8.6.2017 klo 13:50
Uutinen

Yrittäjiä herätellään digitaalisuuteen: Koulutuksille kysyntää Pohjois-Savossakin

Pk-yritysbarometrin* mukaan vain 12 prosenttia yrityksistä pitää digitaalista toimintaympäristöä oleellisena osana omaa liiketoimintaansa.

Vaikka luku on pieni, se on kuitenkin kasvanut vuodesta 2015, jolloin vastaava luku oli vain 8 %.

Digitaalisuuteen on herätty Pohjois-Savossakin ja pk-yritykset ovat lähteneet kouluttautumaan kohti digitaalisuutta erittäin aktiivisesti. Tämä näkyy Savon Yrittäjien Yritys oppii ja menestyy (YOM) -hankkeen digiapua hyödyntäneiden yritysten määrässä.

– Lähes 600 yrittäjää on osallistunut yrityksen digitalisaatiota edistäviin koulutuksiin, joita on järjestetty nyt vuoden ajan. Etenkin digimarkkinointi ja sosiaalinen media kiinnostavat yrityksiä ja näihin teemoihin satsaamme koulutusten osalta myös tulevana syksynä, kertoo hankkeen projektipäällikkö Mia Hakulinen Savon Yrittäjistä.

Tämän tyyppisille koulutuksille on tarvetta myös Googlen, Vainu.io Software Oy:n ja Suomen Yrittäjien tekemän selvityksen mukaan. Pk-yritysten kotisivujen toiminnallisuuksia ja online-markkinointiviestintäponnisteluja selvittänyt kartoitus jaotteli pk-yritykset neljään luokkaan: digi-pudonneet, digi-eksyneet, digi-mainostajat ja digi-voittajat. Alimpaan luokkaan kuuluu 35 prosenttia pk-yrityksistä, eli heillä ei ole ollenkaan verkkoläsnäoloa – ei edes Facebook-sivua.

Digi-eksyneillä on staattinen verkkosivu, mutta he eivät tavoittele asiakkaita aktiivisesti verkossa. Tähän ryhmään kuuluu 79 prosenttia pk-yrityksistä. Digi-mainostajia, eli sellaisia yrityksiä, jotka tavoittelevat uusia ja nykyisiä asiakkaita aktiivisesti verkkoympäristössä, on vain 14 prosenttia pk-kentästä.

Digi-voittajat pitävät digitaalista toimintaympäristöä oleellisena osana liiketoimintaansa. Heitä on 19 prosenttia niistä pk-yrityksistä, joilla on tunnistetut verkkosivut

Savon Yrittäjät auttaa digiasioissa

YOM-hankkeen tulevan syksyn koulutustarjonta tulee olemaan entistäkin monipuolisempi – mukana on koulutusta sekä digitalisuuteen perehtyneille että sitä aloitteleville.

– Jos digitaalisuus on sinulle täysin uutta ja vierasta, niin YOM-palvelut järjestää Kuopiossa syksyllä mm. kuusi maksutonta digi-iltaa, jotka varmasti avaavat digitaalisuuden maailmaa, Hakulinen kertoo.

Koulutukset täyttävät jo hyvää vauhtia. Kannattaa siis ilmoittautua hyvissä ajoin, että pääsee mukaan, Hakulinen jatkaa.

Savon Yrittäjien digikoulutustarjontaan voi tutustua täällä.

Lisätietoja:
Savon Yrittäjät, Yritys oppii ja menestyy (YOM) -hanke
Mia Hakulinen, projektipäällikkö
p. 044 368 0508, mia.hakulinen(at)yrittajat.fi

* Pk-yritysbarometri on Suomen Yrittäjien, TEM:n ja Finnveran kahdesti vuodessa julkaisema tutkimus.