Toivossa on hyvä elää

Oli uudenvuodenaatto ja meitä kokoontui vajaa parikymmentä ystävää ja tuttavaa juhlistamaan hyvän ystävämme merkkipäivää. Turun seudulta keräsimme porukan pikkubussin kyytiin ja osa saapui pääkaupunkiseudulta omin kyydein. Määränpäämme oli Länsisatama Helsingissä ja Tallinnan laiva.

Tunnelma oli jo bussimatkalla, kireästä pakkasesta huolimatta, mukavan lämmin ja odottava. Päivänsankarimme ei ollut juuri tuon päivän sankari, vaan vuotensa jo muutaman viikon aiemmin täyttänyt. Uuden vuoden alku oli kuitenkin sopivan lähellä, joten se valikoitui juhlan ajankohdaksi. Tallinnassa olimme iltapäivällä ja siellä paukkui pakkanen reippaasti yli kymmenen asteen voimalla.

Ennen illan juhlaa kukin saattoi viettää aikaansa vapaasti ja me hankimme mm. 50 punaista ruusua päivänsankarille iltaa varten Tallinnan kukkatorilta. Perinteiseen tapaan seljankaa piti maistaa valkosipulileivän kera ja ehkä siinä Saku-olutkin putosi kyytipoikana. Näillä eväillä jaksoi iltaan asti, jolloin oli tarjolla juhlaillallinen.

Parhaissa juhlatamineissa lähdimme kohti iltaravintolaa ja herkullista illallista. Paluumatkalla hotelliimme pakkanen paukkui edelleen ja lisäksi oli alkanut sataa lunta. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan sisäisen lämmikkeen vahvistamina kävelimme kohti hotelliamme. Maisema oli kuin postikortista.

Vuoden vaihteen koittaessa kokoonnuimme päivänsankarimme hotellihuoneeseen ja täytimme maljat kohottaaksemme ne uuden vuoden kunniaksi. Hotellin käytäviltä oli pääsy parvekkeille, joissa kokoonnuimme isolla joukolla, oman porukkamme ja muiden hotellivieraiden kanssa, ihastelemaan ilotulituksia. Siellä me sulassa sovussa kilistelimme maljoja ja kättelimme toisiamme toivottaen hyvää uutta vuotta. Puheessa vilisi suomi, viro, ruotsi ja englanti ainakin.

Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin mietin, kuinka hienoa olisikaan päästä kokoontumaan jälleen ystävien, tuttavien ja ihan tuntemattomienkin kesken. Hyvän uudenvuoden toivottaminen kättelemällä oli virolainen tapa ja kylläpä se tuntuisi nyt aivan luksukselta.  

Meillä vähän vanhemmilla on jo perspektiiviä menneeseen ja tiedämme, että kyllä tämä tästä. Aina voi muistella tehtyjä matkoja ja elettyä elämää. Se luo toivoa myös tulevaan, eiköhän tämäkin tästä taas palaa ennalleen. Nuorempien ja etenkin lasten laita on toisin. Ei ole vielä elämänkokemusta ja sen myötä tuomaa uskoa parempaan.  Uskoa ja toivoa, että tämäkin menee ohi ja taas voimme elää vapaammin, kenties matkustella ja juhliakin.

Toivo on elämän lanka, josta on syytä pitää tiukasti kiinni. Luodaan siis lapsille ja nuoremmille kanssaihmisille toivoa tulevaan. Unelmat eivät ole tyhjänpäiväisyyttä, vaan tärkeä väline jaksaa raskaampien aikojen yli. Unelmointi ei ole keneltäkään pois, eikä maksa mitään.

Moni kokeneempi yrittäjäkin voi olla nuoremman yrittäjän tukena ja sparraajana näinä monelle vaikeina aikoina. Useimmat yrittäjät ovat kokeneet yrittäjätaipaleellaan niin laskuja kuin nousujakin. Uskoa tulevaan ei kuitenkaan yrittäjä helposti menetä. Jos jokaisen vastoinkäymisen hetkellä olisi pyyhe heitetty kehään, eipä meillä juuri yrittäjiä olisi Suomessa. Yrittäjä, jos kukaan, on toivon ja unelmien ammattilainen. Kuinka upeasti yrittäjät ovatkaan kehittäneet palvelujaan ja tuotteitaan tähän pandemia-aikaan sopiviksi. Usko ja toivo parempaan on säilynyt useimmilla vahvana.

Ehkäpä mekin, tuon kaveriporukkani kanssa, voisimme kokoontua tämän vuoden lopulla jälleen juhlistamaan hyvän ystävämme syntymäpäivää ja tulevaa uutta vuotta.  Vallaton unelmani on, että voisimme oikein halaamalla toivottaa hyvää uutta vuotta. Toivossa on hyvä elää!