YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Suomen Yrittäjien asiantuntija Katja Rajala. Kuva: Johanna Erjonsalo.
26.9.2026 klo 06:30
Tiedote

Yrittäjägallup: Yrittäjien jaksaminen heikentynyt edelleen

Tämä teksti on konekäännetty.


Yrittäjien jaksaminen on heikentynyt hieman viime vuoden lopusta, Yrittäjägallup kertoo. Yhä harvempi yrittäjä kertoo, ettei jaksamisongelmia ole. "Yrittäjä jää usein yksin jaksamishaasteidensa kanssa, eikä apua haeta riittävän herkästi. Työterveyspalveluja käytetään yhä harvemmin, mikä herättää kysymyksen, vastaavatko palvelut ja ammattilaisten osaaminen pk-yrittäjien tarpeisiin ja yrittäjätyön erityispiirteisiin", sanoo elinkeinopolitiikan asiantuntija Katja Rajala Suomen Yrittäjistä.

Jaksamisongelmia esiintyy enemmän nuorilla yrittäjillä (18–39-vuotiaat), naisyrittäjillä ja alkutuotannossa sekä kaupan alalla.

– Kysely osoittaa, että nuoria yrittäjiä kuormittaa erityisesti työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Tämä heijastuu väistämättä myös jaksamiseen, Rajala sanoo.

– Jaksamisongelmia esiintyy myös useita muita toimialoja enemmän alkutuotannossa, jonka toimintaympäristöä ovat viime vuosina rasittaneet muun muassa Lähi-idän sodan vaikutukset ja sikaruton aiheuttama epävarmuus.

Pk-yritysten edustajista 43 prosenttia arvioi jaksamisensa vaikuttavan paljon yrityksen toimintaan. Joulukuun 2025 mittauksessa vastaava osuus oli 47 prosenttia.

– Pienissä yrityksissä yrittäjän jaksaminen näkyy suoraan yrityksen arjessa ja toiminnassa. Erityisesti 2–4 henkilön yrityksissä yrittäjän kuormitus heijastuu nopeasti koko yritykseen. Suuremmissa yrityksissä vastuuta jakaa laajempi henkilöstö, vaikka yrittäjä kantaakin päävastuun.

– Taloudelliset vaikeudet vievät yrittäjän voimia. Kun yrittäjän jaksaminen heikkenee, myös yrityksen ongelmat voivat syventyä. Syntyy kierre, jota on vaikea katkaista.

Nuoret yrittäjät hakevat apua muita useammin

Vain 11 prosenttia pk-yritysten edustajista kertoo hakeneensa apua työssäjaksamiseensa. Osuus on laskenut viime vuodesta, jolloin se oli 13 prosenttia.

Nuoret yrittäjät ja naiset hakevat apua muita useammin. Alle 40-vuotiaista yrittäjistä lähes viidennes kertoo hakeneensa tukea jaksamisongelmiin. Nuoret yrittäjät ja naiset hakevat apua muita useammin. Alle 40-vuotiaista yrittäjistä lähes viidennes kertoo hakeneensa tukea jaksamisongelmiin.

Yrittäjät hakevat tukea ennen kaikkea puolisoltaan. Myös ystävät, yrittäjäkollegat ja työterveyshuolto ovat tärkeitä tukiverkostoja. Kymmenen prosenttia yrittäjistä kertoo kuitenkin, ettei heillä ole ketään, jolta hakea apua.

– On huolestuttavaa, että yhä useampi kokee jäävänsä yksin jaksamishaasteidensa kanssa. Apua on tarjolla, mutta sen piiriin pitäisi löytää helpommin. Tukea kannattaa kysyä esimerkiksi mielenterveysjärjestöiltä ja omalta terveysasemalta. On hyvä tiedostaa, että yrittäjillä ei useinkaan ole työterveyshuoltoa, Rajala sanoo.

Kiire, tulospaineet ja byrokratia kuormittavat

Yrittäjien kyky keskittyä työhönsä on heikentynyt. 54 prosenttia arvioi pystyvänsä keskittymään työhönsä hyvin ja 42 prosenttia kohtalaisesti. Eniten stressiä aiheuttavat kiire, tulospaineet ja byrokratia.

Tulospaineet kuormittavat naisyrittäjiä miehiä useammin. Naisista 40 prosenttia ja miehistä 31 prosenttia kertoo niiden aiheuttavan stressiä.

– Tulokset täydentävät sitä tietoamme, että naisyrittäjien taloudellinen tilanne on ollut keskimäärin heikompi. Tämä näkyy myös koetuissa tulospaineissa, Rajala toteaa.

Nuoria yrittäjiä kuormittaa muita enemmän työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä asiakastyö. Vähintään kymmenen henkilön yrityksissä puolestaan henkilöstöasiat aiheuttavat stressiä noin puolelle vastaajista.

Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 4.–13.8.2026. Kyselyyn vastasi 1 075 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten virhemarginaali on enintään 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tuloksiin voi tutustua tarkemmin täällä.

Lisätietoja: Katja Rajala, elinkeinopolitiikan asiantuntija, 050 505 4422 · katja.rajala@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät

Muita kiinnostavia aiheita

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.