21.9.2022 klo 09:24
Uutinen

Uusiin luottamustehtäviin: Hämeen Yrittäjät ry:n hallitusehdokkaat esittelyssä

Hämeen Yrittäjät ry:n aluekokous pidetään 28.9.2022 Lopella. Kokouksessa paikallisyhdistysten valtuuttamat kokousedustajat valitsevat aluejärjestön hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja hallituksen jäseniä.

Nykyinen aluejärjestön puheenjohtaja Minna Nissilä on ilmoittanut luopuvansa tehtävästään, joten tulevassa aluejärjestön kokouksessa tullaan käymään mielenkiintoinen vaali kahden puheenjohtajaehdokkaan kesken.

Puheenjohtajaehdokkaat

Janne Lintukorpi

Lintukorpi Oy 
Toimiala: Rakennusrestaurointi 
Henkilöstö: 8  
Tammelan Yrittäjät  

Yrittäjyyttä minulla on takana 16 vuotta. Yritykseni on erikoistunut restauroimaan vanhaa puurakennuskantaa. Aloitin työt yksinäni, mutta pian huomasin työlle olevan enemmän kysyntää kuin mihin pystyin vastaamaan. Tällä hetkellä henkilökuntaan kuuluu 8 omaa työntekijää ja 3 alihankkijan palveluksessa.

Olen toiminut Tammelan Yrittäjissä hallituksen jäsenenä vuodesta 2017 sekä Forssan seudun Hippoksen hallituksessa vuodesta 2020. Tänä vuonna meillä Forssassa järjestettyjen Kuninkuusravien ansiosta oli hieno huomata, miten tämän kokoisen tapahtuman onnistunut tuottaminen vaatii seutukunnallisten rajojen ylittämistä ja yhteistyötä. Siksi koen, että yrittäjän tärkein ominaisuus on nimenomaan yhteistyöverkostojen luominen. Ilman yhteistyö- ja tukiverkkoja yrittäjä on heikoilla. Näin ollen yksi tärkeimmistä tavoitteista mahdollisesti tulevalla puheenjohtajakaudellani on tämän asian edistäminen. Yrittäjää ymmärtää vain toinen yrittäjä. Vertaistuki tapaamisten ja koulutusten muodossa on parasta mahdollista apua.

Haluan olla mukana yrittäjäjärjestön ponnisteluissa yrittäjyyden maineen parantamiseksi. Parhaiten asiaan mielestäni pääsee yrittäjyyskasvatuksella. Panostus nuoriin on panostus parempaan tulevaisuuteen meille kaikille.

Petra Pulkkinen 

Opineo Oy / Yksinyrittäjäakatemia 
Toimiala: Koulutusala 
Henkilöstö: 1 
Janakkalan yrittäjät 

Yritysten menestys on se bensa, jolla Häme luo kykynsä ja kiinnostavuutensa. Tämä vahvistuu jatkossakin erityisesti osaamisen avulla. Koulutuksen asiantuntijana omaan vahvan näkemyksen siitä, kuinka osaamisen kehittäminen tuo tuloksia.

Tekemisen paikat, tieto ja kasvu mahdollistuvat osaavien yrittäjien ja työntekijöiden myötä. Osaamispääomaa ei meiltä voi varastaa edes maailmanlaajuiset kriisit.Sitoudun yhteisiin tavoitteisiin erityisesti jäsenkokemuksesta. Se tehdään yhdessä ja verkostoja hyödyntäen. Alueella tulee vahvistaa nuorten yrittäjyyttä esimerkiksi yritysostojen kautta. Yrittäjien mukaanotto ja kuunteleminen toimenpiteiden äärellä on erityisen tärkeää, siksi sitoudun myös kyläilemään! Hyvin laaja yhteistyöverkostoni Suomessa ja kansainvälisesti tuo kasvun tuulta elinvoimatekoihin – meillä on vahva maaperä kokeilla uutta.


Varapuheenjohtajaehdokkaat

Jarmo Laukkanen

J & J Kolmos-Siivous Oy
Toimiala: Yrityssiivoukset
Henkilöstö: 9 työntekijää
Lopen Yrittäjät

Aluejärjestön tehtävä on kouluttaa, tukea ja auttaa yrityksiä, sekä luoda yrityksille yhteyksiä kuntiin ja eri sidosryhmiin. Olen toiminut jo vuosien ajan eri luottamustehtävissä kuntapuolella, niin kuin yrittäjissäkin, joten tuon tehtävän hoitoon kokemusta ja hyvät yhteydet eri sidosryhmiin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin.

Minna Nissilä

Leppälehdon puutarha Oy
Henkilöstö: 1 ja sesonkityöntekijöitä
Tammelan Yrittäjät

Pitkä kokemus paikallisella, maakunnallisella ja valtakunnallisella tasolla yrittäjissä, tuo katsontakantaa joka tasolta. Entisenä puheenjohtajana haluan antaa tukeni ja kokemukseni uudelle hallitukselle ja toimijoille.


Hallituksen jäsenehdokkaat

Teemu Kajava 

Safetum Oy
Toimiala: Kiinteistö – ja turvallisuusala
Henkilöstö: 45 työntekijää
Forssan Yrittäjät 

Tuon kasvuyrittäjän näkemystä ja energiaa. Hämeen alueen yrittäjillä on monella tavoin käynnissä momentum, joka on hyödynnettävä nyt. Tulen edistämään vahvasti etenkin pienyrittäjien toimintaedellytyksiä, ajatuksia sekä kasvun mahdollistamisen keinoja. Luomme menestyksemme sanomalla kyllä uusille ajatuksille, kyllä muutokselle.

Jouni Lehtonen 

Santramedia
Toimiala: Viestintä
Henkilöstö: 1
Hauhon Yrittäjät 

20 vuoden viestintäyrittäjyyden lisäksi minulla on laaja kokemus järjestötyöstä. Yrittäjissä olen toiminut paikallisyhdistyksen luottamustehtävissä, työskennellyt Hämeen Yrittäjien viestintäpäällikkönä sekä osallistunut Suomen Yrittäjien erilaisiin työryhmiin ja kehittämistoimiin. Pienten puolella.

Tiina Siika 

ToimistoWelho
Toimiala: Myynti, asiakaspalvelu, koulutus
Henkilöstö: 1
Riihimäen Yrittäjät

Yksinyrittäjä 7 vuoden ajan. Yrittäjissä alusta alkaen, Riihimäen Yrittäjien hallituksessa 4 vuotta, puheenjohtajana 3 vuotta ja Hämeen Yrittäjien hallituksessa reilut 3 vuotta. Luottamustehtävissä olen rohkea ja aktiivinen sekä pyrin saamaan asiat aina maaliin saakka.

Marinka Wuorenmaa 

Tähtitarkastus Oy ja Wuorenranta Oy 
Toimiala: Monialainen 
Henkilöstö: 10 
Paikallisyhdistys: Janakkalan yrittäjät

Haluan edistää yritysjärjestöjen, yrittäjien ja eri sidosryhmien välistä vuoropuhelua ja keskinäistä tekemistä, vahvistaen yritysten näkyvyyttä, toimintaedellytyksiä, sekä yrittäjien hyvinvointia. Haluan nykyiset resurssit täyteen käyttöön, sekä olla luomassa vahvempaa ja sitoutuneempaa, ja jäseniään kuuntelevampaa yritysyhdistystä.