Musiikkiteatteri Spektrin yrittäjät Iina Sihvonen ja Christa Talikka. Kuva: Aleksi Lehtonen
21.7.2022 klo 07:30
Uutinen

Yrittäjäkaksikon kolmen vauvan ruuhkavuosi

Äkkiseltään saattaisi ajatella, että saman vuoden aikana perustettu yritys ja kaksi äitiyttä olisi mahdoton kolmen vauvan yhtälö.

Hämeenlinnalaiset Musiikkiteatteri Spektrin yrittäjät, musiikin maisteri ja teatterimuusikko AMK Christa Talikka sekä musiikkipedagogi AMK Iina Sihvonen kehittivät idean omasta yrityksestä kahvipöydässä ja sparrauttivat suunnitelmiaan Uusyrityskeskuksessa.
– Kuvittelimme, että meidät nauretaan pihalle, mutta ideamme sai kannatusta. Päätös aloittamisesta syntyi nopeasti, kertoo Christa Talikka.

Hämeenlinnan Suomen kasarmin viehättävässä miljöössä musiikkiteatterin, laulun ja esiintymisen opetuksen ohella tarjotaan esityksiä, koulutuksia ja kursseja kaikenikäisille. Yrittäjien ohella Spektrissä toimii viisi tuntiopettajaa. Ihan vastaavaa konseptia ei taida Suomessa olla.
– Niin hyvässä kuin pahassa meillä on kaikki pelissä. Tämä vaatii itsemme lisäksi venymistä myös perheenjäseniltämme ja muilta läheisiltämme, kertoo Iina Sihvonen.

Yrittäjä-äiti ei ole lainsuojaton

Kumpikin yrittäjistä on saanut lapsen ensimmäisen yritysvuoden aikana. Tuoreen äitiyden ja yrittäjyyden yhteensovittaminen ei ole ollut yksinkertaista.
– Pienen lapsen kanssa oppii laskemaan ja käyttämään aikansa tehokkaasti. Onneksi kotijoukot ja yrityskumppani jaksavat antaa tukea, kiittelevät yrittäjät.

Yrittäjän vanhempainpäiväraha kuten muutkin sosiaalietuudet ovat sidoksissa YEL-työtulon tasoon. Spektrin yrittäjät varautuivat äitiyteen niin omaa talouttaan ennakoimalla kuin YEL-työtulon tasoa tarkistamalla.

Yritystoimintaa ja perhe-elämää on yhteensovitettu vuorottelemalla vanhempainvapaita puolisoiden kanssa ja työskentelemällä esimerkiksi viikonloppuna. Nyt kesällä on vähemmän opetustoimintaa, joten se antaa aikaa olla lasten kanssa.

Säihkyvä stressikimppu”   

Christa yhtiökumppanin kuvailemana

Oman ammattiosaamisen lisäksi yritystoiminnassa on jouduttu paneutumaan esimerkiksi hallinnollisten asioiden ja ylipäätään osakeyhtiön pyörittämiseen. Iina kertoo hurahtaneensa markkinointiin ja brändin luomiseen. Christa taas paljon esiintyvänä musikaaliartistina tunnustaa, että arvostaa nyt opetustoimintaa syvällisemmällä ja merkityksellisemmällä tasolla.

”Optimistinen visionääri”

Iina yhtiökumppanin kuvailemana

Asiakkaita on saatu mukavasti ja Spektri ansaitsi myös Linnan Business Turnajaisissa yleisön sekä median suosikin tunnustukset. Yrittäjät katsovat tulevaisuuteen esimerkiksi uusien asiakkuuksien ja uusien palvelujen nimissä.
– Kovasti houkuttaisi luoda uusia palveluja esimerkiksi senioreille. Toteutamme asioita ajankäytön mahdollistaessa askel kerrallaan, visioivat yrittäjät.

Skumppaimpro

SPEKTRIN SUOSIKKIVINKKI FIRMAN JUHLIIN!
Skumppaimprossa tehdään yhdessä hauskoja ja helppoja improvisaatioharjoituksia, nauretaan ja tietysti kilistellään. Ideana on, että moka on lahja ja jokaisesta onnistumisesta sekä mokauksesta otetaan siemaus omalla tyylillä. Skumppaimpro voidaan räätälöidä tilaajan toiveen ja vaikkapa tilaisuuden teeman mukaan.

Muita kiinnostavia aiheita