Yrittäjä, taapero ja korona letkajenkassa

Miltäkö on tuntunut olla taaperoikäisen huoltaja korona-aikana?
– Aika hurjalta!

Yrittäjäksi uskaltautuminen ravintola-alalle tuntui jo aikamoiselta hypyltä syvään päähän. Oma pieni yritykseni otti ensiaskeleitaan ehdittyään toimia puolisen vuotta. Tähän puoleen vuoteen mahtui meren äärellä toimivan tavernan talviunta muistuttavat talvikuukaudet. Päätin, että retuutan tämän pienokaisen läpi hankien kevääseen ja kesään, vaikka väkisin. Olihan edessä tapahtumia pullollaan oleva kesä ja kalenterit varauksia täynnä.

Korona tuli kylään
Kevät alkoi pilkistellä ikkunoista sisään ja me puhkuimme tarmoa sekä iloa -taapero ja minä.

Korona koputti ovelle ja tuli tupaan pyytämättä. Hihkaisi yrittäjälle – ”otahan tiukka ote, nyt mennään!”

Nappasin taaperon siihen meidän väliimme ja siitä lähti sellainen letkajenkka, että eipä olisi villeinkään mielikuvitus osannut moista maalailla. Hyppy eteen, kaksi taakse, sivulle, eteen ja monta taakse.

Ilon aiheitakin löytyi
Kaksi vuotta on kulunut ja pienokainen on varttunut taaperoikäiseksi. Välillä hengästytti ja toisinaan puudutti, mutta eipä auttanut – mukana oli loikittava.  Suurimpia ilon aiheita tässä jenkassa ovat olleet paikalliset yhteistyökumppanit sekä yrittäjien tiivis yhteisö. Samassa kiemurtelevassa jonossa olemme  mennä rytkyttäneet. Rytmissä ovat onneksi pysyneet myös ihanat asiakkaamme ja mahtava henkilökuntamme – vaikka aina ei varmuutta ole ollut saako töitään tehdä ja miten saa.

Yhdessä olemme enemmän
Yhdessä tästä selvitään ja samassa tahdissa mennään. Se on ollut näiden kummallisten vuosien eteenpäin vievä voima. Varmaa on ainakin se, että tämän joukon kanssa haluan katsoa, miten taaperoni varttuu leikki-ikäisestä teiniksi. Haluan nähdä, miten tämän letkajenkan kiemurteleva jono etenee letkeästi ja kompuroimatta. Korona hyppii joukossamme varmaankin tulevaisuuteen, mutta sille ei enää anneta muuta kuin peränpitäjän paikka. Vielä me yhdessä nostamme maljan sille, että tätä jenkkaa johdattaa ihan joku muu.