YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Suomen Yrittäjien koulutuspolitiikan asiantuntija Mikko Kinnunen. Kuva: Johanna Erjonsalo.

Yrittäjägallup: Pk-yritykset nostavat nuorten oma-aloitteisuuden tärkeimmäksi – perustaidot ratkaisevat, kun digitaidot ovat jo hallussa

Pk-yritykset arvostavat nuorissa erityisesti oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyä ja kykyä omaksua uutta. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneita nuoria on palkattu saman verran kuin vuosi sitten: 13 % pk-yrityksistä on työllistänyt ammatillisesta perustutkinnosta valmistuneen alle 25-vuotiaan viimeisen vuoden aikana. ”Nuoria palkataan edelleen, mutta yhä useampi yritys kertoo, ettei palkkaaminen ole mahdollista esimerkiksi taloudellisista syistä”, sanoo asiantuntija Mikko Kinnunen Suomen Yrittäjistä.

Yli kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä lähes joka toinen (47 %) ja teollisuusyrityksistä 30 % on palkannut ammatillisesta koulutuksesta valmistuneen nuoren.

”Tärkeimpänä yritykset pitävät nuoria palkatessaan oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyä, kykyä omaksua uusia asioita, käytännön osaamista ja yrittävää asennetta”, Kinnunen sanoo.

Kysymykseen vastasivat myös ne yritykset, jotka eivät ole palkanneet nuoria.

Yritysten vaatimuksissa korostuvat nyt myös käytännön työtehtävien osaaminen ja perustietojen hallinta, kun taas tieto- ja viestintätekniikan merkitys on hieman laskenut.

”Yritykset arvostavat konkreettista osaamista, koska se vähentää perehdytyksen tarvetta ja nopeuttaa tuottavuutta. Tietotekniset taidot ovat nykyään perusosaamista kaikilla nuorilla, joten niiden merkitys rekrytointikriteereissä ei enää korostu yhtä paljon”, Kinnunen sanoo.

Suurimmat syyt palkkaamatta jättämiseen ovat työntekijöiden tarpeen puute, sopivien työtehtävien puuttuminen sekä yrityksen rajalliset mahdollisuudet esimerkiksi taloustilanteen takia.

Yhteistyö oppilaitosten kanssa vaihtelee alueittain

Yhteistyö ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa koetaan toimivaksi noin joka neljännessä pk-yrityksessä. Tyytyväisyys kasvaa yrityskoon myötä. Alueellisesti yhteistyö toimii parhaiten Itä-Suomessa ja Uudellamaalla pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

”Yritykset tarvitsevat osaajia, ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien kanssa on ratkaisevaa. Tähän on syytä kiinnittää huomiota käynnistyvässä ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilussa, jotta koulutus vastaa työelämän tarpeisiin ja nuoret saavat valmiudet, joita yritykset arvostavat.”

TOP 3: Pk-yritysten tärkeimmät osaamisvaatimukset nuorille

  1. Oma-aloitteisuus
  2. Itsenäinen työskentely
  3. Kyky omaksua uusia asioita

Kysymys: Mitä osaamista pidät tärkeimpänä, kun olette palkkaamassa ammatillisen perustutkinnon suorittaneita vastavalmistuneita nuoria? N = 1 079, Yrittäjägallup 12/2025

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.

Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 4.–11.12.2025. Kyselyyn vastasi 1 085 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 3,0 prosenttiyksikköä suuntansa.   

Lisätietoja: Mikko Kinnunen, koulutuspolitiikan asiantuntija, 0505143884, mikko.kinnunen@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät

Muita kiinnostavia aiheita

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.