartuntatautipäivärahaa. Tartuntatautipäiväraha korvaa ansionmenetystä, jos kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri on määrännyt henkilön olemaan poissa työstä, karanteenissa tai eristyksessä.

Mannelin kritisoi sitä, että Omakanta-palvelusta saatava EU:n koronatodistus ei riitä tartuntatautipäivärahan saamiseksi. Näin prosessi rahan saamiseksi pitkittyy.

– Yrittäjän kannalta oli parempi ratkaisu, että positiivinen koronatestitulos riittäisi päivärahan saamiseen, jos osoittaa, että on käynyt virallisessa koronatestissä. En ymmärrä, miksi siitä vaaditaan vielä erillinen lääkärintodistus. Yksikään yrittäjä ei ole huvikseen pois töistä.

Mannelin joutuu odottamaan ainakin ensi viikkoon lääkärintodistuksen saamiseksi.

”Yksikään yrittäjä ei ole huvikseen pois töistä.”

Tanja Mannelin

– Nyt on tehtävä sunnuntaina ja iltaisin töitä, että saan laskut maksettua. Sairastuminen verotti tuloja sen verran.

Pelkkä pcr-testin tuloksen saaminen kesti Mannelinin kohdalla kymmenen päivää.

– Siitä voi mennä viikkoja, ennen kuin Kela käsittelee päivärahahakemuksen. Prosessia pitäisi nopeuttaa, hän sanoo.

Mannelin ihmettelee myös tartuntatautipäivärahan verokäytäntöä.

– Maksu tulisi mielestäni määräytyä palkkatyön veroprosentin mukaan. Nyt se menee automaattisesti lisäprosentin mukaan, jos en toimita toista verokorttia.

Yrittäjät esittää muutoksia päivärahan hakemiseen

Suomen Yrittäjät on aikaisemmin esittänyt, että tartuntatautipäivärahan edellytyksiä tulisi muuttaa siten, että päivärahan saamiseen riittäisi positiivinen testitulos. Tämän lisäksi päivärahaan tulisi edelleen olla oikeus niillä taudille altistuneilla, jotka kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri on määrännyt karanteeniin.

– Tautitilanteesta johtuen olemme esittäneet myös sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämistä. Sairauspoissaolojen kasvu nostaa tuntuvasti yritysten kuluja sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden vuoksi. Työnantaja ei saa korvausta sairausajan palkkakustannuksista ensimmäiseltä kymmeneltä päivältä. Omavastuuaikaa pitää lyhentää väliaikaisesti kymmenestä yhteen päivään, jotta työnantaja saa aiemmin kompensaatiota sairausajan palkkakuluista, Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.

Pauli Reinikainen