Nainen läppärillä
3.8.2020
Pasi Mäkinen, Kannattaa hakea kustannustukea

Kannattaa hakea kustannustukea

Kustannustukea voi hakea vielä elokuun ajan Valtiokonttorilta. Tukirahoja on runsaasti saatavilla, joten rahojen riittävyys ei näyttäisi tässä vaiheessa olevan este. Heinäkuun lopulla rahoitusta oli myönnetty noin 28 miljoonalla eurolla 1 300 yritykselle. Hallitus on varautunut 300 miljoonan euron rahapottiin.

Hakemusprosessi on saanut kiitosta helppoudestaan ja nopeudestaan, kun puolestaan kriteerien tiukkuus on huolestuttanut joitain yrittäjiä. Tuki nimittäin yhteensovitetaan yrityksen koronaan aikaisemmin saamien tukien kanssa. Kokonaisuutena yrittäjien palaute on kuitenkin ollut myönteistä ja tuki todella tarpeellinen. Ehdottomasti suosittelemme rahoituksen hakua.

Aiemmat tuet, joita on myönnetty Business Finlandin tai ELY-keskusten kautta yritysten kehittämistoimiin ovat auttaneet monia yrityksiä tämän epidemian aiheuttamassa kriisissä. Myös yksinyrittäjille myönnettävä 2 000 euron määräinen tuki on ollut apu monelle yrittäjälle. Tätä yksinyrittäjätukea voi hakea vielä syyskuun loppuun saakka yrityksesi kotikunnasta.

Kannattaa tutustua kustannustuen hakuohjeisiin ja hakea tukea. Se kaikki on tehty yrityksesi koronakriisin aiheuttamien menetysten korvaamiseksi.


Kustannustukea haetaan Valtiokonttorilta.

Usein kysytyt kysymykset: https://www.valtiokonttori.fi/yleinen/usein-kysyttya-yritysten-kustannustuesta#3ca3f629

Toimialahaku: https://www.valtiokonttori.fi/kustannustuki-toimialat/#3ca3f629

Webinaariohjeistus tuen määrän laskemiseen ja hakemiseen: https://www.valtiokonttori.fi/tapahtuma/webinaari-yritysten-kustannustuki/#3ca3f629

Saat apua tuen hakemiseen liittyvissä asioissa Valtiokonttorista arkisin klo 9-15 numerossa 0295 50 3050.


Täältä voit lukea Suomen Yrittäjien neuvot, jos kustannustukihakemus on hylätty tai toimiala ei kuulu hakukriteereihin: https://www.yrittajat.fi/uutiset/haitko-kustannustukea-toimi-nain-jos-hakemus-hylattiin/#54faac8f

Pasi Mäkinen
Pasi Mäkinen