Sebastian Stenfors henkilökuva

Sebastian Stenfors | Stenfors Oy

”Olen saanut Yrittäjistä ystäviä”

Oululainen Sebastian Stenfors hyppäsi isänsä perustamaan perheyritykseen vain 19-vuotiaana. Yrittäjyydessä tukena on ollut niin oma perhe kuin Yrittäjien kautta löytyneet yrittäjäkollegat. Yrittäjien ansiosta hän päätyi myös politiikkaan.

Sebastian Stenfors on yrittäjäperheen kasvatti – hyvin kirjaimellisesti.

– Olen tullut firmaan suoraan synnytyslaitokselta. Vanhempani toivat minut ensin firman tiloihin ja veivät sitten vasta kotiin, Stenfors kertoo.

Hän on oululaisen rakennusautomaatioon erikoistuneen perheyritys Stenforsin yksi vetäjistä. Yrityksen perusti Sebastian Stenforsin isä. Hän aloitti sähköasentajana, ja toteutti keksijän taipumustaan perheen autotalissa rakentelemalla erilaisia laitteita. Yritys syntyi isän oivallusten tuotteistamisesta vuonna 1969.

– Olemme vanhimpia toiminnassa olevia suomalaisomisteisia automaatiotekniikan yrityksiä, ja ensimmäisiä oululaisia korkean teknologian yrityksiä. Isä rakensi edelläkävijänä rakennustekniikan automaatiota, Sebastian Stenfors kertoo.

Stenforsin tie perheyritykseen oli suora, mutta odotettua varhaisempi. Hän jatkoi isänsä jalanjäljissä 19-vuotiaana sen jälkeen, kun toimitusjohtajana siihen aikaan toiminut velipuoli kuoli. Siinä sivussa Stenfors opiskeli kauppatieteiden maisteriksi.

– Olisin varmaan lähtenyt opiskelemaan asianajajaksi tai psykologiksi, jos ei olisi ollut firmaa. Isäni sanoo tätä kolmanneksi pojakseen. Olen tässä vähän niin kuin veljeni vartijana.

Perhe on ollut suuri tuki nuorelle yrittäjälle. Yrityksen perustanut isä on jo vetäytynyt sivuun, mutta taloushallinnossa yhä työskentelevä äiti on korvaamaton apu.

Yrittäjien puolestapuhuja

Stenfors elää omien sanojensa mukaan itseaiheutettuja yksinelävän ruuhkavuosia. Kaikki alkoi siitä, kun isä kehotti liittymään Yrittäjiin. Hän ajatteli poikansa löytävän sieltä seuraa. Ja niin kävikin.

– Yrittäjistä tuli minulle tärkeä verkosto, josta olen saanut ystäviä. Yrittäjiin liittyminen antoi myös kipinän politiikkaan.

Stenforsista tuli järjestöaktiivi ja hän on Oulun Yrittäjien varapuheenjohtaja. Hän toimii myös monissa poliittisissa luottamustehtävissä.

– Olen kunnallistason linkki yrittäjiin. Pidän vapaa-ajallakin yrittäjien puolta. Saan tehdä rakasta harrastustani: yhteiskunnallista vaikuttamista.

Muutosten kanssa on opittava elämään

Sebastian Stenfors on kasvanut yrityksen mukana rakennustyömaalta johtajaksi. Nykyisin hän on asiakkuusjohtaja, mutta saattaa itsekin käydä välillä asennuskeikalla.

Yrittäjällä on paljon vastuita, mutta Stenfors arvostaa työn tuomaa vapautta. Hän kertoo nauraen yrittäjäkaveristaan, joka tekee töitä seitsemänä päivänä viikossa, mutta sanoo olevansa vapaampi kuin palkkatyössä.

– Yrittäjyys on minulle elämäntapa. Se on myös osa identiteettiäni, Stenfors kiteyttää.

– Tuntemillani yrittäjillä on samanlainen elämänasenne ja hyvä stressinsietokyky. Muutoksiin pitää suhtautua rauhallisesti. Jos niiden kanssa ei opi elämään, yrittäjyys kuluttaa nopeasti loppuun.

Nuorille yrittäjälle hän antaa neuvon: epäonnistumisia ei kannata pelätä. Niistä voi aina nousta takaisin ylös.

Etkö ole jäsen? Liity Yrittäjiin.

Yrittäjien jäsenenä saat maksutonta lakineuvontaa ja nautit rahanarvoisista jäseneduista!

Liity jäseneksi