Isän havainnon inspiroima innovaatio vähentää hävikkiä ja tekee ruokailusta hygieenisempää
Foodduck-leviteannostelijaa käyttää jo noin 150 kuntaa Suomessa ja Ruotsissa.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Foodduck-leviteannostelijaa käyttää jo noin 150 kuntaa Suomessa ja Ruotsissa.
Veijo Hukkasesta oli tulla lihatilallinen, kunnes hän näki kalabisneksen mahdollisuudet.
Matti Sallinen pitää todennäköisenä, ettei hän enää aja kauppa-autoa ensi vuonna. Keräyksellä pyritään edistämään toiminnan jatkamista.
Miika Summanen, 20, kehitti diabeetikoille sopivan virvoitusjuoman, jota monet K-kauppiaat ovat jo ottaneet valikoimiinsa.
Vuodesta 1993 lähtien yritystään pyörittänyt Raija Asunta toivoo löytävänsä elämäntyölleen pian jatkajan.
Atso Eronen on harkinnut Teboilista irtaantumista, mutta se tulisi liian kalliiksi.
Jonna Ylilehto on pyörittänyt yritystään viisi vuotta. Mentori toi hänelle itsevarmuutta ja uusia oivalluksia.
Asiakkaalla täytyy olla erityinen syy vierailla kivijalkakaupassa, sanoo menestyneen soitinkaupan perustanut yrittäjä.
Orivedellä toimiva Apupapu tarjoaa monipuolisia palveluita puiden kaadosta lumen auraukseen ja kaislan niittoon. Ahkera työ huomioitiin Vuoden yrittäjä -palkinnolla.
Kasvuyritys eWatt Smart Power Systems Oy sai alkunsa energiakriisin herättämistä pohdinnoista. Kehitystyön tuloksena syntynyt palvelu tuottaa markkinoiden tarkinta, laitekohtaista energiankulutusdataa.…