21.1.2021 klo 15:44
Uutinen

Tavastia Koulutus suuntautuu vahvemmin yrityskentälle

Koulutuskuntayhtymä Tavastiaan kuuluva Vanaja Koulutus Oy on saanut uuden nimen ja on nyt Tavastia Koulutus Oy. Kyseessä ei ole vain nimenvaihdos, vaan yrityksen toimintaa kehitetään uuden toimitusjohtajan johdolla uuteen suuntaan.

Tavastia Koulutus Oy myy muun muassa täydennyskoulutusta, henkilöstökoulutusta, asiantuntijapalveluita, rekrytointi- ja muutoskoulutusta, kotoutumiskoulutusta sekä työvoimakoulutusta. Kouluttajina ovat useimmiten Ammattiopisto Tavastian henkilökunnan jäsenet tai muut yhteistyökumppanit.

– Vanaja Koulutus Oy on jäänyt nimenä hieman irralliseksi Tavastian muusta toiminnasta. Nyt olemme nimienkin puolesta samaa perhettä. Tavastia Koulutus Oy jatkaa yrityskoulutusten järjestämistä työelämälle, mutta tarkoituksena on toteuttaa entistä enemmän yrityksille suoraan räätälöityjä koulutuksia, kertoo täysipäiväisenä toimitusjohtajana vuoden alussa aloittanut Annemari Suonsivu.

Vanaja Koulutusta osa-aikaisesti luotsannut Arto Ruhala jatkaa kuntayhtymässä kehitysjohtajana.

Kenttätyöllä parempiin tuloksiin

Suonsivu on tutustunut viimeiset kuukaudet yrityksen toimintaan. Hänen tehtävänään on kehittää ja uudistaa Tavastia Koulutusta kokonaisvaltaisesti ja viedä sitä suuntaan, joka vastaa yritysten koulutustarpeisiin mahdollisimman hyvin.

– Aion olla suoraan yrityksiin yhteydessä ja kiertää tutustumassa niissä paikan päällä, kunhan vain koronatilanne antaa siihen mahdollisuuden. Haluan kuulla yritysten tarpeista, kertoa tarjoamistamme mahdollisuuksista ja ideoida koulutusten sisältöjä yhdessä yritysten kanssa. Uskon, että näin päästään kaikista parhaimpiin tuloksiin ja luodaan kestävää koulutusyhteistyötä, Suonsivu visioi.

Suonsivu tuntee yrityskentän hyvin ja on itse entinen matkailualan yrittäjä. Lisäksi hän on toiminut Ammattiopisto Novidalla liiketoiminnan ja yrittäjyyden opettajana.

Koulutuskuntayhtymä Tavastiaan kuuluvat Tavastia Koulutuksen lisäksi Ammattiopisto Tavastia sekä Hämeenlinnan lyseon lukio sekä sen aikuislinja, Lammin, Kaurialan ja Parolan lukiot ja Vanajaveden Opisto.

LUE MYÖS

Annemari Suonsivu – esittely