Kirkkonummen Yrittäjät - Kyrkslätts Företagare rf

Peter Ruokonen, Cariitti Oy

Cariitti Oy – Kirkkonummen Vuoden Yrittäjä 2012

Kirkkonummen Munkinmäentieltä säteilee valoa. Kun moni muu valaisinvalmistaja pyrkii lisäämään valoa kansalle, Cariitti asettaa päämääränsä korkeammalle: se haluaa tehdä valoa kauniisti, tyylikkäästi, hauskasti ja yllätyksellisesti. Cariitti tuottaa valaisimia, joiden käyttäminen synnyttää paremman näkyvyyden lisäksi mielihyvää.  

Harva tietää, että aivan Kirkkonummen keskustassa on ollut valaisintehdas jo neljäkymmentävuotta. Valaisinpaja -niminen valaisintehdas perustettiin jo 60-luvulla ja myöhemmin yritys muutti Kirkkonummelle. Yrittäjä Arvo Hinkkanen myi 80-luvun lopulla yrityksensä Airamille, joka puolestaan ajautui 90-luvun laman pyörteissä konkurssiin. Valaisinpajan omistajat vaihtuivat useaan otteeseen, mutta lopulta se päätyi Philipsin omistukseen muutamaksi vuodeksi.  

Kun Philips monien muiden suuryritysten tavoin ryhtyi karsimaan rönsyjä, Valaisinpajan silloinen toimitusjohtaja Kari Ruokonen päätti vaimonsa kanssa ostaa yrityksen itselleen. Kari Ruokonen oli jo ennen valaisinpajaan tuloaan toiminut valaisinyrittäjänä: hän omisti aiemmin Kerlux -valaisintehtaan ja myytyään Kerluxin, Kari Ruokonen muutti Kirkkonummelle ja perusti erikois- ja efektivalaistukseen erikoistuneen Kerform -valaisinyrityksen. Kerform sulautettiin Valaisinpajaan Ruokosen ryhdyttyä sen toimitusjohtajaksi.  

Kariitit ovat kreikkalaisia sulottaria Kun Ruokosen perheestä tuli Valaisinpajan omistaja, päätettiin myös yrityksen nimi vaihtaa Cariitiksi. Kariitit olivat kreikkalaisia sulottaria, sulon ja suopeuden jumalattaria, äärettömän kauniita ja lempeitä. Mutta jotta nimeä ei sotkettaisi toimitusjohtajan etunimeen, jumalatarten valaisinyritys sai nimeensä c-kirjaimen k:n sijaan. Kari Ruokosen poika, Peter Ruokonen, on johtanut yritystä vuodesta 2007 lähtien.  

Valaisinpaja oli erikoistunut valmistamaan arkkitehtien suunnittelemia erikoisvalaisimia arvokiinteistöihin ja suuriin kohteisiin. Yhtiön referenssiluettelo on vaikuttava: Ateneum, Kiasma, Säätytalo, presidentinlinna, Esplanadin puisto, British Library Englannissa… Lista on pitkä. Vuoteen 2005 asti Cariitti valmisti Kirkkonummella myös kaikki Artekin valaisimet, mutta oman tuotannon kasvun vuoksi Artek-liiketoiminta myytiin pois.  

Kerform toi yrityksen osaamisalueeseen valokuidut ja efektivalaistuksen sekä myöhemmin LED-osaamisen. Valokuitu- ja LED-tuotteiden kehittäminen on tuonut Cariitille paljon suuria tilauksia: loistoristeilijöitä, kylpylöitä, hotelleja, liikuntakeskuksia, pääkonttoreita, julkisia rakennuksia, kirkkoja ja museoita. Nykyisin Cariitin tuotteita ostavat yhä useammin myös yksityishenkilöt.  

Tähtitaivaat alkoivat tuikkia pesutiloissamme ja makuuhuoneissamme jo kymmenen vuotta sitten, kun valokuitutekniikka tuotteistettiin valmiiksi valaistuspaketeiksi. Nyt Cariitti valmistaa meille kalusteisiin upotettavia keittiövalaisimia ja valoa hehkuvia lavuaareja, auringonlaskun väreissä loistavia makuuhuoneen kattoja, valosta tehtyjä ”vesiputouksia”, valaisevia peilejä,valoa hohtavia seinälaattoja, joista voi itse sommitella haluamansa seinävalaisimen. Ja paljon muuta. Valaisimet eivät enää ainoastaan valaise, jotta näkisimme työskennellä. Niillä on uusi funktio viihtyisyyden ja kodikkuuden luojina ja sisustuselementteinä.    

Cariitin kaikki tuotteet valmistetaan Kirkkonummella Yrityksen tuotannosta 32% menee vientiin. Cariitin toimitusjohtaja Peter Ruokonen sanoo, että tänä päivänä valaisinmarkkinat ovat niin kilpailtuja, että niillä pärjää joko tuottamalla halpaa sarjatuotantoa tai olemalla innovatiivinen ja edelläkävijä. Cariitti on valinnut jälkimmäisen tien. Yritys tekee menestyksekästä yhteistyötä eri muotoilijoiden kanssa.  

Viimeisin saavutus tällä saralla on suunnittelija Kirsti Taiviolan kanssa kehitetty Illusia-valaisin, joka pääsi tänä syksynä mukaan sisustustoimittajien Habitaren Toimittajien tusina -listalle. Illusia ottaa valon aivan uuteen käyttöön sisustuselementtinä: se heijastaa alapuolellaan olevalle pinnalle kauniin valoruusun. Idea on niin toimiva, että on pakko ihmetellä, mikseivät valaisimet aina ole olleet samanlaisia.  

Uudet ideat tarvitsevat kuitenkin syntyäkseen kehittyvää tekniikkaa ja uusia materiaaleja. Valaisimia ei enää tarvitse rakentaa sisään talojen rakenteisiin: nykyisin tunnelmallisen valaistuksen voi rakentaa erilaisilla elementeillä jo olemassa oleviinkin taloihin. Tämä luonnollisesti lisää erikoisvalojen kysyntää ja laskee valaisimien hintaa, mikä lisää kysyntää entisestään. Kun uusi tekniikka on vielä ympäristöystävällisempää kuin entinen, voidaan kerrankin puhua todella positiivisesta kierteestä.  

LED-valot ovat viime vuosina kehittyneet huomattavasti. Ne eivät enää hohda kylmää sinistä valoa, vaan säteilevät juuri sen sävyisinä, kuin asiakas toivoo. Lisäksi niiden lumen-arvo on jo pitkään kasvanut joka vuosi: yksi LED tuottaa siis enemmän valoa kuin ennen. Vaikka LEDien hinta ei olekaan merkittävästi pudonnut, saman valomäärän tuottamiseen on ennen tarvittu useampia LEDejä kuin nykyisin.  

Kun vanhalla hehkulampulla saatiin tuotettua 11 lumenia/watti, hyvän LEDin valaistusarvo on 100 lumenia/watti. Hehkulamppu hukkasi lisäksi valoa säteilemällä sitä joka suuntaan, mutta LEDien valo saadaan suunnattua juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Tämä antaa valaisinsuunnittelulle kokonaan uusia mahdollisuuksia.  

Valon määrä lisääntyy  

Valon määrä siis lisääntyy. Ainoa ongelma on, että nykyisin tekniikka ohittaa normaalin ihmisen omaksumiskyvyn. Ennen vain kamerat, kännykät ja äänentoistolaitteet osasivat enemmän kuin mihin käyttäjät kykenivät sopeutumaan. Nyt tavallisen kuluttajan osaaminen ei enää riitä valaistusratkaisujenkaan valitsemiseen.  

Cariitti Oy on tullut valaistusta etsiviä vastaan perustamalla Vantaan Petikkoon esimerkkikodin: Kauppakeskus Viisarissa on mallikoti makuuhuoneineen, olohuoneineen, keittiöineen, saunoineen ja pesutiloineen. Koti on täynnä mielikuvituksellisia ja kauniita valaistusratkaisuja ja paikalla on myös asiantuntevia myyjiä, jotka osaavat opastaa valojen maailmaan eksyneitä. Tarpeen vaatiessa myymälästä voi varata ajan myös valaistussuunnitelman tekemiseen.  

Vierailu Cariitissa tekee iloiseksi. Pienten yritysten paras puoli suuriin verrattuna on se, että niissä voi vielä olla jäljellä iloista innovatiivisuutta ja huikeaa yhdessä tekemisen henkeä. Ja kun ala on oikea ja ihmiset ammattitaitoisia, iloinen yrittäminen voi olla kannattavaakin ja tuottaa jopa iloa ympärilleen. Tai valoa, tässä tapauksessa.  

©Leena Kylliäinen