Miia Karhu | Studio 123

Miia Karhu | Studio 123

”On tärkeää antaa yritykselle kasvot.”

Järvenpäässä elokuvateatteri Studio 123:a pyörittävä Miia Karhu kuulostelee asiakkaiden toiveita tuntosarvet herkillä. Paikkakunnan ainoa elokuvateatteri on kuin olohuone, jossa kaikilla pitää olla kotoisa olo. Karhu suunnittelee teatterilleen koko ajan uutta toimintaa. Hänelle on tärkeää, että Yrittäjät pitää henkeä yllä ja luo uskoa tulevaisuuteen.

Elokuvateatteri on seissyt Järvenpään Helsingintiellä jo kohta 40 vuotta. Miia Karhun isä Rauno Kivirinne otti sen hoitaakseen 1987 ja perusti perheyrityksen, jota tytär nyt johtaa. Perheen äiti Sinikka Kivirinne hoitaa edelleen yrityksen taloushallinnon, ja Miian veli Toni Kivirinne vastaa teknisestä puolesta, muun muassa nettisivujen ylläpidosta.

Mutta paikan emäntä on Miia Karhu.

– On ihanaa olla elokuva-alan yrittäjä. Tämä ei ole koskaan tylsää: välillä juoksen porakone kädessä, välillä tuuraan kassalla. On tärkeää antaa yritykselle kasvot. Tämä on enemmän elämäntapa kuin pelkkä työ, Miia Karhu sanoo.

Asiakas tulee rentoutumaan

Kolmen salin elokuvateatteriin tullaan lähikunnista laajalti. Paikan valtteja ovat kotoisuus ja asiakasapalvelu.

Tärkeintä on kuunnella asiakasta, ja yrityksessä koulutetaankin kaikki nuoret työntekijät loistaviksi asiakaspalvelijoiksi.

– Oma elokuvateatteri on paikallisille valtavan merkittävä paikka. Meille on tärkeää olla sen arvoisia: asiakkaan on voitava nauttia elämyksestään ensi hetkistä lähtien, sillä hän tulee tänne rentoutumaan. Elokuva on tarina, joka liikuttaa jokaista. Olemme ylpeitä saadessamme olla iso osa tätä kulttuuria, Miia Karhu sanoo.

Elokuvateatteri on joutunut pitämään ovensa kiinni yhteensä kolmen ja puolen kuukauden ajan viranomaisten määräyksestä.

– Kun ovet sai avata heinäkuussa, teimme kaikki turvatoimet viimeisen päälle tarkasti. Asiakkaillemme oli suuri merkitys, kun jälleen avasimme, Karhu sanoo.

Loppusyksyn aikana tartuntatilanne jälleen paheni ja teatteri jouduttiin sulkemaan uudelleen. Se oli historiallista, sillä Studio 123 ei ole koskaan aiemmin ollut suljettuna ennen koronaa. Kesäkuun lopussa yleisönäytöksen käynnistyivät jälleen.

Korona-aika on pakottanut myös uudistumaan.

– Studio 123:ssa on sulkuajalla järjestetty pienten porukoiden yksityisnäytöksiä. Kun elokuvateatteri oli kiinni, yritykselle hankittiin anniskeluluvat ja henkilökunnalle anniskelupassit. Lisäksi on tehty pientä remonttia ja valaistuksiin uudistuksia, Karhu kertoo.

Syksy näyttää lupaavan ruuhkaiselta, sillä elokuvateattereihin on tulossa paljon kotimaisia ja ulkomaisia uutuuksia.

– Elokuva-ala on kokenut historiansa pahimman kriisin, mutta uskon, että ihmisten tarve elämysten kokemiseen on entistä kovempi, Karhu sanoo.

– Olen selvitellyt myös mahdollisuuksia live-esiintymisiin; paikalliset muusikot tai stand up -koomikot voisivat hyvin esiintyä meillä, Miia Karhu pohtii.

Tukea toisilta yrittäjiltä

Vaikeina aikoina toisilta yrittäjiltä saatu tuki on ollut kullanarvoista. Miia Karhu on saanut paljon apua Yrittäjien koulutuksista. Hän lukee tarkasti myös toisten yrittäjien tarinat.

– Hatunnosto Yrittäjien aktiivisille toimille, sillä he ovat pitäneet henkeä yllä ja luoneet uskoa tulevaisuuteen. Parasta on kuulla toisten kokemuksia, sillä kukaan ei ymmärrä niin hyvin kuin toinen yrittäjä!

Etkö ole jäsen? Liity Yrittäjiin.

Yrittäjien jäsenenä saat maksutonta lakineuvontaa ja nautit rahanarvoisista jäseneduista!

Liity jäseneksi