Jutta Larm | Xemax Oy

Jutta Larm | Xemax Oy

”Lakineuvonta on mieletön palvelu!”

Jutta Larmin into yrittäjyyteen alkoi jo pikkutyttönä. Erilaisia aloja onkin takana jo monta. Yrittäjyyden käänteissä Larm on luottanut Yrittäjien apuun ja palveluihin.
Suuri yleisö tuntee Jutta Larmin FitFarmista. Harva kuitenkaan tietää, että yrittäjäura alkoi jo lapsena. Yläasteikäisenä hän vuokrasi kotipitäjässään Virroilla jäätelömyyntipisteen kesän ajaksi.

– Olin ollut aikaisempina kesinä kioskilla töissä ja laskin, että sain kolme kertaa enemmän rahaa yrittäjänä verrattuna siihen, että olisin jatkanut työntekijänä. Siitä tuli vau-efekti.

– Yrittäjämäisyys on lähtenyt isältäni, joka pitää edelleen parturi-kampaamoa, vaikka täyttää tänä vuonna jo 80 vuotta, Larm jatkaa.

Jutta Larmin yrittäjätaipaleeseen on mahtunut monta alaa ja polulle on osunut myös vaikeitakin hetkiä, mutta Larm on silti jaksanut jatkaa.

– Hienointa yrittäjän luonteessa on, että jaksaa vaan yrittää, hän summaa. Jutta Larm pitää tärkeänä, että yrittäjillä on taho, joka pitää heidän puoltaan. Siksi hän on Yrittäjien jäsen.

– Joskus itsellekin on tullut pyyntöjä, että lähde politiikkaan ajamaan yrittäjien asioita, mutta ei minusta ehkä siihen ole. Näen tärkeänä, että joku muu puhuu mun suulla. Yrittäjillä pääsääntöisesti samat tarpeet ja näkemykset ja jonkun pitää viedä viestiä päättäjille. Vaikea sitä on yksin viedä, isommalla porukalla onnistuu paremmin, hän selvittää.

– Ehkä koen myös kunnia-asiana, että yrittäjien pitää vetää yhtä köyttä, Larm jatkaa.

Yrittäjäjärjestö on ollut hänelle myös avuksi ja hyödyksi.

– Lakineuvonta on mieletön palvelu. Olemme käyttäneet, kun on ollut juridisia tarpeita. Lähinnä työsopimuksiin ja työsuhteisiin liittyen.

Unelmasta tulossa totta

Jutta Larmin uusin hanke on saanut palstatilaa jo hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista. Kyseessä on Kuru Resort Rantasalmella. Alkuperäisenä ajatuksena oli rakentaa keskus Ylöjärvelle, mutta hanke kariutui.

– Olimme jo pitkällä, mutta Ely-keskuksen tekemä valitus kaatoi hankkeen. Kun vastoinkäymisestä pääsi jaloilleen, ajattelin, että kaikella on tarkoitus.

Uusi mahdollisuus tarjoutui pian Hotel & Spa Resort Järvisydämen naapurista.

– Omistaja otti yhteyttä ja sanoi, että hänellä on Järvisydämen hienoin paikka varattuna meille. Unelmastamme tuli totta. Nyt olen itse asiassa kiitollinen Ely-keskukselle, että se torppasi hankkeen.

– Päärakennuksessa on ravintola, rentoutustilat ja dayspa. Taloudellisesti tämä on merkittävä investointi, mutta ei se pelota. Tiedänpähän aamulla, miksi herään tekemään töitä, Larm toteaa.

Koronakriisi on näkynyt Xemaxissa etenkin kuntosalien sulkeutumisen myötä.

– Aivan aluksi oli huomattavissa kuluttajien rahankäytön tiukentuminen. Keväällä 2021 kuntosalit olivat kiinni lain määräämänä, joten tällä luonnollisesti on kuntosalivalmentamiseen valtava vaikutus, Larm sanoo.

Etkö ole jäsen? Liity Yrittäjiin.

Yrittäjien jäsenenä saat maksutonta lakineuvontaa ja nautit rahanarvoisista jäseneduista!

Liity jäseneksi