Talouskasvu, kilpailukyky, markkinat, raha… kestävää hyvinvointia!
Kun puhumme taloudesta, usein keskustelun teemat nousevat rahasta, päätöksistä, niukkuudesta, kilpailukyvystä ja markkinoista. Termistö johdattaa ennen pitkää ajatukseen talouskasvusta. Wikipediassa talouskasvu määritellään seuraavanlaisesti: ”Talouden tuottamien tavaroiden ja palvelujen tuotantomäärän lisääntymistä. Sitä mitataan tavallisesti reaalisen bruttokansantuotteen (BKT) prosenttimuutoksella. "Reaalinen" tarkoittaa todellista tuotannon arvon kasvua eli sitä, että hintojen nousun eli inflaation vaikutus on otettu huomioon.” Tiukkaa faktaa, täysin yli hilseen menevää, turhaa puhetta vai mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää?
Millaiseksi talouskeskustelu muuttuisi, jos muutamme lähtökohdat toisaalle? Lukiessani Maria Joutsenvirran ja Arto O. Salosen teosta Sivistys vaurautena; radikaalisti, mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa, törmään Joutsenvirran, Hirvilammin, Ulvilan ja Wilenin (2016) talouden kolme kenttää -kuvioon. Kuviossa taloutta tarkastellaan ydintalouden, paikallistalouden ja globaalitalouden näkökulmista peilaten päämäärään, toimintaperiaatteeseen, välittävään mekanismiin, ihmissuhteisiin, instituutioihin, luontosuhteeseen sekä olennaisiin arvoihin.
Globaalin talouden päämääränä näyttäytyvät halut ja voitto, joiden toimintaperiaatteena markkinat ovat. Suurempia globaaleja yrityksiä, kasvavaa voittoa, tehostettua työtä ja suurempia saavutuksia osakkeenomistajille. Välittävä mekanismi on euro, tuo riihikuiva raha, joka tuo mukanaan erilaisia asetelmia ihmisten välille niin hyvässä kuin pahassa. Eurojen merkitys vähenee kuviossa mentäessä paikallistaloudesta kohti ydintaloutta. Globaalin talouden ihmissuhteissa jyllää kilpailu ja instituutioina pörssiyhtiöt, joiden saavuttamat pääomat korostuvat. Luontosuhde on enemmänkin ryöstöä ja arvona nähdään vaihtoarvo. Ilmastonmuutoksen huomioiminen jää helposti näennäiseksi ja lupausten tasolle.
Paikallistalous tuo kuviossa mukanaan inhimillisyyttä. Päämääränä paikallistaloudessa esitetään hyvinvointi ja erilaisten tarpeiden tyydyttäminen. Toimintaperiaatteena on jo hieman yhteisen hyvän tavoittelu. Välittävänä mekanismina suora kilpailtu euro vaihtuu paikalliseen rahaan ja on menossa kohti luottamusta. Ihmissuhteissa korostuu kunta- ja valtiotasot ja osuuskuntatoiminta keikkuu paikallistalouden ja globaalin talouden välissä. Luontosuhteessa korostuu kestävä hyödyntäminen ja arvo muokkaantuu vaihtoarvosta kohti käyttöarvoa. Tämän taloudenlajin perustana toimeliaisuus ylläpitää ja vahvistaa kestävää hyvinvointia. Mukana palvelurakenteessa ovat paikallisten yritysten lisäksi kolmas sektori ja vapaaehtoisten verkostot. Mukaan kuvaan astuu megatrendinäkin esitetty voimaantuva yhteisö.
Ydintaloudessa (core economy) päämäärä nähdään hyvinvointia korostavana ja toimintaperiaatteiltaan yhteishyvää tavoittelevana. Luottamus toimii välittävänä mekanismina ja ihmissuhteet kumpuavat pyyteettömyyden periaatteiden mukaisesti. Instituutiona on kotitalous ja yhteisö ja luontosuhteessa uusiutuvien virtojen ja elvytyksen ajatukset nousevat keskiöön. Olennainen arvo ei olekaan edellisten tapaan vaihtoarvo, vaan käyttöarvo. Loistavana esimerkkinä ydintaloudesta on aikapankki – toiminta, jossa jokainen vapaaehtoinen voi antaa omaa aikaansa vastavuoroisesti muun muassa jonkin pienen palveluksen, vaikka ikkunoiden pesun, muodossa. Ydintalous tukee palvelutaloutta parhaimmillaan, kuten aikapankkitoiminnan kautta voidaan havaita. Ydintaloutta voidaan kasvattaa rajattomasti.
Onko talouden kasvulla mahdollisuus siis tuottaa kestävää hyvinvointia? Talouskasvuajattelu haastaa meidät erinäisten ongelmien äärelle. Voimme päätyä umpikujatilanteeseen, jossa hyvinvointivaltion rakenne murenee eikä talouskasvua enää saavuteta. Toiseksi hyvinvoinnin mittarina bruttokansantuote ei huomioi psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointiamme. Täysin kuiviin puristettu työläinen ei ole kovinkaan tuottava talouden näkökulmasta. Pahoinvointi on valitettavasti lisääntynyt ja maapallon tila heikentynyt. Näiden huomioiminen bruttokansantuotteessa voisi johtaa nykyisestä poikkeaviin lukuihin ja tilanteen hahmottamiseen: kasvun edellytykset heikkenevät.
”Tietyn tulotason jälkeen hyvinvointimme on kuitenkin ennen kaikkea sosiaalista ja psykologista. Kasvutalous pyrkii yhä vain maksimoimaan aineellista vaurautta, vaikka tietyn vauraustason saavuttamisen jälkeen kasvun aiheuttamat ekologiset, sosiaaliset ja inhimilliset haitat ovat suuremmat kuin sen tuomat edut.” Joutsenvirta toteaa kirjoituksessaan.
Uhkaksi liikaa talouteen keskittyvässä ajattelussa nousee myös se, ettemme pysty hyödyntämään vaihtoehtoisia keinoja ylläpitää kestävää hyvinvointia. Tehostamisajattelun ja työllisyyden lisäämisen välille syntyy ristiriitaa. Näemmekö hyvinvoinnin liikaa riippuvaiseksi kilpailusta, joka kovenee koko ajan? Miten edistämme työllisyyttä ja hyvinvointia vaihtoehtoisilla keinoilla, arvostaen ja ilman järjettömyyden rajaa saavuttavaa kilpailua?
Moniulotteisuus leimaa työtä ja hyvinvointia. Kulunut kevät on herättänyt kaiken haasteen keskellä keskustelua kestävän hyvinvoinnin moniulotteisuudesta, sen merkityksistä ja mahdollisuuksista tarkastella taloutta hieman itselle poikkeavasti. Pohdinnat voisi kiteyttää lauseeseen: raha tuo onnea ja hyvinvointia… vai tuoko sittenkään?
Helsingin Yrittäjien ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama Vahva yrittäjyys -hanke tarjoaa kahden vuoden ajan yrittäjille työkaluja oman talousosaamisen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. Hankkeessa kehitetään pienyrittäjien osaamista yrityksen talouden ja oman hyvinvoinnin johtamisessa ja kasvatetaan yrittäjien mahdollisuuksia kestävään yritystoimintaan, kasvuun ja parempaan työhyvinvointiin.
Merja Suoperä
Merja Suoperä on Helsingin Yrittäjien ESR-rahoitteisen Vahva yrittäjyys -hankkeen projektipäällikkö ja koulutusasiantuntija.
